Kolmiosainen Supercross-SM-kausi alkoi Vantaalla kovin odotuksin, eikä Vauhtikeskukseen saapunut monen tuhannen silmäparin yleisö joutunut pettymään tippaakaan. Finaalin lähtömutkan kolari toki poisti kärkikamppailusta yhden ennakkosuosikin, kun Eero Remes nousi kasasta pystyyn alimmaisena, mutta Pyrhösen ja Kullaksen vääntö voitosta oli todellista ilotulitusta koko finaalin ajan.
Pyrhönen otti finaalin startin nimiinsä, mutta pienen luokan pyörällä ajanut Kullas oli heti kärkiryhmässä isojen pelien seassa. Jo avauskierroksella kaksikko teki selväksi, ketkä ajavat voitosta. Eero Remeksen finaali meni piloille lähtömutkan kolarissa, kun hän nosteli pyörää ylös kasan alimmaisena, toiseksi alimmaisena oli nuoriin haastajiin lukeutuva Iiro Laitinen.
Kahdeksantoista reilun minuutin mittaisen kierroksen finaalissa Pyrhönen ja Kullas karkasivat muilta tähtitieteellisen kauas. Kotiradallaan ajaneet Jumppasen veljekset kiersivät alkukierrokset kolmantena ja neljäntenä. Lähtöpuomilla totaalisesti epäonnistunut Marko Kovalainen nousi erän puolenvälin paikkeilla mukaan ryhmään, jossa kamppailtiin kolmannesta sijasta ja otti podiumpaikan Jussi Nikkilältä.
Voittokamppailu Pyrhösen ja Kullaksen välillä jatkui aina ruutulipulle asti huikeana. Vaikka Pyrhönen johtikin erää lähtösuoralta maaliin asti, ei voitto todellakaan irronnut helpolla, Kullas puristi maaliin vain reilun sekunnin voittajan jälkeen. Missään vaiheessa johtomarginaali ei kasvanut yli kolmeen sekuntiin.
– En ollut todellakaan yllättynyt siitä, että Harri antoi noin kovan vastuksen. Tätä on odotettukin, kisassa ajettiin oikeasti maailmanluokan vauhtia ja ainakin saatiin yleisölle vastinetta koko rahan edestä, Pyrhönen tuuletti podiumilla.
Kullas oli luonnollisesti hivenen pettynyt, kun ei pystynyt nousemaan voittoon, mutta ei ainakaan selitellyt hävinneensä siksi, että ajoi pikkuluokan pyörällä.
– Lähdössä tietysti isolla pyörällä on paljonkin etua, mutta tällaisella radalla tiukoissa mutkissa pikkupyörästä on taas etua isoon verrattuna, Kullas totesi.
Kärkikaksikolla on ikäeroa peräti 13 vuotta, siinä missä kolmikymppinen Pyrhönen lukeutuu ammatikseen MM-sarjaa kiertäviin konkareihin, 17-vuotias Kullas luo uraa EM-sarjassa. Kysymykseen minä vuonna nuorukainen ajaa ohi Pyrhösen, Kullakselta tuli selvä vastaus.
– Kuukauden päästä, Kullas totesi viitaten sarjan seuraavaan kilpailuun ja keräsi myrskyävät suosionosoitukset mahtavalta fanijoukoltaan.
Pyrhönen ei Kullaksen kommenteista hämmentynyt vaan päinvastoin lisäsi vettä myllyyn.
– Olisi jo aikakin, että joku nuorisosta vetäisi ohi, suorastaan toivon sitä. Jos nyt katsoo tuota eroa meidän ja muiden välillä, niin ajan kyllä nelikymppisenäkin vielä yhtä kovaa kun muu joukko tässä kisassa!
Kolmanneksi ajanut Kovalainen ei ensin ollut kyetä edes kiipeämään podiumille, vatsatauti oli pehmittänyt miestä jo valmiiksi ennen hurjatempoista finaalia.
– Siihen nähden olen ainakin sijoitukseen ihan tyytyväinen, että mokasin lähdön puomilla aivan täydellisesti ja pystyin vielä nousemaan sairastelusta huolimatta kolmanneksi.
Avoimen SM-luokan lisäksi kisassa ajettiin kauden kolmas junioreiden MXC/A-luokan Suomen Cup-osakilpailu. Myöskin Supercross-formaatilla ajetun kisan finaalin voiton vei Santeri Kinnunen taisteltuaan tiukasti sarjaa johtavan Eetu Salon kanssa. Voitto oli Kinnuselle kauden ensimmäinen, eikä poika suotta peitellyt tyytyväisyyttään, tulihan avausvoitto tällä kertaa todella makeaan paikkaan.
Supercross SM – Finaali, Vantaa
1. Antti Pyrhönen. HyMK. Honda
2. Harri Kullas. VMK. KTM
3. Marko Kovalainen. HyMK. KTM
4. Jussi Nikkilä. TamMC. Yamaha
5. Eero Remes. TuMK. KTM
6. Riku Rouhiainen. HeMK. Yamaha
7. Niko Koskela. OriMK. Suzuki
8. Eeli Takatalo. SaMK. Honda
9. Mikko Jumppanen. VMK. Honda
10. Iiro Laitinen. P-KMK. KTM
11. Sami Kääpä. HMK. Suzuki
12. Joonas Heimonen. VMK. KTM
13. Toni Matikainen. HMK. Honda
14. Petteri Silvennoinen. HeMK. Kawasaki
15. Jarno Mattila. TMK. Kawasaki
16. Jussi Pitkähalme. TamMC. Yamaha
DNF. Jukka Pirinen. HyMK. Honda
DNF. Marko Jumppanen. VMK. Honda
DNF. Santtu Tiainen. SiiVe. Kawasaki
DNF. Ludde Söderberg. HMK. KTM
MXC/A Suomen Cup – MXC/A Finaali, Vantaa
1. Santeri Kinnunen. J-SMK. Honda
2. Eetu Salo. HyMK. KTM
3. Mikael Kaipanen. HyMK. KTM
4. Teemu Keljo. TamMC. Suzuki
5. Joona Marin. SiiVe. KTM
6. Aki Manninen. HyMK. KTM
7. Fredrik Lindström. SiMK. KTM
8. Waltteri Koskinen. RaMK. Honda
9. Pekka Nissinen. Y-SMK. Yamaha
10. Jere Lipponen. TMK. Honda
11. Kalle Rintamäki. TamMC. KTM
12. Tommi Metsola. VMK. Yamaha
13. Patrik Raittala. TMK. KTM
14. Jaro Pääkkönen. KMK. Yamaha
15. Santeri Pikkumäki. HyMK. Yamaha
16. Robin Selenius. VMK. KTM
17. Antti Kujanpää. VMK. KTM
18. Ville Mannonen. SiiVe. Honda
<75%. Juuso Jukkara. KMC. KTM
DNF. Janne Juntunen. SsMK. Honda