Sykes kelpuutti numeron 1 – Marquez jatkaa tutulla 93:lla

Marquez teippautti ykkösen kypäräänsä Valenciassa taannoin ajetuissa MotoGP-luokan vuoden viimeisissä testeissä, mutta 93 pysyi visusti Hondan nokalla.

Sykes puolestaan otti pitkän pähkäilyn jälkeen numeron 1 käyttöönsä Jerezissä ajetulla Superbike-luokan testijaksolla. Tosin Sykeskaan ei täysin luopunut hänelle tututusta numerosta 66, joka löytyi lukuisina pienempinä versioina ykkösen sisältä.

Jerezin testijakso osoitti, että Sykesilla ei ole tosiaankaan syytä taipua taikauskoon ainakaan kisanumeron osalta.

Sykes oli Ninja ZX-10R:llään testien nopein ajalla 1.39,6. Kawasakin tehdastiimien kuljettajilla kulki muutenkin lujaa säältään mainiossa Andalusiassa, sillä ranskalainen Loriz Baz kellotti kiivaimmillaan lukemat 1.39,9.

Kolmanneksi epävirallisissa tuloksissa päätyi Aprilian tehdastiimiin siirtynyt italialainen Marco Melandri kuusi kymmenystä Sykesin takana.

Sykes oli varsin tyytyväinen saldoonsa Jerezissä.

– Testasimme paljon eri asioita ja tämä jakso oli erittäin hyvä meille. Testiohjelmamme oli kauden aikana melko minimaalinen verrattuna siihen, mitä pääsimme tekemään täällä. Pyörä toimi myös kisasimulaatiossa hienosti Jerezissä, mikä ei ole minulle tunnetusti niitä vahvimpia ratoja.

MotoGP- ja Superbike-luokkien testikielto astuu voimaan 1. joulukuuta. MotoGP-luokan seuraavat testit ajetaan helmikuun alussa Sepangin radalla Malesiassa. Sykes puolestaan pääsee palamaan tositoimiin seuraavan kerran tammikuun puolivälin tuntumassa Almerian radalla Espanjassa, jossa Moto2- ja Moto3-luokkien kuljettajat ovat testanneet ahkerasti viime viikkoina.

Sykes ja Marquez ottavatkin seuraavaksi suunnan kohti Monacoa, jossa sunnuntaina järjestettävässä FIM Gaalassa palkitaan vuoden 2013 kaikki moottoripyöräurheilun maailmanmestarit.

Suomalaisurheilijoista Monacon hulppean Gaalan parrasvaloissa paistattelevat Joonas Kylmäkorpi, Pekka Päivärinta ja Mauno Hermunen.
 

Uusin numero