Team HRP-Suzukin viikonlopun ainoa valopilkku oli Superstock 600-luokassa ajava Juha Kallio, joka hätyytteli tavoitteiden mukaista sijoitusta. Kallio päräytti Suzuki GSX-R 600-pyörällään omassa luokassaan viidenneksi. Samassa luokassa huhkinut tiimin rookie-kuski Mikko Riihiniemi kamppaili koko viikonlopun säätöongelmien kanssa ja jäi kilpailussa sijalle 19. Tonnisten luokassa ajava Topi Haarala avasi pistetilinsä, mutta kymmenes tila ei miestä täysin tyydyttänyt. Haaralan Suzuki GSX-R 1000 oli ensimmäistä kertaa Jurvassa, eikä kuoppaisen radan vaatimia asetuksia keretty viikonlopun aikana etsiä.
Juha Kallio:
”Kisan alku oli hyvä. Vauhti riitti hyvin haastamaan kaikki. Sitten meni Erkka ohi ja oma ajo sekosi täysin. Kilvanajon puute kostautui nöösipojalle. Pyörä on erittäin nopea ja sillä kyllä kerkeää, mutta Jurvassa peli pyrki pomppimaan avauksissa ja kun puristusta tuli liikaa se vain pahensi asioita. Seuraava kisa on jo helpompi”
Mikko Riihiniemi:
”Jurvassa oli paljon säätötyötä. Oltiin alussa pahasti pielessä, mutta alusta parani kaiken aikaa. Oikeita asetuksia ei kuitenkaan tuolle pomppuiselle radalle yrityksistä huolimatta löydetty. Minä kun olen tällainen kevytrakenteinen, niin jousituksen asetusten kanssa on aina paljon työtä. Vauhdillisesti Suzukilla kerkeää hyvin ja tuloksia tulee, kunhan löydetään peliin balanssi”
Topi Haarala:
”Tuloksellisesti en ole viikonloppuun tyytyväinen, mutta siihen nähden kyllä, että oltiin Suzukin kanssa ensimmäistä kertaa Jurvassa. Olihan se sellaista säätöjen hakemista, varsinkin kun käytössä oli uusi rengasmerkki. Seuraavassa kisassa ollaan jo paljon viisaampia ja tulosta pitäisi tulla”.
Seuraavan kerran Team HRP Suzuki pystyttää varikkoteltat viikon kuluttua Alastaron moottoriradan varikolle toisen SM-osakilpailun merkeissä.