Vasta 15-vuotias espanjalainen Ana Carrasco on solminut sopimuksen JHK Laglisse-tiimin kanssa. Tiimin toisena kuljettajana kilpailee päättyneellä kaudella MM-pronssia värikkäiden vaiheiden jälkeen pokannut ja viisi osakilpailua voittanut espanjalainen Maverick Vinales.
Maaliskuussa 16 vuotta täyttävä Carrasco on testannut Almerian radalla KTM-pyörää yhdessä Vinalesin kanssa. Espanjan tunnetusti kovatasoisessa CEV-sarjassa tällä kaudella Laglissen väreissä kilpaillut Carrasco kohensi Almerian radan henkilökohtaista ennätystään 1,2 sekunnilla.
– Olen erittäin iloinen saamastani mahdollisuudesta. Debyytti MM-sarjassa merkitsee jokaiselle kuljettajalle unelman täyttymistä, Carrasco viittaa omalta osaltaan maaliskuun 31. päivään Losailin valaistulla aavikkoradalla Qatarissa.
Carrasco myöntää, että hän elää juuri nyt eräänlaista tuhkimotarinaa.
– En osannut odottaa tätä ja olen tietenkin aivan innoissani. Tuskin maltan odottaa ensi vuoden testejä ja avauskisaa. En ajanut vielä Almeriassa KTM:n virallisella tehdaspyörällä, mutta fiilis tuohon käyttööni saamaani pyörään tuntui sekin jo varsin hyvältä. Varsinkin runko on aikalailla erilainen verrattuna viime kauden pyörääni.
MotoGP-sarjassa nähtiin tällä kaudella yksi naiskuljettaja, eli espanjalainen Elena Rosell. Hän kilpaili QMMF-tiimin Speed Up-pyörällä saamatta pistetiliään vielä avatuksi.
MM-sarjan ensimmäinen pisteille yltänyt naiskuljettaja oli Taru Rinne kilpaillessaan 125-kuutioisten luokassa vuonna 1988.
Kuvat: Motogp.com