Jo viisi voittoa kuluvalla kaudella viimeistellyt Marquez teki ratkaisunsa, kun kisasta oli ajamatta kaksi kierrosta. Hänen tallikaverinsa Dani Pedrosa ja kisan hurjasti aloittanut Yamahan Jorge Lorenzo eivät pystyneet vastaamaan tähän.
Marquez kukisti Pedrosan 0,313:lla ja Lorenzon 2,277 sekunnilla. Kärkitrio irtosi muista jo hyvissä ajoin, kun paalupaikalta kisaan lähteny Cal Crutchlow kaatui Yamahan satelliittitiimin pyörällään neljänneltä sijalta.
– Hieno voitto ja nautin todellakin taistelusta Jorgen ja Danin kanssa. Osasin odottaa täältä podiumsijoitusta, mutta rehellisesti sanottuna en uskonut voittoon, totesi Marquez.
Pedrosa tarjosi kelpo vastuksen Marquezille.
– Menetin kuitenkin liikaa aikaa jarrutuksissa ja mutkista kiihdytettäessä. En ollut niissä tällä kertaa vahvimmillani. Toisaalta hyökkäykseni lopussa jäi liian myöhäiseksi.
Lorenzo kertoi olevansa uransa parhaassa fyysisessä kunnossa.
– Otin loistavan startin ja ajoin erittäin kovan avauskierroksen. Hieno kilpailu, vaikka en pystynytkään taistelemaan voitosta.
Marquez kasvatti MM-johtonsa 26 pisteeseen Pedrosaan nähden. Kolmantena oleva Lorenzo on jäänyt Marquezista 44 pistettä.
Brnossa neljänneksi kiirehti Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi niukasti ennen Hondan Gresini-tiimin Alvaro Bautistaa. Hondan LCR-tiimin Stefan Bradl oli seitsemäs 19,807 sekuntia voittajasta.
Kymmenen nopeimman joukkoon mahtuivat edelleen Ducatin tehdastiimin Andrea Dovizioso ja Nicky Hayden, Ducatin satelliittitiimin Andrea Iannone, sekä Aprilialla jälleen vauhdikkainta työtä CRT-kuljettajista tehnyt Aleix Espargaro.
Kausi jatkuu ensi viikonvaihteessa Silverstonen radalla Englannissa.
Brno, Tshekki.
MotoGP-luokan 11/18 MM-osakilpailu:
1. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team 42.50,729
2. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,313
3. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 2,277
4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 10,101
5. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 10,178
6. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 19,807
7. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 35,015
8. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 35,354
9. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 51,149
10. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 56,392
11. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 57,420
12. Michele Pirro Italia, Ignite Pramac Racing Ducati + 1.05,430
13. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 1.12,364
14. Hiroshi Aoyama Japani, Avintia Blusens FTR + 1.13,500
15. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 1.14,128
Pistetilanne:
1. Marquez 213
2. Pedrosa 187
3. Lorenzo 169
4. Rossi 143
5. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Yamaha 127
6. Bradl 103
7. Dovizioso 96
8. Bautista 92
9. Hayden 80
10. Espargaro 62
11. Bradley Smith Iso-Britannia, Yamaha 59
12. Pirro 40
13. Iannone 36
14. Edwards 25
15. Hector Barbera Espanja, FTR 24
Seuraava osakilpailu: 1.9. Silverstone, Englanti.