Valentino Rossi: ”MotoGP oli ennen romanttisempaa”

Assenissa nähtiin myös pienin ero koskaan voittajan ja 15:nneksi sijoittuneen välillä. Viisi eri kuljettajaa johti kilpailua, jossa nähtiin huikeat 175 ohitusta.

Yksi kilpailua johtaneista oli Valentino Rossi, joukon kokenein. Hänen uransa alkuajoista on muuttunut todella moni asia niin tekniikassa, renkaissa kuin elektroniikassakin, mutta Rossin mielestä suurin muutos on kuitenkin kuljettajien aivan erilainen ammattilaisuuden taso.

”Kaikki tekevät töitä pientenkin yksityiskohtien kanssa, pyörää ja elektroniikkaa säädetään jatkuvasti, jokainen puristaa kaikki mahdolliset nopeustipat irti joka mutkassa ja jarrutuksessa. Se tarkoittaa sitä, että olemme aika-ajoissa todella lähellä toisiamme”, Rossi sanoo.

”Sekä tiimit että kuljettajat tekevät töitä todella paljon. Yritämme kaikki oppia joka ikisen asian joka mutkasta ja joka jarrutuksesta. 15 vuotta sitten kaikki oli romanttisempaa. Silloin vain mentiin pyörän päälle ja annettiin palaa. Nyt mikään ei ole ennallaan. On tehtävä todella paljon enemmän töitä, tämä on itse asiassa nyt hiukan tylsempää.”

Yksi asia ei sentään ole muuttunut. Rossilla on edelleenkin faneja joka ikisellä radalla ympäri maailman.

”Olen ollut koko urani ajan todella onnekas, koska minulla on mahtava tuki joka puolella maailmaa. Se varmaan johtuu siitä, että olen menestynyt niin hyvin ja ollut mukana huipulla jo yli 20 vuotta. Moni ihminen on kasvanut minun mukanani näiden vuosien aikana. Jopa he, jotka ovat katselleet kilpailuja vain televisiosta. Se on hieno tunne”, Rossi kertoo.
 

Uusin numero