Vinalesin edellisestä voitosta oli vielä yli kuukasi enemmän.
”Tämä on paras fiilis koskaan, ihan oikeasti. Olemme olleet pimeässä koko vuoden ja nyt olemme yhtäkkiä taas valossa. Kausi on ollut uskomattoman vaikea, tarvitsin todellakin tämän voiton, me Yamahalla tarvitsimme tämän voiton”, Vinales iloitsi.
Vinales sanoi perjantaina, että heidän on saatava hyvä fiilis ja motivaatio ensi kautta varten.
”On selvää, että tämä voitto tulee motivoimaan meitä kaikkia tosi paljon.”
Vinalesilta kysyttiin, koska hän on viimeksi ollut onnellinen ennen tätä voittoa.
”Puolitoista vuotta sitten. Rehellisesti, kotona olen tietenkin ollut onnellinen, koska minulla on hyvä elämä. Mutta kilpakuljettajana en ole ollut sitten viime vuoden Le Mansin voiton. Minulla oli sellainen tunne, että voisin voittaa joko Silverstonessa tai täällä. Silverstonen kilpailu peruttiin, mutta nyt onnistuin. Tämä tuntuu todellakin erityiseltä”, Vinales sanoi.
Viisi MotoGP-kilpailua voittanut espanjalainen myöntää, että oli vaikeina hetkinä jo menettää itseluottamuksensa.
”Itseluottamukseni horjui jo aika pahasti. Nyt osoitin pystyväni voittamaan kilpailuja ja Yamahan on yritettävä saada pyörä sellaiseksi, mikä sopii ajotyylilleni. Varsinkin mutkien ulostulot ovat olleet meille hankalia. Jos saamme ne kuntoon, meillä on jatkossakin mahdollisuus taistella voitoista. On vain jatkettava kovaa työtä. Jos onnistumme, voimme olla ensi kaudella yhtä kovia kuin olimme 2017. Olen myös itse ensi kaudella kokeneempi ja parempi, koska olen jo ehtinyt näkemään sekä ne huonoimmat että parhaimmat puolet tässä lajissa”, Vinales arvelee.
Voitosta huolimatta Vinales myöntää, että Yamahalla on edelleen paljon tekemistä M1 pyöränsä saamiseksi kilpailukykyisemmäksi ensi kaudella.
”Pyörässä on loistava runko, mutta elektroniikkaa ja moottoria on pystyttävä parantamaan. Tuolla rungolla pystyy kyllä ajamaan todella kovaa, kuten tänään osoitin. Silti parannettavaa on paljon ja Yamaha tekee varmasti kaikkensa. Emme voi vaihtaa tällä kaudella enää moottoria, mutta jos teemme älykkäästi töitä, pyörämme voi olla ensi kaudella loistava.”