Harmit alkoivat jo ennen kisaviikonloppua, sillä Kallion oli tarkoitus saada KTM-pyöräänsä uusia osia SM-avaukseen mennessä, mutta ikävästä sekaannuksesta johtuen osat eivät ikinä saapuneet Suomeen saakka.
Teknisistä ongelmista johtuen valkeakoskelainen pääsi ajamaan lauantain aika-ajoissa vain muutaman kierroksen. Ongelmista huolimatta vauhti oli kuitenkin melko hyvää ja Kallio pysyi kärkimiesten vauhdissa, ajaen itsekin alle rataennätyksen olevia kierrosaikoja. Aika-ajoista Kallio nappasi itselleen kolmannen lähtöruudun ajalla 1.06,825. Paalupaikan otti Eeki Kuparinen.
Kallion osallistuminen sunnuntain kisaan oli vaakalaudalla vielä hetki ennen lähtöä. Toista Superbike-luokan Suomen mestaruutta tavoitteleva Kallio lähti kuitenkin starttiviivalle ja onnistui pian nousemaan kisan kärkeen. Puolivälissä asetelmat kuitenkin muuttuivat jälleen ja Kallio putosi kolmanneksi Kuparisen ja Erkka Korpiahon taakse.
Kisan voiton vei Kuparinen ja Korpiaho oli toinen. Kallio ylitti maaliviivan kolmantena.
– Pyöräni oli todella vaikea ajaa, koska se työnsi koko ajan eteenpäin, eivätkä vaihteet menneet päälle. Jouduin ajamaan jarru päällä mutkissakin. 22 kierroksen mittaisen kisan alkuvaiheessa pystyin vielä ajamaan, kun käsissä oli voimaa, mutta puolivälin jälkeen ajaminen oli jo aikamoista taistelua ja menetin siinä kärkipaikankin.
– Kolmas sija harmittaa hieman, mutta vauhtia onneksi riittää, kunhan laiteet saadaan toimimaan kunnolla, Kallio päätti.
SM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Alastaron moottoriradalla 9.-10. kesäkuuta.