Kallio Racingin hyvä menestys jatkui Kemorassa alkukauden tapaan. Vesa Kallio nähtiin palkintopallilla molemmissa ajamissaan luokissa, samoin tiimin toinen kuljettaja, 18-vuotias Joel Vinnikainen palasi palkintopallille vahvojen esitystensä myötä.
Viikonlopun erikoisin tilanne nähtiin Superstock 600 -luokan kilpailussa, kun paalupaikalta kisaan startannut ja kilpailua valtaosan ajasta johtanut Vesa Kallio rupesi hiljentämään vauhtiaan ja nosti kätensä pystyyn.
– Sunnuntain sää oli epävakainen, radalla märkiä kohtia ja kilpailunjohtaja kävi vielä henkilökohtaisesti ennen kisaa sanomassa, että nostaisin käteni heti ylös, jos olosuhteet yhtään huonontuisivat. Silloin kisa keskeytettäisiin. Niin kävi, radan takalenkillä alkoi tihkuttaa vettä ja ilmassa oli tihkusumua. Pyörän pleksi ja kypärän visiiri kastuivat sumusta. Maalisuoralla nostin sitten käteni pystyyn merkiksi, hiljensi vauhtia ja yritin viittoa, mutta mitään ei tapahtunut, kilpailu jatkui normaaliin tapaan. Ihan käsittämätöntä toimintaa kilpailunjohdolta, sillä aiemmin tällainen käytäntö sekä molemminpuolinen luottamus on toiminut hyvin. En tietenkään olisi alkanut hiljentämään johtopaikalta ilman syytä, pitkän kilpailukokemuksen omaava Kallio arvosteli.
– Samalla kun hiljensin vauhtia, takanani toisena ajanut Valter Patronen kurvasi ohitseni. Kun käden nostaminen ei vielä toisellakaan kierroksella auttanut, niin ei siinä auttanut muu kuin jatkaa eteenpäin. Kävin välillä jo kolmantena, mutta maaliin tulin lopulta toisena. Siinä himmaillessani Patronen oli jo saanut sen verran kaulaa, ettei kärkipaikalle oikein enää ollut mahdollisuuksia. Ei Patronen huonosti ajanut, oli alkukisasta pitkän aikaa kannassa kiinni, mutta noilla loppukierroksilla ennen sadetta olin jo saanut kiskaistua eroa vähän pidemmäksi. Kyllähän se voitto hänelle vähän niin kuin lahjana tuli, Kallio sanaili.
Kolmantena maalilinjan ylitti Kallio Racingin Joel Vinnikainen, joka jatkoi kilpailussa erinomaisia esityksiään. Vinnikainen paransi kierrosennätystään viikonlopun aikana lähes 1,5 sekunnilla ja nousi toisen kerran kauden aikana palkintopallille.
– Kemoran viikonloppu meni aika hyvin alkukankeuksien jälkeen. Starttasin kisaan kolmosruudusta ja pystyin pitämään oman paikkani, sillä kukaan takana tulevista ei pystynyt haastamaan minua. Virheitäkään ei tullut, joten kokonaisuudessaan hyvä viikonloppu, josta on mukava jatkaa eteenpäin, Vinnikainen kertoi.
Kallio jatkaa edelleen Superstock 600 -luokan SM-pistejohdossa 107,5 pisteellään. Vinnikainen on SM-pisteissä neljäntenä 48 pisteen potilla.
Superbike-luokka
Kallion komennossa
Jos Superstock 600 -luokan kisan voitto meni Kalliolta sivu suun, kuittasi valkeakoskelainen ykköspaikkansa takaisin heti Superbike-luokan kisassa.
Paalupaikalta kisaan startannut Kallio tippui ensimmäisen kierroksen aikana toiseksi, mutta onnistui nappaamaan ykköspaikkansa takaisin jo heti toisella kierroksella. Johtopaikkansa KTM-kuski piti aina ruutulipulle saakka.
Kaikki Superbike-luokan kisalähdöt tähän mennessä voittanut 32-vuotias Kallio johtaa Superbike-luokan SM-taistoa 112,5 pisteen potilla.
MiniGP-luokassa
toisenlaisia ennätyksiä
MiniGP-luokan kisassa ensimmäistä kauttaan ajavan Kenny Koskisen viikonloppuun sisältyi hieman toisenlaisia ennätyksiä.
Kauden aikana MiniGP-luokassa lähinnä harjoitusmielessä kurvaillut Koskinen starttasi kisaan kuudennesta lähtöruudusta ja jäi kisan aikana luokkansa häntäpäähän. Viimeisellä kierroksella Koskinen otti vielä kosketusta kilpakumppaninsa kanssa ja kaatui epäonnisesti.
Pisteet jäivät saamatta, mutta 9-vuotias vauhtihirmu osasi kuitenkin ottaa tilanteen huumorilla ja kertoi tehneensä kisan aikana kolme uutta ennätystä.
– Kauden huonoin sijoitus aika-ajossa, kauden huonoin tulos oli tulossa myös kisassa ja kuperkeikkaennätys kaatumisessa, Koskinen vitsaili.
Kausi jatkuu Botniaringilla
– Räyskälässä ei ajeta
Ratamoottoripyöräilyn SM-kausi jatkuu Jurvan Botniaringillä 20.-21. heinäkuuta, jolloin samalla myös vietetään Botniaringin uuden pidennetyn radan avajaisia.
Sen sijaan Räyskälän osakilpailu 10.-11. elokuuta on tiputettu pois kilpailukalenterista radan heikon kunnon vuoksi.
Räyskälän osakilpailu jää siis tältä vuodelta ajamatta.