Moottoririkko ensimmäisen vapaan harjoituksen toisella kierroksella sävytti lopulta Niki Tuulen koko viikonloppua Supersportin Portimaon MM-osakilpailussa.
”Tervetuloa vuoristoradalle”, kuului Niki Tuulen lyhyt ja ytimekäs somepäivitys heti miehen saavuttua Portimaon radalle Portugalin MM-osakilpailuviikonlopun aattona. Portimaon rata tunnetaan huimista korkeuseroistaan, ja siten poikkeavasta ja haastavasta profiilista kaikkiin muihin MM-sarjan ratoihin nähden.
Imatralaisen odotukset viikonlopun suhteen olivat kovat, mutta vielä kovempi oli kolaus ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa, kun moottori hajosi heti toisella kierroksella. Agustaan vaihdettiin toinen moottori, ja Superpolessa Tuuli ajoi itsensä kolmanteen lähtöruutuun Jules Cluzelin ja Dominique Aegerterin jälkeen. Suomalaisen ero paalumies Cluzeliin oli vain neljä sekunnin sadasosaa. Lauantaina ajetussa ensimmäisessä kilpailulähdössä Niki Tuuli taisteli alusta loppuun kärkiryhmässä kilpailun voitosta. Kuuden kuljettajan ryhmä pysyi nipussa ruutulipulle asti Tuulen sijoittuessa viidenneksi, vain sekunti kärjestä. Suomessa heiteltiin hattuja ilmaan hyvän kisan jälkeen, mutta Tuuli itse oli kuin maansa myynyt.
-Olihan siinä ihan hyvää taistelua mutta…. Uusi moottori millä ajettiin podiumille Barcelonassa ja Jerezissä, niin sen moottorin sisältä löytyi täällä alumiinipalasia, ja sitä ei voitu nyt tänään käyttää. Ajettiin samalla moottorilla, jolla ajoin Navarrassa ja Magny Coursissa. Mutkan jälkeen kun nostaa pyörän pystyyn niin se puutuu, ei minkäänlaisia mahdollisuuksia kisassa päästä edes imusta ohi. Ja jos kovalla riskillä pääseekin jossain ohi, niin suorilla kaverit menee takaisin edelle. Toivotaan, että saadaan se toinen moottori huomiseksi kuntoon ja käyttöön. Kokeillaan sitä warm upissa, joko se toimii tai sitten hajoo.
Lauantain kilpailun tulokset.
1.Jules Cluzel, Yamaha
2.Manuel Gonzalez, Yamaha, +0,389
3.Dominique Aegerter, Yamaha, +0,565
4.Raffaele de Rosa, Kawasaki, +0,669
4.Niki Tuuli, MV Agusta, +1,099
Sunnuntain kisassa Tuuli jatkoi siitä mihin lauantaina jäi. Kahdeksan ukon kärkiryhmä ajoi käytännössä sekunnin sisällä vielä kisan puolivälissä. Ryhmän hännillä ajanut Tuuli päätti yrittää parantaa sijoitusta ja alkoi puristaa lisää, kun viisi-kuusi kierrosta oli jäljellä. Ensin suomalaiselle antautui Yari Montella ja hetkeä myöhemmin Dominique Aegerter. Tuuli ajoi kuudentena ja ero kärkeen oli vain 0,6 sekuntia. Kova yritys kostautui, ja 15. kierroksella Tuulen Agusta meni horisonttaaliasentoon ja kisa oli siinä.
-Ei mikään paras mieli siitä miten kisa päättyi. Onneksi on ollut nousujohteista tekemistä jo monta viikonloppua ja on pystytty ajamaan kärkiryhmässä koko ajan. Ei ollut helppo kisa tänäänkään, kun ohituspaikkoja ei ole käytännössä kuin siinä suoralla. Päätin viisi kierrosta ennen maalia katsoa mihin paukut riittää, ohitin pari kuskia, mutta sitten annoin liikaa kaasua, ensi sutaisi ja sitten lähti keula alta. Ei voi voittaa jos ei koita.
Kilpailukalenterissa seuraava MM-osakilpailu on Argentiinassa kahden viikon kuluttua, mutta se on Tuulen mukaan vielä hieman epävarmaan päästäänkö sinne ajamaan vai ei.
Sunnuntain kilpailun tulokset:
1.Steven Odendaal, Yamaha
2.Jules Cluzel, Yamaha, +0,011
3.Federico Caricasulo, Yamaha, +0,364
4.Manuel Gonzalez, Yamaha, +0,629
5.Dominique Aegerter, Yamaha, +3,196
MM-pistetilanne Portimaon jälkeen:
1.Aegerter 354
2.Odendaal300
3.Gonzalez 249
…
11. Tuuli 112