Kyseinen alaikäraja on 16 vuotta, jonka Quartararo saavuttaa 20. huhtikuuta. Tämä merkitsisi sitä, että kovaa kyytiä MM-sarjaan Hondalla tulevalta Quartararolta jäisi ajamatta kauden 2015 kaksi ensimmäistä osakilpailua.
Tshekin GP:n yhteydessä Brnossa sinettinsä saaneen säännön mukaan kuljettaja, joka ei ole täyttänyt vielä 16 vuotta voi kuitenkin nousta MM-sarjaan, jos hän voittaa mestaruuden FIM:n alaisuuteen siirtyneessä tunnetusti kovatasoisessa CEV-sarjassa.
“El Diablo”-lempinimeä totteleva Quartararo saavutti jo viime vuonna CEV-sarjassa Moto3-luokan mestaruuden.
Hän johtaa myös tämän vuoden sarjaa 47 pisteellä. Kaudesta on ajamatta neljä osakilpailua, joissa jaossa on vielä 100 pistettä.
Quartararo on Marquezin
manageri Alzamoran suojatti
Quartararo kilpailee CEV-sarjassa Marc Marquezin managerin ja takavuosien 125-kuutioisten luokan maailmanmestarin Emilio Alzamoran johtamassa Estrella Galicia 0.0 Junior Teamissa espanjalaisen Maria Herreran rinnalla.
Molemmat ovat paiskineet myös paljon testitöitä MM-sarjassa hyvään iskuun yltänyttä Hondan tehdaspyörää kehitettäessä.
Alzamoran MM-tiimin kuljettajina kilpailevat espanjalaiset Alex Marquez ja Brnossa voittoa jo kierros ennen maalia tuulettamaan erehtynyt Alex Rins. Molempien odotetaan siirtyvän ensi kaudeksi Moto2-luokkaan.
Tämä merkitsee puolestaan sitä, että Alzamora haluaa Quartararon ja viime vuonna ensimmäisenä naiskuljettajana CEV-sarjan osakilpailuvoiton saavuttaneen Herreran MM-tiimiinsä. Herrera on on jo kilpaillut useampaankin kertaan MM-sarjassa villin kortin kuljettajana.
Quartararon nousu "alaikäisenä" Moto3-luokan MM-sarjaan edellyttää siis kuitenkin sitä, että hän saavuttaa myös tällä kaudella FIM CEV Repsol-sarjan mestaruuden. Vuoden 2013 titteliä ei tässä tapauksessa huomioida takautuvasti.
Rookie-sääntö poistettiin
Marc Marquezin tieltä
Viimeksi vähän vastaavaan ja ehdottomasti oikeaksi osoittautuneeseen sääntömuutokseen päädyttiin kauteen 2013 lähdettäessä, kun Marc Marquez nousi MotoGP-luokkaan Hondan tehdastallin riveissä.
Siihen asti voimassa vallitsi sääntö, jonka mukaan kuninkuusluokan tulokaskuljettaja ei saanut ajaa ensimäistä kauttaan tehdastallissa. Rookie-kausi oli ajettava ennen uutta sääntötulkintaa satelliitti- tai jonkun muun tiimin riveissä.
Kyseinen sääntö laadittiin aikoinaan satelliittitiimien selustan, rekrytoinnin ja elinvoiman turvaamiseksi.
– Tämä sääntö on aikansa elänyt ja sitä ei enää tarvita. Se poistuu ensi kaudeksi, linjasi MotoGP-sarjaa hallinnoivan Dornan espanjalainen toimitusjohtaja Carmelo Ezpeleta noihin aikoihin.
Ezpeleta muodostaa yhdessä Ignacio Vernedan, Herve Poncharalin, Takanao Tsubouchin, Javier Alonson ja Mike Trimbyn kanssa GP-komission, joka sorvasi nyt myös tämän viimeisimmän, Quartararoon vahvasti henkilöityvän säännön.