Kaksi kolmossijaa oli suomalaisparin Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen saalis ratamoottoripyöräilyn sivuvaunujen toiseksi viimeisen MM-osakilpailuviikonlopun kilpailuissa.
Kroatian Rijekassa ajettu kilpailu tasoitti asetelmia sarjassa, sillä kumpikin kärkikaksikosta joutui keskeyttämään kertaalleen. Sarjakakkosen Ben ja Tom Birchallin ajopeli hyytyi lauantain sprintissa bensaletkun katkeamiseen ja sarjakärki Tim Reevesin/Mark Wilkesinmoottori petti sunnuntain kilpailussa.
Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen kaksikolla olisi ollut mahdollisuus nipistää etumatkasta hieman toteutunutta enemmän, mutta sveitsiläispari Markus Schlosser/Marcel Fries kiilasi kummassakin kilpailussa suomalaisten edelle.
– Oltiin vaikeuksissa starteissa, sillä tämä rata ajetaan suurimmaksi osaksi viitos- ja kuutosvaihteella ja pitkä välitys hankaloitti starttia. Schlosser pääsi molemmissa kisoissa startista edelle, Päivärinta harmitteli.
– Taas tuli esille se seikka, ettei meidän peli kulje tarpeeksi. Jos mentiin Schlosserista mutkissa ohi, niin hän kuittasi heti seuraavalla suoralla. Molemmissa kisoissa ajettiin peräkkäin, mutta mitään ei voi, kun toisen laite pakenee paremmin.
– Näillä rahoilla ja resurssseilla ei tämän parempaan pysty, naulaa Päivärinta.
Lauantaisessa Sprintissä voittoon ajanut Tim Reevesin pyöräkunta oli 10 kierroksen kilpailussa 5,206 sekuntia Marcel Schlotterin pyöräkuntaa nopeampi. Suomalaispari jäi sveitsiläisistä 0,62 sekuntia. Sunnuntaina Birchallin veljekset voittivat sveitsiläiset 8,028 sekunnilla ja Päivärinnan pyöräkunnan 8,461 sekunnilla.
Tim Reeves/Mark Wilkes johtaa sarjaa ja Birchallit kyttää 12 pisteen päässä. Päivärinta/Veräväinen duolla on takamatkaa kärkeen 23 pistettä. Markus Schlosser/Marcel Fries kavensi eron suomalaisiin 16 pisteeseen. Sarjan päätösosakilpailu ajetaan lokakuussa Portugalin Estorilissa.
Ratamoottoripyöräily sivuvaunut MM-sarja 5/6 osakilpailuviikonloppu Rijeka Kroatia tulokset:
Sprint 10 kierrosta:
Gold Race 18 kierrosta:
Tilanne sarjassa:
Teksti: Tuomo Seppänen / Team 44 Racing -tiedotus