Talent Racing Teamin Paavilainen ja Sarjos kaksoisvoittoon Motoparkissa

Peetu Paavilainen ajoi Superstock 600 -luokassa kahteen voittoon. Talent Racing Teamin menestystä täydensi Jasmin Sarjos ajamalla ensimmäisessä kilpailulähdössä kakkoseksi.

Talent Racing sai viikonloppuna uutta potkua SM -sarjaan, kun tiimiin astui mukaan Jasmin Sarjos. Sarjos on kilpaillut säännöllisesti jo vuodesta 2008 sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on vuosien aikana kärsinyt useista loukkaantumisista, mutta palo radalle on suuri ja Jasmin löysi paikkansa Talent Racing tiimistä.

Peetu Paavilaisella viikonloppu oli jälleen erittäin onnistunut. Hän ajoi varmasti viidennen ja kuudennen osakilpailun voittoon, ja on nyt SM -pisteissä 64 pistettä edellä seuraavana olevaan Eemeli Lahteen.

Kauden viides kilpailu oli vaiherikas. Paavilainen lähti kisaan paalulta ja Sarjos viidennestä lähtöruudusta. Kesken kisan radalle ilmestyi öljyä, ja useat kuljettajat joutuivat keskeyttämään kilpailun. Koko kilpailu keskeytettiin lopulta ja uusintalähdössä Paavilainen lähti paalulta ja Sarjos toisesta lähtöruudusta. Rataolosuhteet olivat myös toisessa lähdössä haastavat, mutta Paavilainen ja Sarjos pystyivät ajamaan kisan loppuun asti vankalla ammattitaidollaan. Tällä ammattilaisen asenteella he kuittasivat kaksoisvoiton, Paavilaisen voittaessa ja Sarjoksen tullessa toiseksi.

Kauden kuudes osakilpailu oli Paavilaiselle helppo. Startti ei kuitenkaan onnistunut ja hän putosi toiseksi, mutta kuittasi ykköspaikan nopeasti takaisin itselleen. Loppukisan hän saikin ajella kenenkään häiritsemättä, voittajana maaliin saakka. Sarjos sen sijaan tarjosi jännitystä koko kisan ajan. Naisenergiaa oli ilmassa, kun Sarjoksen kilpakumppani Kirsi Kainulainen hiosti häntä lähes koko kilpailun ajan. Kovan taistelun jälkeen, Sarjos ajoi ruutulipulle viidentenä. 

”Oli loistavaa saada Jasmin tiimiimme. Hänellä on vuosien kokemus ratamoottoripyöräilystä niin kuljettajana kuin varikkohenkilökuntana, ja se näkyy hänen olemisessaan ja tekemisessään. Sarjos tuli tiimiin omalla Yamaha pyörällä ja tiimin kanssa saimme pyörää toimivammaksi. Muutenkin yhteistyö molempien kuljettajien ja tiimin muun henkilökunnan kanssa oli loistavaa, ja koko viikonloppu tehtiin töitä hyvällä fiiliksellä.” – summaa Talent Racing Teamin tiimipäällikkö Petri Paavilainen.

Peetu Paavilaisen kisaviikonloppu koostui myös sivuvaunujen SM -Cup osakilpailuista, jossa hän sijoittui Artiola Sider Racing tiimissä toiseksi molemmissa kisalähdöissä yhdessä kuljettaja Markku Artiolan kanssa.

Lisätiedot:

Circuit Racingin SM-sarjan kotisivu

Road racingin SM-sarja

Ratamoottoripyöräilyn Circuit Racingin SM -sarjassa jaetaan Suomen mestaruudet kahdessa luokassa: Superbike (1000cc) ja Superstock (600cc). Suomen-Cup mestaruudet: MiniGp, Sivuvaunut ja Jokamiesluokka, FinMoto3 (250cc) ja Retro superbike

Mestaruudet ratkotaan viitenä kilpailuviikonloppuna, joissa kussakin ajetaan kaksi kilpailulähtöä. Kilpailut ajetaan seuraavan aikataulun mukaisesti:

27-28.6.2020 Kemora (Veteli, www.kemora.fi)

1-2.8.2020 Alastaro (Virttaa, Loimaa, www.alastarocircuit.fi)

15-16.8.2020 Motopark (Virtasalmi, www.motopark.fi)

29-30.8.2020 KymiRing (Iitti, www.kymiring.fi

19-20.9.2020 Auto24Ring (Pärnu, Viro, www.auto24ring.ee)

Uusin numero