”Jos yksi nimi pitää taistelukavereista nostaa esiin, niin Max Biaggi on ärsyttänyt minua eniten”, Tohtori Rossi pamauttaa hymyissä suin ja toteaa, että juuri Biaggi on jäänyt pahimpana mieleen. Taistelu Marc Márquezin kanssa on ollut veristä, mutta Biaggin hän nostaa kaikkien aikojen ärsyttävimmäksi vastustajaksi.
Rossi puhui myös virheistään ja totesi, että hän on urallaan tehnyt niin paljon virheitä, ettei niitä voi laskea.
”Jos voisin, tekisin monta, monta asiaa erilailla. Virheitä on paljon ja menetettyjä titteleitä myös.”
Tulevaisuudesta italialainen puhuu myös ja sanoo suoraan, että isäksi tuleminen kiinnostaa.
”Haluasin lapsen ennemmin tai myöhemmin, mutta nykyisellä elämäntyylillä se on todella vaikeaa”, Rossi toteaa.