Yamaha vahvisti Rossin paluun

Yamaha julkisti Rossin kaudet 2013-14 kattavan sopimuksen perjantaina aamupäivällä. Ducati oli ilmoittanut sitä ennen sovitulla aikataululla, että heidän tiensä eroavat Rossin kanssa.

– Tämä ilmoitus on jälleen erinomainen uutinen Yamahalta. Pystyimme allekirjoittamaan kesäkuussa vuodet 2013-14 kattavan sopimuksen Jorge Lorenzon kanssa ja nyt pystymme vahvistamaan Valentino Rossin sopimuksen kahdeksi seuraavaksi vuodeksi. Meillä on tämän myötä koossa vahvin mahdollinen tiimi taistelemaan voitoista. Uskon vankasti menestyksemme, toteaa Yamaha Motor Racingin toimitusjohtaja Lin Jarvis.

– Pyöritimme tätä ”supertiimiä” yhdessä kausilla 2008, 2009 ja 2010. Voitimme kaikkien niiden kausien aikana triplan, eli henkilökohtaiset, valmistajien ja tiimien maailmanmestaruudet, jatkaa Jarvis. 

Ducatilla vuodesta 2011 lähtien vaisulla menestyksellä kilpailleen Rossin, 33, edellinen Yamaha-pesti ajoittui kausille 2004-2010, joiden aikana hän saavutti neljä MotoGP-luokan maailmanmestaruutta.

Sitä ennen hän viimeisteli Hondalla nimiinsä kolme kuninkuusluokan titteliä.

Rossilla on plakkarissaan kaiken kaikkiaan yhdeksän maailmanmestaruutta Aprilialla ajetut 125- ja 250-kuutioisten meriitit mukaan luettuna.

#46 VALENTINO ROSSI
Syntymäaika: 16.2.1979
Kotipaikkakunta: Tavullia (Pesaro, Italia)
GP-startit: 267 (207/MotoGP, 30/250cc, 30/125cc)
Ensimmäinen GP: Malesian GP, 1996 (125cc)
GP-voitot: 105 (79/MotoGP, 14/250cc, 12/125cc)
Ensimmäinen GP-voitto: Tshekin GP, 1996 (125cc)
Paalupaikat: 59 (49/MotoGP, 5/250cc, 5/125cc)
Ensimmäinen paalupaikka: Tshekin GP, 1996 (125cc)
Maailmanmestaruudet: 9 (7/MotoGP, 1/250cc, 1/125cc)
 

Uusin numero