Taistelu SM-pisteistä luokissa A 250 ja A 450 kuumenee
Seinäjoella kauden avauksessa A 250 luokan voitti viime kauden mestari Vertti Takala. Luokassa osanottajia tulee olemaan 14. Toiseksi ajanut Niclas Pöytälaakso on saanut ajoonsa vauhtia ja kertoi ajaneensa elämänsä parhaan kilpailun avauksessa. Nyt nähdään tulevana viikonvaihteena, pystyykö Pöytälaakso haastamaan edelleen Takalaa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Orivedellä kärkikahinoissa viihtyy Niki ”Sähkö” Tuuli, joka kesäkaudella tulee ajamaan uudessa Moto E-luokassa Ajo Motorsportin väreissä MotoGP kisojen yhteydessä. Äänekosken Jani Kinnuselta jäi viime kausi väliin loukkaantumisen takia. Kauden avauksessa viides, nyt nähdään alkaako Jani jo kolkutella podiumin portaita.
Jääradan ”Kuninkuusluokka” A 450 ajetaan Orivedellä 21 ajajan voimin. Sarjaa johtaa Seinäjoen voiton ansioista jääratataituri Mikko Koskinen. Taistelutahto on hänellä kuten muillakin Seinäjoen miehillä päällä joukkue SM:n myötä. Tässä luokassa tullaan varmasti näkemään tiukka kisa. Koskista tuleee takuuvarmasti haastamaan hallitseva mestari ja Seinäjoen kakkonen Vertti Takala. Hiedassa nähdään kuinka hyvin on vertynyt tälle kaudelle jääradoille paluun tehnyt Konneveden moottoripyöräkauppias Kari Vehniäinen, hänellähän on palkintokaapissa jo 25 jääradan mestaruutta. Toinen veteraani-ikäinen luokan kärkikahinoihin pyrkivä on Mäntyharjun Lasse Kurvinen. Rata-ajajien mainetta jääradoilla puolustaa speedwayajaja Henri Ahlbom, joka avauksessa oli kuudes. Järjestävää kerhoa tässä luokassa edustavat Joonas Huuskonen ja Nico Näkkilä.
Veteraaniluokka taistelee Suomen Cupin pisteistä. Mukana ainoastaan 9 ajajaa. Selvä voittajaehdokas on Kuopion Mikko Huttunen, Seinäjoen ykkönen. Kokemusta jääratamestaruudesta on jo nuoruudessa ja myös kypsällä iällä. Veri vetää jääradoille.
Juniorit jäällä ja uusia kykyjä tulossa
Jäärata-ajajan ”jäähileinen” kilpailijaura on nyt mahdollista aloittaaa entistä nuorempana. Tämän mahdollisuuden antaa Junior C80 luokka, jossa kilpailemisen onnistuu jo 10-vuotiaana. Jääaradan lajiryhmän tavoitteiden mukaan tämä nuorisoluokka ajetaan myös Orivedellä 6 ajajan voimin. Seinäjoella selvään voittoon ajanut 13-vuotias toisen polven jäärata-ajaja Ossi Rantala on voittajasuosikki. Hän on kiistatta kauden jo tässä vaihessa mielenkiintoisin nuorista ajajista, kun ensimmäisessä kilpailussaan kotiradallaan ajoi kolme voittoa.
Luokassa B250 on 26 ajajaa ja B 450 on mukana 31 ajajaa. Kauden avauksen luokkien voittajat Ossi Rantala ja Matti Salonen ovat mukana. Nyt nähdään jatkuuko heidän voittokulkunsa Orivedellä. Lisäluokka Sprint 250 kisaillaan 18 ajajan voimin. Päivän päätöslähtönä ajettava Sprint 450 kerää lähtöviivalle 23 osanottajaa. Kansallisten lähtöjen osanottajissa on uusia ajajia mm. Turun suunnalta, ja myös kesällä RR-radoilla viihtyviä kuljettajia. He ovat nyt lähteneet hakemaan lisätaitoa jääradalta.
Historian havinaa
Oriveden Moottorikerho on perustettu 27.11.1949, kerho on vanhimpia maaseudulle perustetuista moottorikerhoista. Ensimmäiset jäärata-ajot OrMK järjesti jo maaliskuussa 1950 Oriveden keskustassa Kirkkolahdella. Kilpaa ajettiin moottoripyörillä, henkilöautoilla ja kuorma-autoilla. Vuodesta 1956 lähtien on jäärata-ajot järjestetty pääsääntöisesti Asemaseudulla Hiedan satamamassa.
Moottoripyörien pitkän jääradan Suomen Mestaruudesta ajettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964 ns. raspatuilla renkailla. Nastarenkailla varustetuilla pyörillä mestaruustaistot alkoivat talvella 1966. Oriveden Moottorikerho on järjestänyt SM-osakilpailuja alusta alkaen.
Oriveden jääradan historiaa muistellaan kisapäivänä haastattelujen muodossa. Paikalla on vuosikymmenien takaisia Hiedassa menestyneitä ajajia ja voittajia. Topi Vainio, Martti Pesonen, Pentti Korhonen ja Kimmo Kopra. Helmenä vuoden 1969 luokan yli 175 voittajapari Ilkka Heinäaho ja Bultaco 250.
Tervetuloa Orivedelle sunnuntaina seuraamaan jännittäviä kisalähtöjä ja nauttimaan raikkaasta aurinkoisesta kevätsäästä. Ravintolamme tarjoavat niin hernesoppaa kuin Korpelan grillimakkaraa sekä kahvia nisun kera. Rata-alue on jäätävän liukas, jolloin nastakengät ovat hyvä lisävaruste.
Pääsyliput maksavat 10 € ja alle 15-vuotiaat maksutta. Käteismaksu.
Teksti: Kari Rannanautio