Vantaan Moottorikerho on sitoutunut järjestämään MX3-luokan MM-osakilpailun kahtena seuraavana vuonna. Ensi kaudella MM-pisteistä Vantaan Vauhtikeskuksessa taistellaan 22. elokuuta.
Vantaa isännöi myös viime kaudella vastaavaa kisaa, jossa myöhemmin MM-pronssin varmistanut Antti Pyrhönen ajoi uransa ensimmäiseen GP-voittoon. Vuonna 2008 MX3-luokan MM-pisteistä ajettiin puolestaan Heinolassa.
– Heinolan Moottorikerho haki myös vuoden 2010 MM-osakilpailun järjestelyoikeuksia. Vantaan Moottorikerho oli toisaalta jo ehtinyt esittää Moottoriliitolle ja sarjan promoottorille Youthstreamille suullisen hakemuksen samasta kisasta. Meillä olikin yhtäkkiä kaksi hakijaa, mihin tilanteeseen Suomen Moottoriliiton hallitus pyrki löytämään kompromissin.
Hallitus päätti viime lauantain kokouksessaan, että järjestelyoikeudet myönnetään Vantaan Moottorikerholle sillä ehdolla, että se sitoutuu isännöimään MM-osakilpailua myös vuonna 2011, kertoo Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist.
Suomessa ajetaan vuonna 2011 myös enduromoottoripyöräilyn kuuden päivän mittainen MM-joukkuekilpailu Sixi, joka ajoittuu elokuun alkupuolelle.
– Olemme käynnistäneet Youthstreamin kanssa jo neuvottelut siitä, että Vantaan MM-motocross pyritään sijoittamaan vuoden 2011 kalenterissa kesäkuun puolivälin tienoille, toteaa Ljungqvist.
Ljungqvist on iloinen siitä, että Suomessa jälleen uudessa nosteessa oleva motocross on saanut varmuuden jatkuvuudesta myös arvokisojen osalta.
– Toivomme Heinolan aktiivisen Moottorikerhon olevan jatkossakin mukana näissä kuvioissa. Vantaan ja Heinolan lisäksi vastaavan kilpailun järjestämiseksi saattaisi löytyä jatkossa potentiaalia esimerkiksi Hyvinkäältä, Karkkilasta ja Salosta. Hyvinkäällä ja Salolla on jo perinteitä MM-osakilpailun järjestelyistä.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan kilpailukalenteri kaudella 2010:
04.04. Cortelha, Portugali
11.04. Castelnau de Levis, Ranska
02.05. La Rioja, Argentiina
09.05. Laguna Caren, Chile
23.05. Troyan, Bulgaria
30.05. Kozani, Kreikka
13.06. Holice, Tshekki
20.06. Senkvice, Slovakia
04.07. Faenza, Italia
11.07. Orehova Vas, Slovenia
01.08. Schwedt, Saksa
22.08. Vantaa, Suomi
29.08. Randers, Tanska
05.09. Geneve, Sveitsi
19.09. Hereford, Iso-Britannia
Kuva: Tapio Vuori