Rossi jäi aika-ajoissa tallikaverinsa Maverick Vinalesin jalkoihin, hän oli seitsemäs, Vinales neljäs.
”Uskon, että kilpailusta tulee omituinen ja yllätyksellinen, koska Michelinillä ei ole tarjota tänne oikeanlaista rengasta. Täällä on nyt todella hankala ajaa, rengas kuluu liikaa. Pehmeä seos on liiankin pehmeä, mediumissa ei taas ole pitoa. Tästä tulee todella vaikeaa, rengasvalinnat ratkaisevat erityisen paljon”, Rossi arvelee.
Michelinin kilpailujohtaja Piero Taramasso myönsi asian.
”Meidän piti sääntöjen vuoksi tällä kaudella kertoa jo helmikuussa jokaisen kilpailun rengastarjonta. Barcelonan rata on pinnoitettu uudelleen, emmekä olleet testanneet täällä ennen kuin ratkaisu piti tehdä. Kun testasimme täällä kuukausi sitten, sen jälkeen kuljettajat saivat tehdä lopulliset valinnat tarjolla olevista renkaista. Mediumien kanssa oli kaksi vaihtoehtoa, 13 kuljettajaa halusi sen, joka täällä nyt on, kuusi olisi halunnut toisen, tähän joukkoon kuuluivat Valentino Rossi ja Jorge Lorenzo, Päätös tehtiin tietenkin enemmistön mukaan”, Taramasso selvitti rengasvalintoja.
Eturivistä lähtevät Jorge Lorenzo, Marc Marquez ja Andrea Dovizioso.
”Näyttää siltä, että Ducati on täällä hiukan meitä vahvempi, etenkin Lorenzo. Myös Marquez on vaikeasti lyötävissä. Heidän jälkeensä meitä tulee iso ja tasainen ryhmä, minä, Maverick Vinales, Andrea Iannone, Danilo Petrucci ja Johann Zarco. Yritämme kaikkemme päästäksemme kärkisijoille. Kilpailussa voi tapahtua ihan mitä tahansa, joten katsotaan”, Rossi puntaroi.
Rossi ei ylläty, jos Mugellossa voittanut Lorenzo voittaa nytkin.
”Paperilla näyttää siltä, että hän voittaa, koska hän on nyt Doviziosoa nopeampi. Marquez on lähellä, muttei ehkä aivan Lorenzon vauhdissa.”