UEM lupasi ennen viime perjantaina ja lauantaina Italian Trevisossa ajettua valintaleiriä, että se vahvistaa 26. helmikuuta mennessä niiden kolmen alle 23-vuotiaan kuljettajan nimet, jotka kilpailevat sen uudessa Husqvarna-tiimissä ensi kauden EM-sarjassa.
UEM:n endurotiimin toimintaa koordinoiva Alessandro Sambuco ilmoitti kuitenkin tänään, että valinnat julkistetaan vasta tiistaina 2. maaliskuuta. Lopullinen päätös valmistellaan sunnuntaina Genevessä järjestettävässä valintakokouksessa.
Ensi kaudella myös Puolan ja Slovakian MM-osakilpailut ajava Nikander esiintyi edukseen Trevison sateisella leirillä, jonka perusteella hän on vahvoilla valinnoissa.