Viallinen rengas Ajon riesana: ”Aika kova pettymys”

– Tosi vaikea viikonvaihde ja aika kova pettymys, sillä minulla oli hyvä lataus päällä, totesi Ajo vain kahteen nopeaan kierrokseen typistyneen aika-ajon jälkeen.

RBA Racing-tiimin suomalaiskuljettaja lähti aika-ajoon aamun harjoituksessa käytössä olleet renkaat KTM-pyöränsä alla.

– Moni muu valitsi alle uudet renkaat heti alussa, mutta itse päätin säästellä niitä aika-ajon loppupuolelle. Renkaat vaihdettiin aika-ajon puolivälin paikkeilla ja sitten se taas tapahtui. Takarengas oli niin sanottu tärinärengas ja pyörä lähti alta. Onhan näitä renkaita sattunut toki muillekin, mutta jostain syystä meille jo useammankin kerran. Asiaa tutkitaan, kertoi Ajo.

– Ja mistään pienestä tärinästä ei ole tällaisen renkaan osalta tosiaankaan kyse. Sillä ei voi yksinkertaisesti ajaa, jatkoi Ajo harmissaan.

Ajo korostaa, että selittyihin ei sorruta.

– Tiimissämme asiat otetaan asioina ja virheet myönnetään, kuten meikäläisen yliyrittämisen piikkiin perjantaina mennyt kaatuminen. Mutta tälle rengasongelmalle emme mahda mitään.

Kymmenennen rivin lähtöpaikka ei nostata mielialoja, mutta ei toisaalta muserrakaan niitä. Pitkällä ja leveällä radalla kaikki on mahdollista sunnuntaina ajettavassa 19 kierroksen kisassa. Ja myös se, että ukkosmyräkkä pyyhkii paahtavan helteen tieltään.

– Kierrokset ovat jääneet harmillisen vähiin. Sunnuntaiaamun harjoitus on nyt isossa merkityksessä.

Uusin numero