22 joulukuun, 2024
Yrjö ”Ykä” Vesterinen on kolminkertainen trialin maailmanmestari ja 11-kertainen lajin Suomen mestari. Vuonna 2011 Kansainvälinen Moottoriliitto FIM nimitti Vesterisen trial-legendaksi.
SAAVUTUKSET
Trialin maailmanmestari 1976, 1977, 1978
MM-hopea 1975, 1979
MM-pronssi 1980, 1981
7-kertainen Pohjoismaiden mestari
11-kertainen trialin Suomen mestari 1970-1980
Yrjö Ykä Vesterisen menestystarina alkoi käytännössä siitä hetkestä, kun hänen vanhempansa päättivät muuttaa Friisilään, taloon, jonka takapihan kalliot tarjosivat loistavat harjoittelumahdollisuudet nimenomaan trialiin. Hänen isoveljestään Jussista, joka oli kokeillut lähes kaikkia muita moottoripyörälajeja paitsi trialia, tuli Ykälle idoli, joka myös auttoi pikkuveljeään alkuun moottoripyöräilyssä.
Jussin myötä Yrjö innostui myös teknisistä asioista ja jo ennen kuin hän sai ensimmäisen moponsa, hän tiesi jo paljon moottoreista. Yrjö kokeili mopotrial-pyörää ensimmäisen kerran 13-vuotiaana ja innostui lajista heti. Trial sopi nuorukaiselle hyvin, koska häntä kiinnosti taitoajo. Myös se, että trial ei ollut kustannuksiltaan niin suuri kuin muut moottoripyörälajit, vaikutti harrastuksen aloittamiseen. Jo samana kesänä Yrjö osallistui ensimmäiseen kilpailuunsa Haagassa Helsingin kaupungin radalla, jossa hän usein koulun jälkeen harjoitteli. Samaisella radalla kävi ajamassa myös taitavia trialkuskeja isommilla pyörillä. Yrjö seurasi usein heidän taiteiluaan ja ihmetteli paikkoja, joista he pystyivät ajamaan. Hän haaveili, että vielä jonain päivänä hänkin pystyisi suoriutumaan vastaavanlaisista paikoista.
Ensimmäisenä kilpailuvuotenaan Yrjö sijoittui mopotrialsarjan toiseksi. Jo toisena vuonna hän vei sarjan nimiinsä. Nuorukainen oli todella yllättynyt niin nopeasti tulleesta menestyksestä. Yleisön edessä oleminen oli Yrjölle kuitenkin vaikeaa ja se hermostutti häntä suunnattomasti. Hän oli erittäin ujo ja arka. Kilpailuvietti oli silti niin kova, että Yrjö ajatteli oppivansa vielä jotenkin hallitsemaan hermostuneisuutensa.
Yrjö monen espoolaisen tapaan voitti niin usein Haagan radalla, että helsinkiläiset päättivät rajoittaa radan vain oman kaupungin ajajien käyttöön. Pojat vastasivat keksimällä itselleen helsinkiläisiä osoitteita ja niin he olivat taas mukana kilpailuissa.
Yrjö käytti mopotrial-pyöräänsä myös vapaa-ajan kulkuvälineenä. Kun hän sai ajokortin myötä ensimmäisen varsinaisen trial-moottoripyörän, hän kulki myös sillä koulumatkansa, sillä eihän hänellä ollut varaa toiseen moottoripyörään. Mikään mukava tai fiksu kulkuväline trialpyörä ei tietenkään ollut, mutta se ajoi asiansa paremman puutteessa.
Ykä harjoitteli paljon. Hänellä oli suunnaton, lähes pakonomainen tarve voittaa kaikessa, mitä hän teki. Hän pääsikin jo vuonna 1968 ennen ajokortin saamistaan osallistumaan kahteen junioriluokan kilpailuun. Yrjö voitti molemmat. Menestys antoi tuulta purjeisiin ja vuonna 1969 nyt virallisesti junioriluokan kilpailijaksi päässyt 17-vuotias nuorukainen vei nimiinsä kauden kaikki osakilpailut ja saavutti ensimmäisen Suomen mestaruutensa. Loppuvuodesta hän sai Moottoriliiton erityisluvalla osallistua Norjassa Pohjoismaiden mestaruuskilpailuun aikuisten luokassa. Yrjö matkusti paikalle ystävänsä Tuomo Välisalon ja tämän veljen kanssa, koska hänellä ei vielä ollut omaa kuljetuskalustoa. Välisalo voitti Pohjoismaiden mestaruuden ja Yrjö otti hopeaa. Kilpailupaikalla ihmeteltiin, miten täysin tuntematon suomalainen voi tulla ensimmäiseen kansainväliseen koitokseensa ja pokata heti PM-hopeaa.
Hyvin menneen kilpailun siivittämänä Yrjö ja Tuomo päättivät lähteä alkuvuodesta ajamaan Belgiaan EM-osakilpailu. Ykä ajoi heti pisteille. Hänen kansainvälinen uransa oli nyt polkaistu käyntiin. Nopeasta aloituksesta Yrjö saa osaltaan kiittää myös Moottoriliiton silloista toiminnanjohtajaa Aadolf Lemmettyä, joka oli myöntänyt Yrjölle kansainvälisen kilpailulisenssin tietämättä, että hän oli vasta 17-vuotias. Ykä taas ei ollut tiennyt, että kisalupaan vaadittiin 18 vuoden ikä.
Vuonna 1970 Yrjö nousi yleiseen luokkaan ja nappasi heti Suomen mestaruuden. Seuraavana vuonna hänen ammattilaisuransa sai alkupotkun Espoon Solvallan EM-kilpailusta, jossa hän sijoittui kolmanneksi ja pääsi näin ensimmäistä kertaa EM-tason palkintokorokkeelle. Paikan päällä oli kilpailemassa myös Bultacon tallipäällikkö Oriol Puig Bulto, joka oli matkustanut Espanjasta Suomeen Bultacon tehtaan pääjohtajan pojan Ignacio Bulton kanssa. Oriol tiedusteli Ykältä kilpailun jälkeen, mitkä suomalaisen tulevaisuuden suunnitelmat ovat. Ykä kertoi opiskelevansa edelleen lukiossa ja että tarkoituksena oli kirjoittaa ylioppilaaksi seuraavana keväänä. Tämän jälkeen Oriol kysyi olisiko Yrjö kiinnostunut kokeilemaan heidän ykköskuskinsa Malcolm Rathmellin pyörää. Ykä ei ollut juuri ihastunut pyörään, sillä piti Montesaa parempana pyöränä. Hän kuitenkin ymmärsi olla niinkin fiksu, että sanoi Bultacon olevan makea ja häntä kiinnostaisi kovasti. Niin Yrjö pääsi saman tien testaamaan pyörää.
Ylioppilaskirjoitusten aikaan tehdas otti yhteyttä suomalaiseen ja tarjosi hänelle tehdassopimusta. Yrjöä mahdollisuus kiehtoi hyvin paljon, sillä hänellä oli nyt kaikki valmista kansainvälisten kenttien valloitukseen. Hänen äitinsä oli ollut ylioppilaskirjoitusten lähestyessä huolissaan poikansa koulumenestyksestä, sillä tämä ei ollut juuri viihtynyt kirjojen äärellä. Äiti oli keksinyt, millä saisi pojan kiinnostumaan englannin opiskelusta ja oli tilannut hänelle englanninkielisen Motorcycling-lehden. Ykän kielitaito oli parantunut niin paljon, että hän oli lopulta kirjoittanut englannista laudaturin. Lisäksi hän oli nyt varma, mitä tulevaisuudessaan tekisi: hänestä tulisi ammattilaistason trial-kuski. Olihan hänellä kielitaitoa matkustaa ja neuvotella sopimuksista. Yrjö oli alkanut miettiä jo ensimmäiset EM-pisteet saavutettuaan, pystyisikö hän elättämään kilpailemisella itsensä. Olihan hän lukenut lehdistään, kuinka monet englantilaisajajat, kuten Sammy Miller, Gordon Farley ja Mick Andrews tienasivat mukavasti kilpailemalla. Yrjöä alkoi kiehtoa ajatus siitä, että hänkin voisi tehdä samoin.
Nyt Bultaco pyysi Yrjöä matkustamaan Belgian EM-kilpailuun, jonne hänelle järjestettiin pyörä maahantuojan kautta. Yrjö tiesi, että kilpailusta täysin uudella pyörällä tulisi hyvin haastava. Mutta loppujen lopuksi, hän ei voinut aavistakaan, kuinka haastavaa. Kun mies näki ajokkinsa ensimmäisen kerran kilpailupäivän aamuna, oli pettymys suuri. Pyörä oli erittäin huonokuntoinen. Yrjö teki parhaansa, että saisi siitä pikaisesti kilpailukykyisen. Etupää oli niin löysä, että kun mies käänsi ohjaustangosta, etupyörä ei kääntynyt siihen suuntaan, mihin ohjaustanko osoitti. Siitä huolimatta suomalainen onnistui taistelemaan itsensä pisteille. Kilpailun jälkeen Ykää pyydettiin lentämään Barcelonaan Espanjan EM-kilpailuun. Siellä vuorostaan suomalaista odotti tuliterä pyörä, joka tosin oli aivan vakiomallinen 250-kuutioinen. Muut tehdaskuskit taas kisasivat 325-kuutioisilla. Yrjö ajoi kuitenkin jälleen pisteille uudella pyörällä ja hänelle aivan oudoissa ja erilaisissa maasto-olosuhteissa. Loppujen lopuksi hän matkusti kotiin Bultacon sopimus taskussaan. Yrjö tunsi itsensä jo melkein maailmanmestariksi, niin hienolta tilanne tuntui. Olihan hän nyt niitä harvoja moottoripyöräurheilijoita Jarno Saarisen, Heikki Mikkolan ja Kalevi Vehkosen lisäksi, jolla oli tehdassopimus. Hän tunsi päässeensä eliittijoukkoon.
Nyt, kun oli selvää, että Yrjöstä tulisi ammattilaistrialkuski, hän koki, ettei hänellä ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin menestyä. Hänellä kun ei ollut ammattia, johon palata, jos ajaminen ei onnistuisikaan. Yrjön häviämisen pelko oli vieläkin suurempi kuin voittamisen tarve. Hänelle häviäminen oli täysin kestämätöntä, ja se tunne pakotti hänet voittamaan. Suomalainen näki suorastaan painajaisia siitä, että hän sattuisi häviämään.
Kaudella 1972 Yrjö voitti jälleen Suomen mestaruuden, tuli toiseksi Pohjoismaiden mestaruussarjassa ja oli pisteillä lähes jokaisessa EM-sarjan osakilpailussa. Lisäksi hän nappasi uransa ensimmäisen EM-osakilpailuvoiton Ruotsissa. Sarjan loppupisteissä hän oli viides. Kausi ei mennyt täysin nappiin, sillä Yrjö ei voinut alkukaudesta harjoitella tarpeeksi Suomen lumipeitteen takia. Lopputulos oli silti aivan miehen odotusten mukainen, sillä hän tiesi, ettei ollut vielä taidollisesti samalla tasolla parhaiden brittikuskien kanssa. Hänen menestyksensä perustui vielä tässä vaiheessa enemmänkin tsemppaamiseen kuin taitoihin. Kilpaileminen EM-tasolla meni kuitenkin Yrjön osalta nousujohteisesti ja hän ajoi joka vuosi aivan palkintopallisijoja kolkutellen. Vuonna 1973 Yrjö suoritti laivastossa asepalveluksen. Hän sai hyvistä kisasijoituksista lisälomaa, mikä auttoi tsemppaamaan vielä enemmän. Yrjön loppusijoitus oli kuudes. Vuonna 1974 hän johti EM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen, mutta loppujen lopuksi mitali antoi vielä odotuttaa itseään suomalaisen sijoittuessa loppupisteissä viidenneksi.
Yksi Yrjön trialuran käännekohdista koitti, kun Hannu Alhosta tuli Moottoriliiton valmennuspäällikkö. Yrjö osallistui Alhon järjestämiin leireihin ja oli häneen yhteydessä lähes päivittäin. Yrjö panosti kilpailemiseen tosissaan ja koki, että menestyäkseen kovatasoisessa sarjassa, hänen oli pakko muuttaa pois Suomesta, sillä kilpailumatkat olivat aivan liian pitkiä ja rasittavia. Niinpä ennen kauden 1975 alkamista hän muutti Saksaan, josta pääsi helpommin ajamaan useampia kansainvälisiä kilpailuja sekä harjoittelemaan enemmän.
22-vuotias Yrjö olikin kovassa vireessä, kun historian ensimmäinen trialin maailmanmestaruuskausi vuonna 1975 alkoi. Mies teki ilmiömäistä jälkeä ja saavutti kauden päätteeksi MM-hopeaa. Yrjölle hopea oli kuitenkin hävitty, sillä hän oli kerännyt eniten bruttopisteitä, mutta menetti lopulta mestaruuden yhdellä pisteellä. Yksi Yrjön neljäs sija olisi pitänyt olla kolmas tai parempi. Hän ei ollut kuitenkaan vielä alkukaudesta oivaltanut, että jos kisapäivä ei aina mene täysin putkeen, hänen tulisi silti tsempata kokonaistilanteen takia. Ykä oli ajatellut, että voittaminen on kaikki kaikessa ja jos se ei onnistu, hän taistelee seuraavana viikonloppuna vielä kovemmin. Mestaruuden häviämisen myötä hän ymmärsi kantapään kautta, että ajattelutapa oli ollut täysin virheellinen. Mestaruutta ei voitettaisi välttämättä voitoilla vaan tasaisuudella. Yrjö arvosti ja arvostaa MM-hopeaansa, mutta edelleen häntä harmittaa, että mestaruus oli niin lähellä. Hänellä ei vain ollut ketään niin läheistä henkilöä, joka olisi suoraan käskenyt häntä tsemppaamaan myös huonompina päivinä. Yrjön tukijoukot olivat kuitenkin pienet ja toisaalta kukaan ei ehkä ollut vielä uskonut, että hänellä olisi mahdollisuudet mestaruuteen jo tässä vaiheessa. Eikä Bultacon tallipäällikkö, Espanjan yläluokan herrasmies, puuttunut mihinkään, ellei häneltä suoraan kysytty. Isossa tiimissä miehet kilpailivat keskenään ja tallipäälliköstä oli vain mukavaa, jos joku heistä sattui voittamaan.
Kaudelle 1976 Yrjö lähti kilpailemaan aivan eri kantilta. Hän taistelisi jokaisesta pisteestä verissä päin ja voittaisi mestaruuden. Hän ei enää suostuisi häviämään sitä.
Kausi meni niin hyvin kuin se vain voi. Yrjö voitti ensimmäisenä suomalaisena trialin maailmanmestaruuden ja teki sen jo toiseksi viimeisessä osakilpailussa! Yrjö oli onnellinen saavutuksestaan, mutta jo samana iltana hän alkoi miettiä seuraavaa kautta. Hän ajatteli, ettei tämä voinut jäädä tähän, tämä olisi vasta mestaruusputken alku. Vasta, kun Yrjö kauden jälkeen palasi Suomeen ja juhli saavutustaan lähipiirinsä kanssa, hänelle tuli muutamaksi viikoksi hyvä fiilis mestaruudesta. Nyt hän tunsi, että oli saanut jotain aikaan. Yrjö saattoi rentoutua hetkeksi, eikä ajatellut koko ajan ajamista. Mutta pian hän jo alkoi keskittyä seuraavaan kauteen.
Vuosi 1977 meni jälleen Yrjön osalta mallikkaasti, mutta nyt mestaruuskamppailu jäi viimeiseen osakilpailuun. Suomalainen onnistui kuitenkin puolustamaan mestaruuttaan ja niin hänet kruunattiin toistamiseen maailmanmestariksi!
Vuonna 1978 oli hyvin lähellä, ettei Yrjö olisi jäänyt MM-hopealle. Hän johti MM-sarjaa ennen kauden viimeistä, Tshekkoslovakian osakilpailua. Tähän aikaan kuitenkin kilpailijoiden lähtöjärjestys arvottiin ja Yrjö veti epäonnekseen hatusta numeron yksi, kun osanottajia oli lähemmäs sata. Kaikki ensimmäiset jaksot olivat purojaksoja, joita ei oltu ajettu ollenkaan sisään. Reitit olivat hyvin liukkaita ja irtokivet liikkuivat renkaiden alla ennalta arvaamattomasti. Yrjö tajusi, että tilanne oli täysin katastrofaalinen hänelle. Mies tiesi, että ellei hän keksisi jotain jujua, hän voisi heittää hyvästit kolmannelle mestaruudelle. Niinpä suomalainen starttasi kilpailuun ensimmäisenä ja suuntasi radalle, joka kiersi pikkukyliä ja metsäteitä. Heti kun Yrjö pääsi metsäalueelle ennen ensimmäistä jakso-osuutta, hän ajoi radalta sivuun ja parkkeerasi pyörän paikkaan, josta näki, kun hänen jälkeensä startanneet kuskit ajoivat ohi. Mies istui kannonnokalla katsoen kelloa. Minuutit eivät koskaan olleet tuntuneet niin pitkiltä, eikä Yrjö koskaan ollut ollut niin hermostunut. Vaikka moni luuli Yrjöllä olleen rautaiset kisahermot, totuus oli, että hän oli äärimmäisen hätääntynyt, mutta hän pystyi hillitsemään itsensä ja pyrki olemaan näyttämättä tunteitaan kanssakilpailijoilleen. Kun puoli tuntia oli kulunut, olivat muut kuljettajat jo menneet ensimmäiselle jaksolle ja Yrjö lähti heidän peräänsä. Muut ihmettelivät missä suomalainen oikein oli. Monelta alkoi jo hermo pettää ja ensimmäiset lähtivät ajamaan jaksoja. Heidän osaltaan kilpailu meni pieleen, sillä niin paljon liukkaat kivet häiritsivät ajamista. Yrjön pahin kilpakumppani Martin Lampkin luuli jo, että suomalaisen peli oli pelattu. Yllätys olikin suuri, kun mies vihdoin saapui paikalle. Britti kysyi Yrjöltä, mitä tälle oli tapahtunut, johon Yrjö vastasi: ”Ei mulle mitään ole tapahtunut, päätin vain odotella.” Suomalainen näki Lampkinin naamasta, miten hän ymmärsi, että nyt hänen mestaruushaaveensa syöksyi vuorostaan viemäristä alas. Puolen tunnin odotusaika aiheutti kuitenkin sen, että Yrjö joutui ajamaan loppukilpailun erittäin nopeasti. Riskinotto kannatti ja mies saavutti kolmannen maailmanmestaruutensa! Yrjö arvosti tätä mestaruutta eniten, koska se oli kaikista vaikein saavuttaa. Lisäksi hän oli nyt vuonna 1978 ollut paljon ammattitaitoisempi kuin ensimmäisenä mestaruusvuonaan 1976. Nyt hän oli myös huolehtinut hyvin sponsoreistaan.
Kun Yrjö sitten vuonna 1979 saavutti MM-hopeaa, oli sijoitus hänelle aivan järkyttävä pettymys. Vasta jälkeenpäin hän myönsi itselleen, että titteli meni täysin oikealle miehelle. Yhdysvaltalainen Bernie Schreiber oli hyvin lahjakas nuorukainen, joka edusti uuden aikakauden ajajia. Hänen ajotyylinsä oli aivan erilainen. Vaikka Yrjö yritti muuttaa omaa ajotyyliään, oli hänen tunnustettava Schreiber paremmakseen. Yrjö oli viimeisiä vanhan koulukunnan kasvatteja, joita oli opetettu ettei pyörällä kannattanut tai saanut pysähtyä, koska liikkeellelähtö oli vaikeampaa. Kalifornialaisnuorukainen oli taas oppinut kotimaassaan, jossa renkaiden pito oli niin hyvä, että pysähtyminen oli hyödyllistä. Lisäksi hän oli oppinut pompottamaan pyöräänsä, mikä oli eurooppalaisajajille täysin uusi juttu.
Bultacon tehdas joutui 1970-luvun lopulla taloudellisiin vaikeuksiin. He eivät uusineet Yrjön ja Lampkinin sopimuksia kaudelle 1980, vaan pitivät ainoastaan Schreiberin palkkalistoillaan. Yrjö oli yllättynyt, miten hänet, kolminkertaisen maailmanmestarin ja edellisvuoden MM-mitalistin, potkittiin niin helposti ulos tallista. Mutta loppujen lopuksi hän ajatteli, että tallipäällikkö Oriol olikin saattanut ajatella suomalaisen parasta, koska alkukaudesta Bultacon tehdas sulki ovensa yli puoleksi vuodeksi, jolloin Schreiber jäi ilman työnantajaa. Hän joutui vaihtamaan tallia kesken kauden, mikä taas oli hänelle mahdollisimman huono vaihtoehto. Yrjö sen sijaan oli kirjoittanut sopimuksen Montesan kanssa jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua.
Yrjö yritti tehdä parhaansa pyörällä, joka ei ollut kilpailukykyinen verrattuna niin ikään Montesalla ajaneen ruotsalaiseen Ulf Karlssonin ajokkiin. Naapurimaan mies veikin kauden päätteeksi maailmanmestaruuden. Ykä yllättyi, että ylipäätään onnistui voittamaan yhden osakilpailun kauden aikana, niin huono hänen pyöränsä oli ollut ajaa.
Viimeisen osakilpailun palkintojenjaossa, jossa suomalainen pokkasi itselleen myös MM-pronssia, Karlsson sanoi, ettei miehellä olisi ollut mitään mahdollisuuksia mestaruuteen, sillä hänen pyörässään oli täysin erilaiset sylinteri ja mäntä, jotka Hollannin maahantuoja oli hänelle järjestänyt. Yrjön oli vain tyytyminen MM-uransa toistaiseksi huonoimpaan sijoitukseen. Sen sijaan hän vei toukokuussa nimiinsä ensimmäisenä mannereurooppalaisena Skotlannin kuuden päivän ajon ja oli iloinen, että sai voitettua edes jotain vuoden aikana.
Kaudeksi 1981 Yrjö palasi Bultacolle, mutta hänen palkkansa maksoi nyt brittiläinen maahantuoja. Paluu Bultacon puikkoihin oli kuin olisi päässyt takaisin kotiin. Ongelmana oli kuitenkin se, että muut tallit olivat kehittyneet paljon sillä aikaa, kun Bultacon kehitys oli ollut jäissä. Yrjö oli tehtaan ainoa kuljettaja, joten hän joutui kauden aikana kilpailujen ohessa kehittämään pyörää. Työ oli hyvin aikaa vievää ja raskasta. Niinpä hän oli varsin tyytyväinen onnistuttuaan saamaan itsensä MM-pronssille kauden päätteeksi. Mies tiesi, ettei hänellä olisi ollut mahdollisuuksia parempaan.
Ennen kauden 1982 alkua Bultacon Britannian maahantuoja pyysi, että Yrjö ajaisi täyden MM-kauden brittiläisellä lisenssillä heidän palkkalistoillaan sekä osallistuisi lisäksi Iso-Britannian mestaruussarjaan.
MM-kausi sujui vaihtelevasti ja suomalainen oli loppupisteissä kymmenes. Loppujen lopuksi kaudesta muodostui kuitenkin Yrjölle upea uran päätös, kun hän voitti ensimmäisenä ulkomaalaisena Britannian mestaruuden. Ykälle saavutus oli merkittävä, sillä mestaruuden voittaminen ei ollut ollut helppoa. Sarja oli ollut täynnä hänelle täysin oudolta kuulostavia ominaisuuksia. Esimerkiksi lähtöjärjestys saattoi määräytyä sen mukaan, missä järjestyksessä kilpailijat lähettivät ilmoittautumisensa. Pääasia oli kuitenkin, että hän pääsi päättämään uransa huipulta.
Kolmen maailmanmestaruuden, yhden MM-hopean, kahden MM-pronssin, seitsemän Pohjoismaiden mestaruuden sekä 11 Suomen mestaruuden jälkeen Yrjö päätti lopettaa uransa kauden 1982 jälkeen.
Vuonna 1983 Yrjö jatkoi vielä Bultacon kilpapyörän kehitystyötä. Hän sai vihdoin Öhlinsin iskunvaimennin tehtaan avulla selville, mikä pyörän takajousituksessa oli ollut vikana. Yrjö oli ajatellut, että jos Bultaco löytäisi rahoittajan toiminnalleen, hänellä olisi antaa tarjottimella heille valmis kisapyörä, josta tehdas voisi välittömästi tehdä toimivan tuotantoversion. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, sillä Bultaco ei enää avannut oviaan. Yrjö meni naimisiin tyttöystävänsä Dianan kanssa kesällä 1983. Hän piti lähes vuoden verran vapaata, kunnes pariskunta aloitti yhdessä pyörittää Apico-nimistä moottoripyöräyritystä Englannin Wokingissa.
Ajouran lopettamispäätös oli hyvin vaikea tehdä. Vielä tänä päivänäkin Yrjö kokee, että hänellä on tietynlaisia vieroitusoireita kilpaurastaan. Ympäri maailmaa reissaaminen oli jotain, mistä hän epäilee, ettei koskaan tule pääsemään täysin irti. Se oli elämäntapa, joka päättyi kilpauran myötä. Nykyään jos hän on tarpeeksi kauan paikallaan, hänelle tulee tunne, että on pakko lähteä jonnekin. Psyykkisesti Yrjö kaipasi pitkään myös kilpailemista, mutta hänen selkänsä alkoi loppuaikana olla niin kipeä, ettei ajaminen ollut enää mahdollista edes amatööritasolla. Silti nykyäänkin Yrjön kanssa saa kilpailutilanteen syntymään hetkessä. Kilpailuhenkisyys on hänessä ollut aina niin voimakas. Istuihan hän kerrankin selkä seinää vasten kädet rinnuksilla kilpakaverinsa Charles Goutardin kanssa katsoen, kumpi jaksaa olla asennossa pidempään. Periksi hän ei voinut koskaan antaa oli kyseessä kuinka vähäpätöinen kilpailutilanne tahansa. Yrjön ystävä Kari Malmström sanoikin aikanaan: ”Maailmalla tärkeintä ei ole voitto, vaan osallistuminen. Suomessa tärkeintä ei ole osallistuminen, vaan voitto. Yrjön kohdalla tärkeintä ei ole voitto, vaan monta voittoa.”
Vuonna 2011 Kansainvälinen Moottoriliitto nimitti Yrjön trial-legendaksi. Nimitys oli suuri yllätys hänelle ja hän arvostaakin vuosikymmenien jälkeen tullutta tunnustusta todella paljon.
Lyhennetty kirjasta Voittamattomat – Menestyksen salaisuus / Nita Korhonen, 2012
