Vantaa ajoi junnujen mestariksi – maestro Salminen vahva karsinnassa

Junioreita, eli 11-15 -vuotiaita motocrossareita osallistui kisaan 30 kolmen ajajan muodostamaa joukkuetta. Päivän kaksi ensimmäistä kisaerää mentiin manselaistahtiin, kun Tampereen Motocrossin ykkösjoukkueen Niko Silmola voitti ensimmäisen erän ja Kangasalan Moottorikerhon Joel Kolehmainen oli puolestaan suvereeni toisessa.

Kolmas erä löi alkutahdit päivän menestyjäjoukkueelle Vantaan Moottorikerholle. Kun joukkueen tilillä oli Jonne Katilan kolmas- ja Aleksi Kurvisen seitsemäs sija, Samuli Jokiniemi täräytti kolmannen erän voittoon.

Silmola oli jälleen kisan neljännen erän ykkönen, Katila paransi avauserästään yhdellä sijalla ottaen joukkueelleen arvokkaan kakkossijan. Junioreiden Suomen Cupin kaksi vuotta peräkkäin voittanut Kolehmainen oli viidennessä erässä jälleen täysin pitelemätön ennen Tampereen Tomi Siroa.

Kurvinen toi Vantaan ykköselle kuudennen sijan, ja näin joukkueen asema näytti vahvalta ennen kisan päättävää kuudetta erää.

Jokiniemen hartioilla lepäsivät melkoiset paineet, mutta poika kesti ne mestarillisesti. Startista kärkeen paineli Kiteen Toni Koskinen, Jokiniemi starttasi maltillisesti seitsemäntenä, mutta nousi kärkeen jo toisella kierroksella.

Erän loppupuolella Koskinen tavoitti ohittajansa ja pystyi ohitukseen. Jokiniemi piti päänsä kylmänä eikä lähtenyt taistelemaan erävoitosta riskillä, vaan piti joukkueen voittoon hyvin riittävän kakkospaikan ruutulipulle asti ja pääsi vantaalaisten juhlan keskipisteeksi.

Tampereen ykkösen ankkuri Ville Rontu ajoi päätöserän neljänneksi ja varmisti joukkueensa kakkossijan vain pisteen erolla ennen kolmanneksi päätynyttä Jämsän Seudun Moottorikerhon kolmikkoa Peetu Juupaluoma, Roni Kytönen ja Miko Koponen.

Salminen ajoi kolmanneksi
Kullaksen ja Takatalon takana

Itse SM-kisan lauantain karsinnassa oli siis melkoisesti tunkua sunnuntain loppukilpailuun. Kolmieräisessä karsintakisassa ei yllätyksiä juurikaan nähty, maailmanluokan vauhtia ja näyttävää kilvanajoa sen sijaan mahtui ohjelmaan runsaasti.

Ensimmäisessä erässä Helsingin Moottorikerhon ykkösjoukkueen Henric Stigell vei pitkään joukkoa, mutta pieni lipsahdus vei EM-sarjassa kilpailleen kauden 2012 Suomenmestarin kolmanneksi. Voittoon ajoi tänä vuonna läpimurtonsa SM-kärkeen tehnyt Hyvinkään kakkosen Lari Jukola.

Erävoittajalle tiukan vastuksen tarjosi nuorisoluokka MXJ:n tämän kauden Suomen Cup-mestari, Vantaan ykkösen Miro Sihvonen, joka kilpaili ensimmäistä kertaa nelitahtisella pyörällä.

Toisessa erässä nähtiin kauden ensimmäinen Siilinjärven Vesan ykkösjoukkueessa ajavan Harri Kullaksen ja Salon Moottorikerhon USA:ssa kesän ajaneen Eeli Takatalon kohtaaminen. Tällä kertaa MM-sarja vei voiton AMA-sarjasta, kun Kullas ohitti ykkösenä ajaneen Takatalon ja piti hänet takanaan ruutulipulle asti.

Vantaan ykkösen endurolegenda Juha Salminen johti erää alkukierrokset, Takatalon ja Kullaksen ohitusten jälkeen Salminen ajoi maaliin kolmosena jättäen taakseen nipun maamme motocrossin kärkinimiä.

Karsinnan päätöserän kärkiparina hääräsi odotetusti kaksikko Helsingin ykkösen Toni Eriksson ja Siilinjärven Vesan ykkösen Santtu Tiainen. Eriksson oli taas kerran kärjessä heti startista, Tiainen selvitti nopeasti tiensä Erikssonin kantaan.

Kun kummankin joukkue oli jo varmistanut karsinnasta läpipääsyn kärkisijoilla, pystyi kaksikko keskittymään keskinäiseen kilvanajoon. Kärkipari ohittikin toisensa useampaan kertaan, maaliin tullessa kärjessä oli Tiainen sinetöiden karsinnan voiton Siilinjärvelle.

Hyvinkään kakkosen Valtteri Malin ajoi Erikssonin jälkeen päätöserän kolmanneksi vieden joukkueensa karsintakisan kakkospaikalle.

Helsingin ykkönen sijoittui karsinnan kolmanneksi, tasapisteisiin päätyneen Vantaan ykkösen ankkurina ajanut Joonas Heimonen joutui keskeyttämään karsintaeränsä, mutta tästä huolimatta joukkue jatkaa sunnuntaihin yhtenä neljästä todennäköisimmästä mitalikandidaatista.

Sunnuntain joukkueiden SM-kisassa ajetaan kolme kisaerää. Joukkueiden ykköset ja kolmoset starttaavat ensimmäiseen erään kello 13.00, ykköset ja kakkoset ovat tulessa toisessa erässä kello 14.35 ja ratkaiseva kolmas erä, jossa ajavat joukkueiden kakkoset ja kolmoset, starttaa kello 16.10.

Tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/963534
 

Uusin numero