Zarco ja Vazquez podiumilla Misanossa

Avant-Air-Asia-Ajon väreissä viilettävä ranskalainen Derbi-kuljettaja Johann Zarco kuittasi tililleen jo kauden viidennen kakkossijan ja hänen espanjalainen tiimikaverinsa Efren Vazquez oli kolmas.
– Hyvä tulos, mutta parempaankin olisi ollut mahdollisuudet, totesi tallipäällikkö Aki Ajo viitaten maalisuoraan erikoislaatuiseen ratkaisuun.

Zarcon avausvoitto vaikutti jo varmalta

Zarco näytti ajavan jo vastustamattomasti uransa ensimmäiseen MM-osakilpailuvoittoon, mutta kaksi vilkaisua takaviistoon kostautuivat karusti. Jos Zarco olisi malttanut pitää viime metreillä päänsä alhaalla, kädet ohjaustangolla ja keskittymisensä koossa, niin voittajasta ei olisi ollut epäselvyyttä.
Toisin kuitenkin kävi.
Takaa tullut espanjalaiskuljettaja Nicolas Terol käytti tilaisuutensa kylmästi edukseen ja tervehti ruutulippua 22 tuhannesosaa ennen Zarcoa. Samalla Terol kasvatti MM-johtonsa 31 pisteeseen Zarcoon nähden, kun kaudesta on ajamatta viisi osakilpailua.
– Olin yllättänyt ja suu auki siitä, mitä oli tapahtunut. En käsittänyt täysin tuota tilannetta, enkä ole saanut siihen aivan suoraa vastausta Johaniltakaan, kertoi Ajo.
– Ensin tuli mieleen, että alkoiko hän juhlia tuloillaan ollutta voittoa liian aikaisin. Ne kaksi vilkaisua taakse kertovat kuitenkin ehkä hermostuneisuudesta, jolloin hän menetti kontrollin, arvioi Ajo.
Zarco ja espanjalainen Hector Faubel kilkkasivat toisiinsa lähtökiihdytyksessä ja edelleen ensimmäisessä mutkassa. Kilpailun nopeimman kierrosajan 1.43,379 takonut Zarco sai kuitenkin nopeasti rytmistä kiinni ja hän irtosi jo hyvissä ajoin Terolin kanssa karkuteille.

Taistelupari taktikoi, kyttäili ja kävi henkien taistelua karkumatkallaan jättäen ratkaisun odotetusti viimeiselle kierrokselle. Zarco nousi päätöskierroksen alkuvaiheille keulille, mutta se viimeinen ohitus oli sitten Terolin heiniä.
– Olen tietenkin pettynyt, mutta toisaalta tämäkin kisa osoitti jälleen sen, että pystyn taistelemaan jatkossakin voitoista, muotoili maalilinjan jälkeen harmissaan nyrkkiä pyörän selässä puinut ja vaiherikkaan kisan tiimoilta tuomariston kuultavana käynyt Zarco.

Vazquez osoitti potentiaalinsa

Vazquez sai sinetöidä kauden toisen podiumsijoituksensa pitkälti yksin ja tarkasti ajellen. Hän oli kolmas myös Le Mansissa.
– Otin hyvän lähdön ja yritin roikkua kärjen mukana, mutta en pystynyt vastaamaan myöhemmin enää riskeittä Terolin ja Zarcon vauhtiin. Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin todella tyytyväinen tähän sijoitukseen. Pystyin osoittamaan todellisen potentiaalini ja onneksi kilpailuja on vielä jäljellä sen vahvistamiseksi, totesi pisteissä pisteissä seitsemäntenä oleva Vazquez.

Avant-AirAsia-Ajo -tiimin kolmas kuljettaja, malesialainen Zulfahmi Khairuddin ajoi vaikeuksien kautta sijalle 27. Khairuddinin pyörän peräkate repsotti jo alkukierroksilla.
– Khairuddin teki avauskierroksella vaihtovirheen, jolloin vauhti pysähtyi ja takaa tullut osui hänen pyöränsä satulaan. Samassa rytäkässä murtui myös äänenvaimennin, jota Fahmi kävi korjauttamassa varikolla, kertoi itsekin remonttiin osallistunut tallipäällikkö.

Kent ja Folger kärkikymmenikössä

Red Bull Ajo Motorsportin molemmat Aprilia-kuljettajat pystyivät raivaamaan tiensä kympin sakkiin.
Hienon startin myötä alussa jo toisena käynyt britti Danny Kent oli kuudes ja saksalainen Jonas Folger yhdeksäs. Folger on pisteissä viidentenä ja Kent kymmenentenä.
– Olemme puhuneet Kentin kanssa paljon ajamisesta ja hän on mennyt monessa asiassa selkeästi eteenpäin. Nuorukainen ajoi Misanossa pirun hienosti, kehui Ajo.

Kent kilpaili Indianapolisin tapaan RSA-pyörällä ja Folger vanhemman mallisella RSW:llä.
– Olen kiitollinen tiimille siitä, että olen saanut tämän mahdollisuuden RSA:n muodossa.
Määrätietoinen Kent korosti kuitenkin, että oppimista on edelleen paljon edessä.
– Ei tämä kilvanajo ole vain pyörästä kiinni, eikä RSA ole yksinomaan mikään autuaaksi tekevä asia. Töitä pitää tehdä jatkossakin lujaa ja hioa edelleen yksityiskohtia.
Folger oli huojentunut taistelun tauottua.
– Vaikea kilpailu. Minulla oli ongelmia startissa ja menetin avauskierroksen ruuhkassa muutamia sijoja. Sain kuitenkin myöhemmin rytmistä kiinni ja yritys oli ajoittain jo 110 prosentin luokkaa. Hyvä asia oli se, että minulla ei ollut ongelmia kuntoni kanssa näissä äärimmäisen vaativissa ja kuumissa olosuhteissa.
MM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Motorland Aragonin radalla Espanjassa.

Misano, San Marino.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 12/17 MM-osakilpailu:
1. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia 40.02,164
2. Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 0,022
3. Efren Vazquez Espanja, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 4,932
4. Sandro Cortese Saksa, Intact-Racing Team Germany Aprilia + 9,322
5. Hector Fubel Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia + 9,964
6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 12,100
9. Jonas Folger Saksa, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 21,489 27. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Airasia-Sic-Ajo Derbi + 3 kierrosta Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing Aprilia: ei ollut mukana kisassa olkapäävamman vuoksi.

MM-pistetilanne:
1. Terol 216
2. Zarco 185
3. Maveric Vinales Espanja, Aprilia 161
4. Cortese 160
5. Folger 124
6. Faubel 123
7. Vazquez 116
10. Kent 59
16. Khairuddin 20
23. Ajo 11

Seuraava osakilpailu: 18.9. Aragon, Espanja.

Uusin numero