Helteisen jakson päätteeksi Pohjanmaata rajusti koetellut sade- ja ukkosrintama piiskasi myös Kemoran varikkoa harjoitusten jälkeen perjantai-iltana, mutta lauantain aika-ajot päästiin onneksi taas ajamaan kuivassa ja lämpimässä kelissä.
Kallio Racingia Superbike -luokassa edustava Vesa Kallio kaasutteli lauantain aika-ajoissa itselleen viidennen lähtöruudun, Eki Kaulamon ottaessa paalupaikan.
Aika-ajo oli Kalliolle vaikea, sillä KTM-pyörässä ilmeni teknisiä ongelmia, jotka vaikuttivat pyörän kulkuun. Pyörä saatiin kuitenkin korjattua lauantai-illan aikana.
Sunnuntain kisapäivään lähdettiin pilvisessä ja tuulisessa säässä. Vesa Kallio väläytti lupaavaa vauhtia heti aamun lämmittelyssä, ajaen lämmittelyn nopeimman kierrosajan.
Myös 25 kierroksen mittainen Superbike-luokan kisa alkoi Kallion osalta lupaavasti ja valkeakoskelainen nousikin kisan johtopaikalle jo heti alkukierroksilla. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä ajo keskeytyi neljännellä kierroksella moottoriin tulleen vian vuoksi.
– Pääsin jo heti alussa aika helposti ohi edelläni olleista Erkka Korpiahosta ja Sami Pennasta. Tarkoituksenani oli kiristää vauhtia ja kasvattaa eroa muihin, kun latu oli vapaa, mutta pyöräni oli asiasta toista mieltä, pettynyt Kallio kertoi kisan jälkeen.
– Kärsimme koko viikonlopun erilaisista tekniikkaongelmista, joten Kemoran viikonlopun antiin ei todellakaan voi olla tyytyväinen. Myös se harmittaa, että pisteet menivät liian helpolla muille oman keskeytykseni myötä.
Kemoran kisan keskeytyksestä huolimatta Kallio on SM-sarjassa toisena kisan voittaneen Erkka Korpiahon jälkeen. SM-sarja jatkuu Alastaron moottoriradalla 23.-24. heinäkuuta.