Pyörän tutussa värityksessä ei ole mitään mullistavia muutoksia viime kauteen nähden. Se on saanut hieman lisää oranssia ja Red Bull-logo on näkyvämmin esillä katteiden alaosassa.
Repsol Honda on hallinnut viime vuosina kuninkuusluokkaa. Marquez on voittanut kaksi mestaruutta putkeen ja lisäksi valmistajien sekä tiimien tittelit ovat olleet Hondan heiniä.
Molemmat kuskit odottavat
malttamattomina testejä
Marquez ja viime vuonna himmeimmistä mitaleista väännettäessä Yamaha-kaksikon Valentino Rossi-Dani Pedrosa takana neljänneksi sijoittunut Pedrosa palaavat tositoimiin tulevana keskiviikkona, kun vuoden ensimmäinen neljän päivän mittainen testijakso käynnistyy Sepangin radalla Malesiassa.
– Talvi on on ollut pitkä sekä kiireinen ja odotan tosiaankin taas innolla kauden alkamista. Oli hienoa saada esitellä uudet pyörämme Indonesiassa yhdessä partnerimme Astra Hondan kanssa. Tämä on tosi kaunis ympäristö!, myhäili ensimmäistä kertaa Balilla vieraillut Marquez.
Marquez ja Pedrosa ottavat maanantaina suunnan kohti Malesiaa.
– Olen harjoitellut paljon ollakseni valmis kahdelle ensimmäisellä Sepangissa ajettavalle testijaksoll. Olen innoissani päästessäni taas töihin ryhmäni kanssa ja katsomaan se, miten pyörä on kehittynyt Valencian testien jäljiltä, Marquez viittaa marraskuuhun.
Intohimoisia faneja
Pedrosa ei hänkään pistänyt pahakseen sitä, että julkistamistilaisuus tuotiin Balille Espanjan sijaan.
– En lakkaa koskaan hämmästelemättä sitä, kuinka intohimoisia fanimme ovat täällä.
– Takana on hyvä talvi, joka on pitänyt sisällään harjoittelua ja rentoutumista. Olen erittäin motivoitunut, painottaa Pedrosa.
Tallipäällikkö Livio Suppo tietää ja tuntee, että Yamaha on virittäytynyt vahvaan vastahyökkäykseen.
– Vuosi 2014 oli todella menestyksekäs, mutta voittaminen ei tule olemaan enää helppoa. Teemme tietenkin parhaamme uusiaksemme aiemman menestyksen. Oli ilo päästä esittelemään Repsol Honda-tiimi Indonesiassa. Toivon, että täällä ajetaan jatkossa GP-sarjaa.