Uusi formaatti toimi Siilinjärvellä

Uutena luokkana supercrossiin mukaan päässeen MXC/B:n kisa keräsi kaksikymmentä osallistujaa paikalle, näin kaikki pääsivät osallistumaan finaaliin.

Kärkisijat miehitettiin kotikulmillaan kisailleilla, kun Kuopion moottorikerhon kaksikko Santeri Keränen ja Antti Karhu veivät kaksoisvoiton. Kolmoseksi ajoi Kemi-Tornio alueen PolarCrossin Mikko Kuronen.

MX125-luokan finaalissa nähtiin päivän näyttävintä vääntöä kärkisijoista. Karl-Robert Reinike johti kisaa aina toiseksi viimeiselle kierrokselle, kunnes pitkään peesissä prässännyt Miro Sihvonen pääsi kuittaamaan ohi ja vei voiton.

Pekka Nissinen oli kärkikolmikon kamppailussa mukana, mutta ei aivan päässyt yrittämään Reiniken ohitusta. Kolmikko ylitti maaliviivan reilun kahden sekunnin sisällä.

Kusti Manninen vei nimiinsä MXB:n finaalin startin, mutta hiipui muutaman kierroksen jälkeen ulos kärkitaistelusta.

Voittokamppailu käytiin Niko Parkkisen ja Kalle Rintamäen kesken. Parkkinen oli jo välillä melko reilullakin karkumatkalla, mutta 250-kuutioisella kaksitahtisella ajanut Rintamäki otti hänet kiinni.

Tiukka kamppailu ratkesi vasta viimeisen kierroksen alkupäässä, kun Rintamäki sammutti pyörän. Näin Parkkinen sai ajella rauhassa ruutulipulle, Rintamäki piti kakkossijan, kun eroa kolmoseen, Jesse Pöhöön jäi pyörän sammutuksen jälkeenkin reilut kaksikymmentä sekuntia.

Seuraava Supercross-SM- kisaviikonloppu ajetaan 10.-11. elokuuta Vantaan uudella radalla.

Kaikki tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/929500
 

Uusin numero