Sarja jatkuu jo ensi viikonvaihteessa huimasta korkkiruuvimutkastaan kuuluisalla Laguna Secan radalla USA:ssa, jonne hallitseva mestari Sykes siirtyy tukevassa 43 pisteen johdossa ranskalaiseen Sylvain Guintoliin nähden.
Sykes paineli Portimaon avauserässä paalupaikalta voittoon 2,539 sekunnin erolla Guintoliin. Jo siinä vaiheessa radalle ripotteli paikoittain vettä.
Toisen erän alkaessa sade oli piiskannut radan kauttaaltaan märäksi. Sykes otti tilanteen äärimmäisen varovasti päätyen Kawasakillaan kahdeksanneksi.
Hondaa käskyttävä Rea nappasi erän voiton nimiinsä 6,817 sekunnin erolla Ducatia kuskaavaan italialaiseen Davide Giuglianoon.
Ensimmäisessä erässä viidenneksi ajaneen Rean tehtävää helpotti se, että Aprilian tehdastiimin kuljettajat Guintoli ja italialainen Marco Melandri kolaroivat keskenään radan viidennessä mutkassa.
– Meillä oli muutamia ongelmia sadekelin erässä, mutta en voi olla silti pettynyt tähän päivään. Näytimme taas potentiaalimme. Minulla oli jälkimmäisessä erässä enemmän hävittävää kuin voitettavaa. Muutama muu kuljettaja teki virheitä, joten pystyin kasvattamaan MM-johtoani, myhäili Sykes.
Portimao, Portugali.
Superbike-luokan 8/13 MM-osakilpailu, 1. kilpailuerä:
1. Tom Sykes Iso-Britannia, Kawasaki Racing ZX-10R
2. Sylvain Guintoli Ranska, Aprilia Racing RSV4 + 2,539
3. Loris Baz Ranska, Kawasaki Racing ZX-10R + 3,175
4. Marco Melandri Italia, Aprilia Racing RSV4 + 4,042
5. Jonathan Rea Iso-Britannia, PATA Honda CBR1000RR + 7,791
6. Alex Lowes Iso-Britannia, Voltcom Crescent Suzuki GSX-R1000 + 14,772
7. Davide Giugliano Italia, Ducati SBK 1199 Panigale R + 14,877
8. Eugene Laverty Irlanti, Voltcom Crescent Suzuki GSX-R1000 + 14,941
9. David Salom Espanja, Kawasaki Racing ZX-10R + 26,018
10. Sylvain Barrier Ranska, BMW Italia S1000RR + 26,032
11. Leon Haslam Iso-Britannia, PATA Honda CBR1000RR + 33,041
12. Jeremy Guarnoni Ranska, MRS Kawasaki ZX-10R + 38,385
13. Niccolo Canepa Italia, Althea Ducati 1199 Panigale R + 42,237
14. Riccardo Russo Italia, Pedercini Kawasaki ZX-10R + 47,908
15. Alessandro Andreozzi Italia, Pedercini Kawasaki ZX-10R + 1.03,502
2. kilpailuerä:
1. Rea
2. Giugliano + 6,817
3. Chaz Davies Iso-Britannia, Ducati SBK 1199 Panigale R + 8,676
4. Lowes + 9,740
5. Haslam + 11,289
6. Baz + 11,808
7. Guintoli + 14,169
8. Sykes + 17,164
9. Laverty + 26,406
10. Toni Elias Espanja, Red Devils Roma Aprilia RSV4 + 30,168
11. Barrier + 41,820
12. Sheridan Morais Etelä-Afrikka, IRON BRAIN Kawasaki ZX-10R + 47,434
13. Guarnoni + 50,045
14. Bryan Staring Australia, IRON BRAIN Kawasaki ZX-10R + 1.17,436
15. Russo + 1.24,500
Pistetilanne:
1. Sykes 284
2. Guintoli 241
3. Baz 236
4. Rea 235
5. Melandri 192
6. Davies 159
7. Giugliano 140
8. Laverty 121
9. Elias 115
10. Haslam 115
11. Lowes 111
12. Salom 74
13. Canepa 46
14. Camier 30
15. Guarnoni 26
Seuraava osakilpailu: 13.7. Laguna Seca, USA.