Suzukin Andrea Iannone: ”Kausi 2018 näyttää valoisalta”

Kausi oli hankala, Iannonen sijoitus oli MM-sarjassa lopulta 13:s. Kauden neljä viimeistä kilpailua toi kuitenkin kolme sijoitusta TOP6:een.

“Kausi ei ollut totisesti helppo. Se oli vaikeampi kuin hyvien testien jälkeen osasimme odottaa. Vielä Valencian testeissä pyörä tuntui mainiolta ja koko tiimissä oli sellainen henki, että tästä tulee erinomainen kausi”, Iannone sanoo Crash.netillä.

”Valitettavasti niin ei käynyt. Avauskilpailu Qatarissa oli hyvä, mutta sen jälkeen alkoi tulla hankaluuksia. Minulla kesti hyvin pitkään päästä sinuiksi Suzukin pyörän kanssa. Lisäkseni kilpailutiimini johtaja Marco Rigamonti oli ensimmäistä kauttaan Suzukilla, joten jouduimme aloittamaan ihan nollista pyörän kanssa. Meille molemmille japanilaistiimin työfilosofia oli myös ihan uutta.”

”Kaikki tiimit ovat erilaisia. Kun olet ollut tietynlaisessa ympäristössä vuosia ja tulet ihan uuteen toimintakulttuuriin, ei ole helppoa muuttaa lähestymistapaansa ja ratkoa ongelmia. Mutta ajan kanssa luottamus työntekijöihin alkoi löytyä. Uskon, että pystymme nyt jo paremmin ymmärtämään sitä valtavaa määrää tietoa, mitä he pystyvät meille esimerkiksi pyörästä tarjoamaan.”

Iannone löysi loppukaudesta vireen ja tasapainon, hän uskoo vahvasti, että kaudesta 2018 tulee täysin toisenlainen.

”Olen aina uskonut, että kärsivällisyys ja täydellinen fokusoituminen ovat menestyksen avaimet. Viime kaudellakin pystyimme ongelmista huolimatta parantamaan askel kerrallaan. Synkimmillä hetkilläkään emme menettäneet uskoa kovaan työntekoon ja niinpä kauden lopussa hyvä vauhti löytyi.”

”Loppukaudella löysimme uusia teknisiä ratkaisuja pyörään, mikä alkoi tuottaa tulosta. Sen jälkeen kausi 2018 alkoi näyttää jo valoisammalta. Kaikki oli tiimityön ansiota, se on aivan avainasia menestyksessä”, Iannone paaluttaa.
 

Uusin numero