Supersport MM Mandalika: Tuulen saldo kolmas, kuudes ja viikonlopun erikoisin loukkaantuminen

Niki Tuuli ajoi Mandalikassa ehjän viikonlopun ja otti kolmos- ja kuutossijoillaan yhteensä 26 MM-pistettä. Imatralaisen tähänastinen pistesaldo oikeuttaa kahden kisaviikonlopun jälkeen viidennelle sijalle.

Nelosruudusta lauantain kisaan startannut Dynavolt Triumph -kuljettaja Niki Tuuli oli  tyytyväinen ajettuaan kisassa kolmanneksi.

-Muutettiin perjantaista lauantaihin asentoa aika paljon, se on nyt itselle sopivampi, tuntui paremmalta käyttää kroppaa ja ajaa kuten sillä kuuluukin ajaa. Vielä pitää parantaa sitä miten pyörää viedään, vaikka hyvin tuo näytti jo nytkin taittuvan. 

Lauantain kisassa nähtiin erikoinen tilanne Tuulen ja hänen kanssaan kakkossijasta taistelleen Federico Caricasulon välillä. Suomalainen ohitti italialaisen, mutta vain hetkeä myöhemmin suoralla Tuuli antoi vasemmalla kädellään Caricasulolle merkin mennä ohi, kun ei pystynyt tätä jättämään peesistään.

-Päätin näyttää että mee ohi, koska siitä ei yhtään tiedä, saattaa pamauttaa siihen kylkeen. Ajattelin ajaa viimeisille kierroksille asti perässä ja sitten meen ohi. Alkoi eturengas olla kulunut ja linjat mennä leveiksi jossain kohdissa, niin päätin lopussa ottaa varman kolmannen sijan ja välttää liian suurta riskiä. 

Lauantaina Tuuli koki myös pienimuotoisen loukkaantumisen. Ei onneksi kisassa, mutta annetaan miehen itsensä kertoa mitä tapahtui.

-Podiumkausi korkattu, ja hienoa että se onnistui jo näin kauden alussa. Palkintojenjaossa samppanjapullon korkki lensi suoraan silmäkulmaan, kulma aukesi ja on nyt turvoksissa, raportoi Tuuli palkintojenjaon jälkeen.

Dynavolt Triumph -tiimi otti ilon irti suomalaisen pikku vahingosta ja julkaisi somekanavissaan samasta tilanteesta kuvan vähän raflaavammalla tekstillä: ”näkisittepä sen toisen kaverin”

Sunnuntain kilpailun lähdössä Tuuli putosi nelospaikalta kuudenneksi. Edessä viidentenä ajoi kokenut, 35-vuotias Raffaele de Rosa virheittä, joten ohituspaikan löytyminen vei kallisarvoisia kierroksia ja kärki pääsi karkuun. Kärkeen lähdössä säntäsi Ducatin Nicolo Bulega perässään Can Oncu, Federico Caricasulo ja kymmenennestä ruudusta loistostartin ottanut Stefano Manzi. Bulegan vauhti ei riittänyt kärkipaikan pitämiseen, vaa hän putosi vähitellen sijalle neljä ja kärkeen nousi Manzi ohi pitkään kisaa johtaneen Oncun. Bulega onnistui loppukierroksilla vielä nousta Oncun ohi kolmanneksi. Vielä Manzia vauhdikkaampi lopussa oli Federico Caricasulo Ducatillaan ottaen ensimmäisen voittonsa sitten kauden 2019 Portimaon kisan. Tuuli ajoi käytännössä koko kisan sijalla kuusi ja oli samalla sijalla myös ruutulipun heiluessa. Kuuden kärjessä nähtiin viisi eri pyörämerkkiä, ja kun takana on neljä kilpailua, on nähty jo kolme eri voittajaa.

Kuudes sija ei kerro koko totuutta Tuulen ja Dynavolt Triumphin suorituskyvystä, sillä erityisesti Nikin sunnuntain kisaa häiritsi oikean käden hermokipu.

-Kädessä tuntui hermokipua jo lauantain aika-ajon jälkeen. Kävin hoidattamassa sitä, ja kisa meni suht hyvin, vasta loppukierroksilla kipu alkoi haitata ajamista. Sunnuntaina aamutreeneissä kipu oli pahempi, ei pystynyt kunnolla jarruttaa eikä siirtyä jarrulta kaasulle. Kävin uudelleen hoidattamassa kättä, mutta kisassa sitä särki niin ettei kädessä ollut voimaa ja se puutui kokonaan. Siihen olen tyytyväinen, että pystyin reagoimaan siihen ja ajamaan kisan loppuun. Kunhan ukko saadaan kuntoon, niin ei todellakaan olla kaukana kärjestä. Kaikkeni tein tänään!

Sunnuntain kilpailun tulokset:

  1. Federico Caricasulo, Ducati
  2. Stefano Manzi, Yamaha, +0,325
  3. Nicolo Bulega, Ducati, +1,546
  4. Can Oncu, Kawasaki, +3,148
  5. Marcel Schrotter, MV Agusta, +6,199
  6. Niki Tuuli, Triumph + 8,453


MM-pistetilanne.

Uusin numero