Timo Lahti ajoi viidenneksi speedwayn EM-sarjan toiseksi viimeisessä osakilpailussa Saksassa.
Kouvolalainen 32-vuotias speedwaykuljettaja Timo Lahti sijoittui viidenneksi speedwayn EM-sarjan kolmannessa osakilpailussa Saksan Gustrowissa yhdeksällä pisteellä. Gustrowin lyhyt 298-metrinen rata sopii Lahdelle erinomaisesti ja oli ennakkoon sarjan tutuin rata.
Gustrowin kilpailu alkoi Lahdelta sisäradan starttipaikalta, joka Gustrowissa on yleensä vaikea. Ensimmäisestä erästä tuli piste Rasmus Jensenin ja Jacob Thorsselin perässä. Vauhti oli kuitenkin jo tässä vaiheessa hyvä. Toiseen eräänsä Lahti starttasi kolmosradalta ja nappasi komean erävoiton ajettuaan Norick Blodörnin ohi kolmannella kierroksella.
Lahden kolmas erä oli yksi illan kovimmista taisteluista. Siinä Kacper Woryna starttasi sisäradalta keulaan saaden peräänsä Maciej Janowskin ja Lahden. Miehet olivat erän ajan kolmea rinnan, mutta viimeisellä kierroksella Janowski puristi erän voittoon ennen Worynaa ja Lahtea.
Neljännessä erässä Lahti starttasi ulkoa, joka oli päivän paras starttipaikka. Sitä Lahti ei jättänyt hyödyntämättä, vaan karkasi startista keulaan ja vei erävoiton ennen Leon Madsenia. Viidenteen erään Lahti sai jälleen sisäradan lähtöpaikan, josta tuloksena oli piste. 9 pistettä riittivät alkukilpailun viidenteen sijaan ja semifinaalipaikkaan.
Semifinaalissa Lahti sai valita starttipaikan kolmantena ja otti sisäradan starttipaikan. Ulkoa startanneet Rasmus Jensen ja Dimitri Berge kuittasivat kuitenkin startista keulaan ja vaikka Lahti Bergeä koko erän ahdisti ei ohitusta kuitenkaan tullut. Siten Lahti sijoittui semifinaalin kolmanneksi ja kilpailun viidenneksi. Finaalierässä voiton vei Andrzej Lebediew ennen Leon Madsenia, Rasmus Jenseniä ja Dimitri Bergeä.
– Meni alusta asti hyvin ja tyytyväinen pitää olla päivän suoritukseen. Starttipaikoissa kävi hieman huono arpaonni, sillä jouduin lähtemään sisältä kahdesti alkukilpailussa. Alkuerissä piste lisää olisi parantanut semifinaalin lähtöpaikkaa kovasti, mutta sitä on turha enää miettiä. Sarja on mennyt kokonaisuutena varsin tasaisesti, kuten tavoite olikin. Sijoitukseni on nyt kymmenes, mutta 3 pistettä lisää ja olen TOP5:ssä. Taistelemme viimeisessä kilpailussa loppuun asti ja sitten nähdään, mikä tulos saavutetaan, Timo Lahti kommentoi.
EM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan 21.9.2024 Puolan Chorzowissa.
Teksti: LRT Racingin tiedotus, kuva: Arkadiuz Siwek