Tuore Cross Country -mestari Marita Nyqvist: ”Ainahan mestaruudet tuntuu hyviltä!”

Viikonloppuna Säkylässä ajetussa Cross Countryn finaalissa naisten sarjan toiseksi sijoittunut Marita Nyqvist nappasi uransa toisen peräkkäisen Cross Countryn Suomi Cupin mestaruuden. Finaalin voiton vei edellisen Jämsän osakilpailun tapaan Hanna Mertsalmi, joka joutui tyytymään pronssiin ensimmäisen kilpailun keskeytyksen takia. Naisten Suomen Cup -hopeaa saavutti Vilma Kivenne.

– Ainahan mestaruudet tuntuu hyviltä, vaikka toki mua auttoi Hannan epäonni tekniikan kanssa kauden ekassa kisassa. Mutta onhan näitä epäonnia ollut omalla ja muidenkin kohdalla. Kuuluu lajiin, Nyqvist toteaa.

597596090450051072_n.jpg

Marita Nyqvist kisaa tulevana viikonloppuna Gotlannissa Cross Countryn EM-osakilpailussa. Kuva: Antti Peltola

Nyqvistin vahvuutena menneellä kaudella on ollut tasaisuus ja varmuus.

– Alkukausi mulla oli hyvä. Tänä vuonna olen päässyt ottamaan rennommin ja treenaamaan enemmän kuin parina viime vuonna, kun en ajanut täysiä sarjoja ulkomailla. Tai melkein ajoin, kun Vierumäen Cross Country -kisa olikin European Cupia, niin homma laajeni Latvian kisaan syyskuun lopulla ja nyt tulevana päättyy Gotlantiin. Kuitenkin yksieräinen CC vaatii vähemmän kuin kaksipäiväinen EM-viikonloppu.

– Tämä kausi oli ihan hyvä ja siitä selvisinkin melkein ehjänä läpi. Puolan vikasta EM-kisasta, jossa olin joukkueessa mukana, jäi käteen, kirjaimellisesti, muutakin kuin mitali. Nimittäin oikean käden peukalon jännetupintulehdus, mikä vaivaa vieläkin. Säkylässä ajoin kättä säästellen Gotlantia ajatellen ja menneenä kuukautena olen ajanut huikeat kolme kertaa ja silloinkin lyhyitä settejä. Mutta eiköhän se parane, kun saadaan käsi täysin lepoon.

Ensi kaudesta nainen ei ole tehnyt vielä tarkeampia suunnitelmia.

– Ajan nyt ensin tämän kauden loppuun, mutta ensi vuonna kisaan ainakin Suomessa.

 

Uusin numero