Pientä lisämotivaatiota Nikander sai Vantaan kilpailuun, kun hänet valittiin heinäkuun alussa "Vuoden vihtiläiseksi". Tämä on hyvää mainosta moottoriurheilulle.
Nikanderin osalta kilpailun ainoa kaatuminen sattui heti ensimmäisen maastokokeen kolmanteen kurvaan, joten siitä oli hieno alkaa kilpailu. Nikander kuitenkin kellotti kokeelle luokkapohjat ja koko porukan toiseksi nopeimman ajan.
Nikanderin ajo sujui hienosti koko päivän maastokokeilla 1 ja 2, sisältäen luokkapohjia ja yleiskilpailupohjia pitkin päivää.
Ainoastaan Lavangon crossiradan ympäristöön sijoitettu tekninen maastokoe tuotti ajollisesti hankaluuksia, jonne Nikander ei vaan löytänyt riittävän nopeaa ja hyvää suoritusta. Taistelu jopa yleiskilpailun voitosta kariutui tähän maastokokeeseen.
Tämä ongelma on tullut myös esiin muissa kilpailuissa, kun ns. helpommat maastokokeet tuottaa vaikeuksia. Lääke tähän olisi edelleen ammattimainen harjoittelu erilaisissa maastoissa.
Vantaan kilpailu oli kuitenkin hieno suoritus Nikanderilta ja kauden päättäviin Riihimäen kilpailuihin voi lähteä luottavaisin mielin. Kotiläksyt ovat tehty niin hyvin kuin se vaan on mahdollista.
– Kalusto pelasi jälleen loistavasti, joten kaikille tukijoille ja yhteistyökumppaneille iso kiitos, totesi Nikander.