”Super Nambot” Nambotinista ison luokan suvereeni maailmanmestari – Tarkkalalle takkiin äänistä

Nambotin saapui 12 kisapäivän jäljiltä Suomeen 11 voittoa ja yksi kakkossija plakkarissaan. Heinolassa napsahti ykkössijojen osalta tusina täyteen. Nambotinille olisi riittänyt kolmaskin sija mestaruuden sinetöimiseen.

Nambotin ei lähtenyt suinkaan varmistelemaan.

– Tiesin, että voin voittaa tänään mestaruuden ja lähdin ajamaan vahvasti kisan voitosta. Tämä kausi on ollut minulle enemmän kuin täydellinen. Unelmani maailmanmestaruudesta on vihdoinkin käynyt toteen, iloitsi Nambotin.

Nambotin ajoi viime vuonna isossa luokassa MM-hopeaa. Mestaruuden vei Mika Ahola.

Tarkkala harmissaan

Marko Tarkkala esitti Betalla ajollisesti kauden parastaan. Hän olisi ollut ajamalla luokassa toinen 1.26 minuuttia ylivoimaisesta voittajasta Nambotinista jääneenä.

Tarkkalan pyörän äänet ylittivät kuitenkin sääntöjen määräämän desibelirajan, mistä häntä rankaistiin minuutilla. Sijoitus putosi samalla seitsemänneksi. Pisteissä hän on pykälän verran ylempänä.

Tarkkalalla oli sama tilanne Betan äänimaailman kanssa viime viikonvaihteessa Karlsborgissa ajetussa Ruotsin MM-osakilpailussa. Siellä hän selvisi varoituksella.

– Olisin odottanut, että sama käytäntö olisi vallinnut Suomessakin, mutta täällä lätkäistiin ilman varoitusta heti tuo minuutti. Meillä on ollut koko kauden vaikeuksia noiden äänien kanssa. Toivottavasti tilanne saadaan kuntoon sunnuntaiksi, vaikka ainakaan vielä meillä ei ole oikein ideaa, miten se toteutetaan.

Tarkkala sai tiedon minuutin mätkystä parin maastokokeen jälkeen. Alku oli muutenkin hankalaa.

– Ihmettelin ekalla kierroksella, kun en tahtonut saada pyörää kääntymään sitten millään. Se ei ollut siinä vaiheessa lainkaan rukkasessa. Huollossa sitten osoittautui, että liian ylhäällä olleet keulan säädöt olivat ihan metsässä.

Homma alkoi pelittää, kun säädöt saatiin kohdalleen.

– Päivä kulki ajollisesti siitä eteenpäin ihan hyvin yhtä kaatumista lukuun ottamatta. Ei muuta kuin sunnuntaina uusi yritys päälle.

Ison luokan parhaaksi kotimaiseksi kuljettajaksi nousi Saksassa kolmen viikon kuluttua ajettavaan MM-joukkuekilpailuun valmistautuva Jari Mattila.

Heinola, Suomi.
Enduromoottoripyöräilyn MM-sarjan 13/16 osakilpailu, luokka E3:

1) Christophe Nambotin Ranska, KTM 53.49,33, 2) Joakim Ljunggren Ruotsi, Husaberg + 1.37,03, 3) Aigar Leok Viro, TM + 1.37,06, 4) Oriol Mena Espanja, Husaberg + 1.56,08, 5) Manuel Monni Italia, KTM + 2.13,12, 6) Jari Mattila Suomi, KTM + 2.26,07, 7) Marko Tarkkala Suomi, Beta + 2.26,07, …9) Toni Eriksson Suomi, KTM + 3.29,71.

MM-pistetilanne:
1) Nambotin 257, 2) Ljunggren 189, 3) Leo 182, 4) David Knight Iso-Britannia, KTM 162, 5) Mena 156, 6) Tarkkala 1113.

Täydelliset tulokset:
http://www.enduro-live.info/

Seuraava osakilpailu: 2.9. Heinola, Suomi.

Uusin numero