Tarkkala piti samalla yleiskilpailun kolmanneksi nopeinta vauhtia, nopein oli A2-luokan Roni Nikander ja toiseksi kiireisin A1-luokan Jari Mattila. Tarkkalan luokkavoitto tuli lopulta selkeällä 38 sekunnin erolla, vaikka päiväpuhde työläältä tuntuikin.
– Kahden kuukauden kilpailutauko tuntui kropassa, en ollut fyysisesti täydessä iskussa. Erityisesti ensimmäiset erikoiskokeet tuntuivat väkisin vääntämiseltä. Kolmannella kierroksella Toni (Eriksson) tuli jo kymmenen sekunnin päähän, joten viimeisellä kierroksella oli pakko piiskata loputkin mehut miehestä irti ja eroa syntyikin sitten riittävästi, loppilainen kertaa.
Rankin SM-kilpailu miesmuistiin
Jämsässä järjestettiin enduron kotimaisen mestaruussarjan ensimmäinen kesäosakilpailu, eikä kilpailureitti päästänyt kuljettajia helpolla.
– Tämä oli yksi urani rankimmista kotimaassa ajamistani kilpailuista. Kierroksia oli neljä ja erikoiskoeaikaa tuli yli kaksi tuntia. Rankkuutta lisäsi se, että huoltotauolle pääsi vasta kokonaisen kierroksen ajettuaan. Lisäksi erikoiskokeet olivat fyysisesti haastavia: hitaita ja kivikkoisia.
Tarkkalan havaintoja tukee kilpailun poikkeuksellisen suuri keskeyttäneiden määrä: 121 startanneesta kuljettajasta vain 66 pääsi maaliin. Hallitsevan suomenmestarin mukaan suuntaus ei ole välttämättä huono.
– Jo monta vuotta SM-kilpailut ovat olleet liian helppoja, nyt jokainen varmaan tiesi ajaneensa. Vaikka Jämsän osakilpailun erikoiskokeet eivät minun suosikkejani olleetkaan, pitää SM-tason kilpailuissa olla riittävästi haastetta ja rankkuutta ja kuljettajien täytyy osata ajaa kaikenlaisissa maastoissa, Tarkkala pohtii.
Tarkkalan useamman kuukauden kesäloma päättyi SM-osakilpailun myötä ja seuraavaksi mies alkaakin valmistautua kahden viikon kuluttua ajettavaan MM-sarjan päätöskilpailuun.
– Seuraavat viikot täyttyvät kilpailuista, kun edessä on sekä SM- että MM-sarjojen päätöskisat että maajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut Italian Sardiniassa.
Tarkkalan seuraava kilpailu 7.-8.9.2013 Ranskan Saint Flourissa.
Tulokset 24.8.2013 SM-enduro, Jämsä.
A3:
1. Marko Tarkkala, Honda, RiMPKK 2:04:05,72
2. Toni Eriksson, KTM, HMK +00:38,11
3. Mika Tamminen, Husaberg, JSMK +03:06,92
A1:
1. Jari Mattila, Honda, RiMPKK 2:03:06,00
2. Aleksi Jukola, KTM, HyMKK +04:18,79
3. Matias Savo, Kawasaki, JSMK +07:43,15
A2:
1. Roni Nikander, KTM 2:00:19,55
2. Lauri Pohjonen, KTM +03:47,14
3. Mario Roman, Husaberg +05:02,90