22 marraskuun, 2024
Jarno Karl Keimo Saarinen syntyi Turussa 11. joulukuuta 1945 ja kuoli Monzassa Italian MM-osakilpailussa 20. toukokuuta vuonna 1973. Saarinen on ensimmäinen suomalainen moottoriurheilun maailmanmestari. Hän saavutti vuoden 1972 ratamoottoripyöräilyn 250-kuutioisten MM-kullan lisäksi kaksi MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin.
SAAVUTUKSET
Ratamoottoripyöräilyn MM-kulta 250cc 1972
Ratamoottoripyöräilyn MM-hopea 350 cc 1971 ja 1972
Ratamoottoripyöräilyn MM-pronssi 250cc 1971
MM-osakilpailuvoitot: 15
Jarno Saarinen syntyi joulukuun 11. päivänä vuonna 1945 hautaustoimistoa pyörittäneeseen perheeseen. Isä-Jorma omisti moottoripyörän, johon Jarno kolmen veljensä ohella ihastui toden teolla. Jarno oli vauhtia pelkäämätön jo pienestä pitäen. Vauhdikkuudestaan huolimatta hän osasi kuitenkin analysoida asioita ja tiesi aina tarkalleen mitä tahtoi. Lujatahtoinen poika saikin legendaarisen lempinimen, Paroni, ollessaan vasta 7-vuotias.
Moottoripyöräuran aloitus ei kuitenkaan ollut helppoa, sillä Jarnon isä menehtyi sairauskohtaukseen pojan ollessa vasta 8-vuotias. Leskeksi jäänyt äiti Anna-Maija joutui huolehtimaan yksin neljästä pojan viikarista ja rahat olivat tiukalla. Niinpä Jarnolle mopon saaminen ei ollut itsestään selvää, vaan hän joutui ensin ”virittämään” polkupyöräänsä ja ajamaan sillä nopeuskilpailuja yhdessä ystävänsä kanssa. Jarnon moottoripyöräuran voidaan kuitenkin sanoa alkaneen jo hänen ollessaan 12-vuotias. Tehokkaan suostuttelun jälkeen hän onnistui saamaan ihka oman moottorilla toimivan ajopelin, Tunturi-mopon. Samalla Jarno liittyi Turun Moottorikerhoon. Turku oli oivallinen paikka moottoripyöräilijälle, sijaitsivathan Artukaisten, Ruissalon ja Itäharjun radat siellä.
16-vuotiaana Jarno osallistui Tunturillaan ensimmäiseen kilpailuunsa jääradalla. Hän osoitti heti taitonsa ja voitontahtonsa sijoittumalla kokeneiden konkareiden joukossa toiseksi. Työharjoittelu Tunturilla oli kuin lottovoitto Jarnolle, sillä hän oppi tehtaalla moottoripyörien laittamisesta kaiken mahdollisen. Hänestä kehittyi teknisesti hyvin lahjakas.
Vuonna 1968 tuolloin 23-vuotias Jarno osallistui ensimmäiseen ulkomaiseen kilpailuunsa Itävallan Salzburgissa. Karmeissa sääolosuhteissa ajettu kilpailu toi suomalaisen parhaat kyvyt esiin ja hän ylitti maalilinjan neljäntenä. Kansainvälinen ura oli polkaistu käyntiin ja oli aika suunnata MM-areenoille. Ensimmäisen maailmanmestaruusosakilpailuunsa Jarno osallistui saman vuoden kesällä Imatralla. Hän sijoittui 125-kuutioisten luokan yhdenneksitoista ja jäi vielä ilman MM-pisteitä. Kokemus antoi kuitenkin uskoa tulevaan.
24-vuotiaana Jarno saavutti Suomen mestaruuden sekä 125-kuutioisissa Puchillaan että 250-kuutioisissa Yamahan YDS5:llä, jonka hän oli rakentanut talven aikana katupyörästä kilpakoneeksi. Hän saavutti myös kolmipuolikkaiden pronssia niin ikään Yamahalla. Miehen tavoitteet olivat kuitenkin kotimaata korkeammalla ja hän päätti suunnata ulkomaille. ”Opintolainan” avulla hankitulla TD2 Yamahalla Jarno lähti kiertämään MM-kilpailuja yhdessä pitkäaikaisen tyttöystävänsä Soili Vuolan kanssa. Kauden ensimmäinen osakilpailu ajettiin toukokuussa vuonna 1970 Länsi-Saksan Nürburgringillä. Kovan sateen ja sumun takia Jarno ei ollut päässyt harjoittelemaan uudella radalla niin paljon kuin olisi halunnut. Se ei kuitenkaan juuri menoon vaikuttanut. Hän sijoittui maailman huippujen joukossa 250 cc -luokassa kuudenneksi. Menestys jatkui kaksi viikkoa myöhemmin Ranskan Le Mansissa, jossa Jarno nousi jo neljänneksi. Kolmen osakilpailun jälkeen nuori suomalainen oli MM-pisteissä kolmantena.
Kausi eteni Jarnon osalta hienosti aina Imatran kotikilpailuun saakka. Siellä hänen kaksipuolikkaansa petti ja hän joutui keskeyttämään ensimmäistä kertaa kauden aikana tekniseen vikaan. Silti Suomen osakilpailun jälkeen Jarno oli jo toisena MM-pisteissä. Ensimmäinen MM-mitali jäi kuitenkin haaveeksi, kun syksy toi tullessaan opiskeluvelvollisuudet ja Jarno joutui palaamaan teknilliseen opistoon. Huolimatta siitä, että häneltä jäi väliin kaikki loppukauden kisat, Jarno sijoittui brutto/netto-pistelaskujärjestelmän ansiosta debyyttikaudellaan neljänneksi.
Opiskelujen edetessä Jarno päätti lopettaa kilpauransa. Hän valmistuisi pian autoinsinööriksi ja voisi aloittaa normaalin perhe-elämän Soilin kanssa. Kun mies keväällä 1971 valmistui autoinsinööriksi, tarjosi Yamahan maahantuoja Arwidson hänelle kuitenkin apua. Jarno sai alleen kaksi uutta B-tyypin Yamahaa, TD2B:n kaksipuolikkaisiin ja TR2B:n kolmipuolikkaisiin. Kilpaura saisikin jatkua ja niin Jarno nappasi Soilin ja pyörät mukaansa ja suuntasi Keski-Eurooppaan.
Alkukauden aikana Yamahat kärsivät usein teknisistä ongelmista, mutta Jarno ei antanut periksi. Hän tiesi, että hänen oli menestyttävä. Tämä oli vuosi, jolloin hänen oli näytettävä taitonsa. Ja sen hän todella teki ajaen välillä aivan riskirajoilla. Kun Tšekkoslovakian Brnon osakilpailu koitti heinäkuussa, ajoi Jarno itsensä historian kirjoihin. Jo vuosia kolmipuolikkaiden MM-kärkeä hallinnoineen Giacomo Agostinin nimi ei enää koristanutkaan ykköspaikkaa, vaan siellä loisti vasta ensimmäistä kokonaista MM-kauttaan ajanut Suomen Jarno Saarinen! Tähti oli syttynyt! Hän ja Soili olivat pystyneet päihittämään kahden hengen tiimillään suuren ja mahtavan MV-Agustan.
Loppukausi sujui varsin mukavasti. Jarno oli joka kilpailussa palkintokorokkeella joko kaksi- tai kolmipuolikkaissa. Voitot hän saavutti Brnon lisäksi kauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa Monzassa 350 cc -luokassa ja Jaramassa 250 cc -luokassa. Kauden päätteeksi hän nappasi itselleen kolmipuolikkaiden hopeaa Agostinin saavuttaessa mestaruuden sekä kaksipuolikkaiden pronssia Phil Readin ja Rodney Gouldin viedessä kirkkaimmat mitalit Iso-Britanniaan. Uuden vuoden aattona vuonna 1971 Jarno vei vihille tyttöystävänsä ja tiiminsä toisen osapuolen Soilin, jonka panostuksella oli ollut suuri merkitys hänen menestykseensä. Heti häiden jälkeen pariskunta muutti Itävaltaan, jossa Jarno työskenteli talven Puchin tehtaan piirustusosastolla.
Vuonna 1972 Jarno kilpaili edelleen Arwidsonin tallissa, mutta kaluston hän sai nyt suoraan Yamahan kilpailuosastolta Hollannista. Kauden ensimmäinen kilpailu ajettiin huhtikuussa Nürburgringin vaikeissa olosuhteissa. Rata oli liukas, sillä paikoitellen satoi jopa lunta. Jarno näytti kuitenkin taitonsa. Hän teki rataennätyksen, löi Giacomo Agostinin ja voitti heti ensimmäisen kolmipuolikkaiden GP:n. Jarno ei kumarrellut vastustajiaan tai huonoja olosuhteita. Hän tiesi taitonsa ja näytti ne. Suomalainen vei niinikään nimiinsä myös kauden toisen kolmipuolikkaiden lähdön Ranskassa. Sen sijaan kaksipuolikkaissa voitot antoivat vielä odotuttaa itseään vaikka Jarno vierailikin alkukaudesta usein palkintokorokkeella.
Kauden puolivälissä Jarnolla oli ongelmia uuden vesijäähdytteisen kaksipuolikkaan pyöränsä kanssa ja hän jäi ilman pisteitä Opatijassa. Lisäksi hän ei ollut osallistunut edelliseen, Mansaaren osakilpailuun sen vaarallisuuden takia. Agostini sen sijaan oli tahkonnut kolmipuolikkaissa jo monta perättäistä voittoa. Kunnes sitten Belgian Spassa koitti Jarnon uran käännekohta. Uusi pyörä toimi loistavasti. Mies otti kauden ensimmäisen kaksipuolikkaiden voittonsa ja vielä täysin ylivoimaisesti.
Jarno napsi voittoja ja palkintopallisijoja pitkin kautta niin kaksi- kuin kolmipuolikkaissakin. Kun kauden toiseksi viimeinen osakilpailu koitti heinäkuun lopulla Suomen Imatralla, olivat molempien luokkien maailmanmestaruudet vielä ratkaisematta. Jarnolla oli nyt mahdollisuus tehdä historiaa tuomalla Suomeen ensimmäinen moottoripyöräilyn maailmanmestaruus. Tätä hän kuitenkin etukäteen epäili, sillä Imatran rata vähine kurveineen ei ollut hänelle paras mahdollinen, sillä juuri kurveissa hän oli lyömätön.
Ensin ajettiin kolmipuolipuolikkaiden kilpailu. Agostini otti tuttuun tapaansa maailmanmestaruuden jättäen suomalaisen hopealle niin kisassa kuin kauden loppusijoituksissakin. Loppujen lopuksi Jarno hävisi 350 cc -luokan maailmanmestaruuden Agostinille 13 pisteellä, eli kahdella pisteellä vähemmän kuin mitä italialainen oli käynyt nappaamassa Mansaarelta.
Kaksipuolikkaiden kisasta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Jarno kävi tiukkaa taistelua Renzo Pasolinin kanssa ja lipsautti välillä radan ulkopuolellekin. Viimeisen kierroksen koittaessa vastustajat olivat kuitenkin jääneet jalkoihin ja Soili näytti miehelleen mustaa liitutaulua, jossa luki MM-LL, Maailmanmestaruus – Last Lap. Jarno ylitti Imatran maalilinjan ensimmäisenä suomalaisena moottoriurheilun maailmanmestarina! Suomalaisyleisö huusi ja hurrasi täydessä hurmiossa. Palkintopallin korkeimmalle korokkeelle nousi sekä kansallissankariksi hetkessä noussut Jarno Saarinen että hänen tiiminsä toinen osapuoli, Soili.
Jarno oli vaikean päätöksen edessä. Hän oli ajatellut päättää uransa huipulla, saavutettuaan maailmanmestaruuden, mutta toisaalta miksi lopettaa juuri nyt, kun kaikki ovet olivat hänelle auki. Hänellä olisi mahdollisuus saada hyöty kaikista niistä vuosista, jotka oli mannermaisen sirkuksen parissa viettänyt. Sen jälkeen hän voisi muuttaa takaisin Suomeen ja keskittyä normaaliin arkeen yhdessä Soilin kanssa.
Tallit olivat erittäin kiinnostuneita uudesta maailmanmestarista ja valmiita maksamaan suuriakin summia saadakseen suomalaisen tiimiinsä. Jarno kävi neuvotteluita Benellin ja Yamahan kanssa, mutta päätös oli lopulta helppo; hän halusi parhaan kaluston kaudeksi 1973 ja se tarkoitti Yamahaa. Hän ei kuitenkaan halunnut tehdä yhtä vuotta pidempää sopimusta. Näin hän olisi niin halutessaan valmis lopettamaan uransa jo kauden 1973 päätteeksi.
Tehdaskuljettajana Jarno sai alleen uudet nestejäähdytteiset 250-, 350-, ja 500-kuutioiset kilpapyörät ja oli valmis uusimaan mestaruutensa. Elämä helpottui merkittävästi tehdassopimuksen myötä, sillä nyt Jarno pystyi keskittymään pelkästään ajamiseen. Enää ei tarvinnut viettää öitä pyöriä laitellen, vaikkakin hän edelleen halusi tehdä viimeiset tarkastukset itse. Samalla kuitenkin paineet menestyä kasvoivat ja Yamaha vaikutti merkittävästi siihen, mitä Jarno sai tehdä ja mitä hänen piti tehdä. Hän ei ollut enää pelkkä moottoriurheilija, hän oli nyt myös suuri PR-tähti ja toisaalta myös tallin pelinappula.
Vuosi 1973 alkoi täydellisesti, kun Jarno kävi voittamassa ensimmäisenä eurooppalaisena Daytonan 200 mailin kilpailun Floridassa. Voitosta teki entistä merkittävämmän se, että hän kukisti 750-kuutioisilla ajaneet kokeneet yhdysvaltalaiskuskit kolmipuolikkaalla pyörällä.
Jarno sai kuitenkin todisteen tallikuskin nurjasta puolesta jo ennen MM-kauden alkua, jolloin talli ilmoitti hänelle, että mies voittaisi kauden ensimmäisen 500 cc -luokan lähdön ja hänen tallikaverinsa Hideo Kanaya kaksipuolikkaiden. Jarno oli hyvin vihainen. Hän ilmoitti tallille, ettei tulisi koskaan hyväksymään tällaisia määräyksiä ja katui jo nyt, että oli ikinä laittanut nimeään sopimuspaperiin. Suomalainen sisuuntui episodista entisestään. Hän teki selväksi, ettei hän ottaisi vastaan tallin käskyjä voittamalla sekä kaksipuolikkaiden että viisisatasten lähdöt ensimmäisessä osakilpailussa Ranskassa. Samalla hänestä tuli yksi harvoista TT-kuskeista, joka oli yltänyt pisteille jokaisessa viidessä GP-luokassa 50-kuutioisista viisisatasiin.
Seuraavassa osakilpailussa Salzburgringillä Jarno vei jälleen molemmat luokat nimiinsä. Kauden kuluessa näytti selvältä, että Jarno tulee viemään molempien luokkien mestaruudet. Toisaalta myös tallin kohdistamat paineet olivat suuret. Jarnolta ei pelkästään odotettu, vaan vaadittiin voittoja. Kilpaileminen ei enää ollut hauskaa.
Toukokuun 20. päivä vuonna 1973 kuitenkin muutti haaveet maailmanmestaruuksista ja romutti koko suomalaisen moottoripyöräurheilun historian. Italian GP Monzassa tuli olemaan Jarnon viimeinen.
Lähdön hetkellä Teuvo Länsivuori vinkkasi ensimmäisessä kurvissa olevasta öljystä Jarnolle, joka nyökkäsi tietävänsä jo. Kun kaksipuolikkaiden lähtö koitti kello 15.17, Jarno vilkaisi vaimoaan viimeisen kerran ja työnsi pyöränsä liikkeelle. Ehti kulua vain hetki, kun pahin painajainen tapahtui ensimmäisessä mutkassa, Curva Grandessa. Lähes yhdessä sumpussa kisan kärjessä ajaneet Dieter Braun, Renzo Pasolini ja Jarno lähestyivät GP-ratojen nopeinta kaarretta vajaan kahden ja puolensadan tuntinopeudella. Yhtäkkiä Pasolini menetti pyöränsä hallinnan ja lensi suoraan radan vieressä oleviin teräspalkkeihin vieden Jarnon mennessään. Pyörät ja kuljettajat sinkoilivat ympäriinsä ja pian koko mutka oli ilmiliekeissä. Jarno ja Pasolini lennätettiin nopeasti helikopterilla Monzan sairaalaan. Hetken kuluttua ilmoille kuitenkin kiiri suru-uutinen; moottoripyörämaailma oli menettänyt kaksi perheenjäsentään, Jarno ja Pasolini olivat siirtyneet kilpailemaan ajasta ikuisuuteen. 27-vuotias Jarno menehtyi uransa huipulla johtaen sekä 250- että 500-kuutioisten MM-luokkia. Suomi menetti menestyneimmän moottoripyöräurheilijansa, maailma menetti kunnioittamansa herrasmiehen ja ennen kaikkea Soili menetti elämänsä rakkauden.
Jarno oli pyytänyt veljiään hakemaan hänet Suomeen, mikäli hänelle sattuisi jotain. Niinpä Jari ja Jarkko lähtivät noutamaan veljeään samalla ruumisautolla, jolla tämä oli ensimmäiselle ulkomaankisamatkalleen lähtenyt. Ympyrä oli sulkeutunut.
Jarno halusi lopettaa uransa huipulla ja keskittyä normaaliin perhe-elämään. Hänen mielestään lapset eivät kuuluneet varikolle, vaan niiden aika olisi ollut kauden jälkeen. Nyt Jarno nousi kuitenkin legendaksi tavalla, jota kukaan ei olisi halunnut. Onnettomuutensa myötä hänestä tuli kuolematon ja hän auttoi omalla traagisella tavallaan moottoriurheilua kehittymään turvallisempaan suuntaan.
Lyhennetty kirjasta Voittamattomat – Menestyksen salaisuus / Nita Korhonen, 2012
