Suomen MP-kauppiaat on ajanut Suomenkin siirtymistä monessa EU-maassa yleiseen käytäntöön, jossa B-kortilla saisi ajaa myös kevyitä kaksipyöräisiä, ns. ”kevareita”, joiden kuljettaminen edellyttää nykyään A1-ajokorttia. Vaikkei LVM juridisista syistä johtuen voinutkaan suhtautua asiasta tehtyyn kysymykseen myötämielisesti, MP-kauppiaiden puheenjohtaja Anu Åberg näkee asiassa mahdolisuuden.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka vastasi elokuussa kansanedustaja Jani Mäkelän esittämään kirjalliseen kysymykseen kevyiden kaksipyöräisten ajo-oikeudesta B-ajokortilla. Mäkelä kaipaili Suomen liittymistä EU-lainsäädännön mahdollistamaan käytäntöön, jossa henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavalla B-ajokortilla voisi ajaa myös kevytmoottoripyöriä eli luokan A-1 ajoneuvoja.
Suomen MP-kauppiaat ehdotti lisäksi, että ajo-oikeuden saamiseksi pitäisi suorittaa ajokoe, jonka jälkeen korttiin liitettäisiin ajo-oikeuden osoittava A1-merkintä.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan vastauksessa todettiin, että EU-lainsäädännön mukaan A1-ajo-oikeus B-kortilla on kansallinen. Sitä ei voi merkitä korttiin, koska se ei ole voimassa muiden jäsenvaltioiden alueella.
Lisäksi kansallinen lainsäädäntömme ei Harakan mukaan mahdollista A1:n myöntämistä B-kortin omistajalle, vaan edellyttää ajokorttilain muutoksen.
”A1-luokan moottoripyörän kuljettamista B-luokan ajokortilla voidaan tarvittaessa tarkastella uudestaan tulevaisuudessa ajokorttilainsäädännön tarkastelun yhteydessä”, Harakka kirjoittaa. Samalla hän edellyttää, että ajokorttivaatimusten vaikutus liikenneturvallisuuteen arvioidaan.
– Harakka toteaa vastauksessaan kuitenkin, että muutos on mahdollinen, kun ajokorttilainsäädäntöä uusitaan seuraavan kerran. Tulkitsemme tämän siten, että tiettyä myötämielisyyttä on havaittavissa, Suomen Mp-kauppiaiden puheenjohtaja Anu Åberg toteaa. – Se on hyvä asia, koska se on askel lähemmäs eurooppalaista lainsäädännön käytäntöä.
– Samalla se sopii tähän maailman aikaan korostamaan energiatehokkaan yksilöllisen liikkumisen ja erityisesti työmatkaliikkumisen merkitystä.
– Kevytmoottoripyörien ja skoottereiden liikenteessä viemä tila ja hiilijalanjälki ovat huomattavasti alhaisempia kuin keskimäärin autoissa. Lisäksi ne vievät pysäköitäessä vähemmän tilaa, Åberg muistuttaa.
– Monessa Euroopan maassa kevytmoottoripyöriksi luokiteltavat isot skootterit ovat työjuhtia, joilla hoidetaan työliikkuminen ja kaupassa käynti. Erityisesti kaupunkiympäristöissä ne ovat tavattoman näppäriä.
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan kirjallinen vastaus on luettavissa täällä:
Liikenneministeri Harakan Vastaus