Tämän kauden Yamahan M1 ei ole vakuuttanut millään tavalla, varsinkaan moottori, mutta surukseen Rossi huomasi, ettei ensi kauden mylly ole sen kummoisempi.
”Myönnön, että olen kokeillut ensi vuoden moottoria. Se oli ensimmäinen kehitysversio. Mutta uskon ja toivon, että tämä ei ole lopullinen versio. Tämä on hyvin samanlainen kuin nykyinen moottorimme, siinä on vain pienen pieniä muutoksia”, Rossi sanoo.
”Toivon todella, että Yamaha jatkaa tämän moottorin kehitystyötä voimakkaasti, koska juuri se on tällä hetkellä suuri ongelma. Heidän on aivan pakko tehdä siitä parempi.”
Rossi sanoo, ettei ole kokeillut ensi vuoden pyörää muuten kuin moottorin osalta.
”Näin olemme toimineet jo pari viime vuotta. Sitä ennen meillä oli aina testeissä ennen Brnon Tshekin osakilpailua mahdollisuus kokeilla seuraavan vuoden pyörää. On aika huolestuttavaa, että kahteen viime vuoteen niin ei ole tapahtunut. Missä on ensi vuoden pyörämme?”, Rossi kysyy.
”Testeissä emme ole vielä kokeilleet juuri mitään, mikä liittyisi ensi vuoden pyörään.”