Suter-BMW:llä kilpaileva Edwards kolattiin toisen CRT-tiimin kuljettajan, eli ranskalaisen Randy de Punietin toimesta Portugalin GP:n aika-ajossa Estorilin radalta sillä seurauksella, että ”Texas Tornado” -lempinimeä tunnollisesti kantava jenkkikuljettaja joutui jäämään sivuun kyseisestä, sekä edelleen Le Mansissa ajetusta Ranskan osakilpailusta.
Le Mansissa Edwardsia tuurasi australialainen Chris Vermeulen ajamalla sijalle 17 lähes kaksi kierrosta kärjen takana.
Edwardsin jo aiemminkin kovia kokenut olkapää operoitiin reilut neljä viikkoa sitten Barcelonan Dexeus-klinikalla GP-sarjan hovilääkäreihin lukeutuvan Xavier Mirin toimesta. Moto3-luokan kuljettaja Niklas Ajo on myös saanut tällä kaudella tohtori Miriltä apua olkapäävaivaansa.
– Leikkaus sujui hyvin. Olen kuntouttanut itseäni muun muassa uimalla ja käteni liikerata toimii miltei täydellisesti. Sanoisin, että olen olkapään osalta nyt ehkä noin 90-prosenttisessa kunnossa, arvioi Forward Racingin riveissä kisaava Edwards.
– Olen innoissani päästessäni taas ajamaan ja vähintään yhtä innoissani siitä, että pääsen tekemään paluuni Montmelon radalla, iloitsee Edwards, joka ei tunnetusti pienistä, eikä aina vähän suuremmistakaan takaiskuista hätkähdä.
Hän teloi olkapäänsä viime kaudella kuin kohtalon ivasta Katalonian GP:n yhteydessä.
Espargarot asuvat kävely-
matkan päässä radalta
Edwards oli kauden avanneessa Qatarin osakilpailussa Losailin valaistun radan nopein CRT-kuljettaja sijoittumalla 12:nneksi. Seuraavassa kisassa Jerezissä hän jäi pisteiden ulkopuolelle sijalla 16.
CRT-kategorian menestynein kuljettaja neljän ensimmäisen osakilpailun jälkeen on De Punietin kanssa Asparin ART-, eli siis käytännössä Aprilia-pyörällä kilpaileva espanjalainen Aleix Esparago.
Mika Kallion tiimikaverina yhden kauden Pramac Racingin Ducatilla ajanut Espargaro on sarjassa sijalla 12 samalla pistemäärällä.
– Katalonian GP on monille kotikilpailu, mutta eniten se on sitä Espargaron veljeksille (Aleix ja Pol). He asuvat aivan radan välittömässä läheisyydessä, tietää suomalaistalli Ajo Motorsportin päällikkö Aki Ajo kertoa.
Kalex-pyörällä pauhaava Pol Espargaro johtaa Moto2-luokan MM-sarjaa pisteen erolla maanmieheensä ja Suterin ässään Marc Marqueziin, jolle Casey Stoner ”testamenttaisi” paikkansa Hondan tehdastiimissä, jos vain säännöt sen rookie-kuljettajan osalta sallisivat.
Kuten odottaa osattiinkin, MotoGP-luokan sisällä ajetaan kahta sarjaa, joista ensimmäisen muodostavat 12 prototyyppipyörillä kilpailevaa kuljettajaa ja sen jälkimmäisen yhdeksän CRT-kuskia.
Yamahan Jorge Lorenzo johtaa MM-sarjaa pistein 90. Hänellä on kahdeksan pisteen kaula Stoneriin. Lorenzon ja Katalonian GP:n voittoa puolustavan Stonerin voitot ovat tältä kaudelta tasan 2-2.
* MotoGP-luokan CRT-tiimien kuljettajien MM-pistetilanne 4/18 osakilpailun jälkeen:
1. Aleix Espargaro 12
2. Mattia Pasini 6
3. Randy de Puniet 6
4. James Ellison 5
5. Colin Edwards 4
6. Danilo Petrucci 4
7. Michele Pirro 4
8. Yonny Hernandez 3
9. Ivan Silva 1
Katalonian GP:n rataesittely:
http://www.motogp.com/en/videos/latest+videos#Catalunya+hosts+round+5