Suomi 100 vuotta – suomalaisia maailmanmestareita, osa 2, Tommi Ahvala

Tommi Ahvala on trialin kaksinkertainen maailmanmestari. Vuonna 1992 hän saavutti ulkotrialin maailmanmestaruuden ja vuotta myöhemmin hallitrialin tittelin. Lisäksi hänellä on seitsemän himmeämpää MM-mitalia. Ahvala on myös trialin Pohjoismaiden ja Italian mestari sekä kolminkertainen Suomen mestari.

SAAVUTUKSET

MM-kulta 1992
MM-kulta (halli) 1993
MM-hopea 1991, 1994
MM-pronssi 1993, 1995
MM-hopea (halli) 1994, 1996
MM-pronssi (halli) 1995
PM-kulta 1989
SM-kulta 1989, 1990, 1991
Italian mestaruus 1995

Tommi Ahvalan menestystarina juontaa juurensa toiseen maailmanmestariin, Yrjö Vesteriseen, joka voitti ensimmäisen mestaruutensa Tommin ollessa 5-vuotias. Kun Tommin kodin lähettyvillä, Espoon Friisilässä, järjestettiin trialin MM-osakilpailu, pääsi hän katsomaan kilpailua paikan päälle. Kipinä trialia kohtaan syttyi välittömästi, kun hän seurasi tämän suomalaissuuruuden menoa.
Pian vanhemmat ostivat pyörän Tommin isoveljelle Jommille. Tommia ei hetkauttanut se, että isoveli oli häntä yli viisi vuotta vanhempi, kohtuuden nimissä hänenkin tuli saada oma mopo välittömästi. Tommi itki olohuoneen lattialla niin kauan, kunnes vanhemmat vihdoin ostivat hänellekin ensimmäisen oman ajokin. Tunne Tommin sisällä oli aivan uskomaton, kun hän käynnisti ensimmäisen kerran 50-kuutioisen Bultaconsa. Kun hän nousi moponsa päälle, ei hän sieltä juuri poistunut. Kodin lähellä, 15 minuutin säteellä, oli viisi eri paikkaa,  joissa poika pääsi harjoittelemaan. Lisäksi hän ajeli mökin pikkuteitä pitkin sekä rakenteli veljensä kanssa kodin takapihalle esteitä, joilla he harjoittelivat ahkerasti. Kelit eivät vaikuttaneet Tommin ajointoon. Jos vettä satoi, hän ajoi vain enemmän. Hänestä oli todella hienoa, kun kuraa roiskui.
Tommi kävi usein harjoittelemassa Vantaan Moottorikerhon alueella Ruskeasannalla, jossa hän näki monien motocrosskuskien harjoittelevan. Häntä eivät muut lajit kuitenkaan kiinnostaneet, eikä hän koskaan edes miettinyt vaihtavansa trialia mihinkään muuhun. Ainoastaan talvisin, kun trialin harrastaminen ei ollut mahdollista, Tommi ajoi enduropyörällä lumispooreissa kotinsa lähellä. Hänellä oli luontaista viehtymystä trialia kohtaan ja ajo oli alkanut sujua luontevasti heti alusta lähtien. Toisaalta laji oli myös sellainen, mitä oli helppo harrastaa aivan kotipihassa.

Tommi tiesi, että hän pääsisi osallistumaan ensimmäiseen kilpailuunsa heti, kun täyttäisi 10 vuotta. Hän kuitenkin oli syntynyt marraskuussa ja joutui kesäkauden laskemaan päiviä samalla, kun ikätoverit jo kilpailivat. Marraskuun alussa, puolitoista viikkoa ennen Tommin syntymäpäivää, Ruotsissa järjestettiin perinteinen, kauden päättävä osakilpailu. Tommille haettiin Moottoriliitolta erikoislupaa, jonka turvin hän pääsi osallistumaan kilpailuun 50-kuutioisella Tunturillaan ja aloittamaan kilpauransa suoraan ulkomailta. Tommi oli käynyt vanhempiensa kanssa seuraamassa Ruotsissa kilpailua jo muutamana aikaisempana vuonna, joten paikka tuntui tutulta, eikä hän jännittänyt paljoakaan. Hän oli lähinnä innoissaan. Pääsisihän hän nyt vihdoinkin itse kilpailemaan ja tositoimiin.
Kilpailu meni Tommin osalta hienosti. Hän sai kivuta palkintokorokkeelle sijoituttuaan kolmanneksi. Tommille lopputulos ei ollut kuitenkaan tärkeää, sillä hän ajoi aina vain siksi, että se oli kivaa, ei koskaan tulostavoitteiden takia. Tommi ei siis ollut järin yllättynyt suorituksesta, muttei myöskään pettynyt, ettei saavuttanut voittoa. Koko uransa aikana hän ei koskaan katsonut tuloksia. Hänelle tärkeintä oli tehdä parhaansa. Tommi mittasi suorituksensa aina siihen nähden, miten hän mielestään olisi parhaimmillaan voinut ajaa. Jos hän oli viides, mutta tunsi tehneensä parhaansa, hän oli suoritukseen tyytyväinen. Jos hän taas menetti voiton sen takia, ettei ollut pystynyt tekemään oman tasoistaan suoritusta, hän oli pettynyt.
Kun seuraava kausi alkoi Suomessa huhtikuussa, oli Tommi täysin pitelemätön. Hän oli vuoden ensimmäisessä kilpailussa Forssassa kolmas ja heti toisessa kilpailussa hän nappasi voiton itselleen. Tämän jälkeen nuorukainen vei lähes kaikki loppukauden kilpailut nimiinsä. Tommi ei lähtenyt kilpailuihin voittamaan, sillä hän tiesi, että voittaisi kilpailut joka tapauksessa, jos vain tekisi normaalisuorituksen. Hänen ei tarvinnut asettaa itselleen minkäänlaisia voittopaineita. Toisaalta se, että hän oli niin ylivoimainen, vei kilpailuilta pohjan pois. Kun Tommilla oli 20 pistettä saattoi toisena olevalla olla jopa 90 pistettä. Niinpä Tommi päätti asettaa itselleen hieman erikoisen tavoitteen, jolla piti motivaatiota yllä. Hän keksi, että hänen tuli ajaa niin hyvin, että hän voisi tarvittaessa lyödä yhtä jaksotuomaria, josta saisi 50 pistettä rangaistusta, mutta voittaisi silti.
Tommi jatkoi täysin ylivoimaisena aina siihen saakka kunnes hän 12-vuotiaana siirtyi ajamaan Suomen mestaruudesta C2A-luokkaan, jossa kaksi vuotta vanhempi Jussi Haapanen tarjosi ensimmäistä kertaa hänelle kunnon vastuksen. Tommi vei nimiinsä cup-kisat ja Haapanen lähes kaikki muut. Tommi oli innoissaan, kun pääsi vihdoinkin kilpailemaan tosissaan. Motivaatio nousi hetkessä.

Tommi jatkoi peruskoulun jälkeen opiskeluja Mäkelänrinteen urheilulukiossa, josta sai aina tarvittaessa vapaata harjoitteluun ja kilpailuihin. Lisäksi hän sai koulusta tärkeää tietoa valmennukseen ja kunnon ylläpitoon liittyen. Tommi opiskeli syksyn kiivaaseen tahtiin, jotta pystyi lähtemään helmi-maaliskuuksi Espanjaan treenaamaan. Hän oli ensimmäisen kerran käynyt maassa harjoittelemassa vanhempiensa kanssa 15-vuotiaana. Samalla hän oli myös osallistunut yhteen Katalonian mestaruuskilpailuun. Vanhemmat olivat viisaasti ajatelleet, että Tommille teki hyvää nähdä, etteivät ulkomaiset vastustajat olleet sen kummempia kuin kotimaisetkaan. Näin hän olisi henkisesti valmiimpi kilpailemaan Espanjassa seuraavana kautena.
Oli vuosi 1988, kun 16-vuotias Tommi osallistui ensimmäiseen MM-kauteensa. Hän oli saanut Fanticin Suomen maahantuojalta korvaamatonta apua, minkä turvin pystyi lähtemään ulkomaille kilpailemaan. Kauden avauskilpailu Espanjassa sujui varsin mukavasti. Tommi oli 20:s. Jo kahden osakilpailun jälkeen kaikki sarjassa mukana olleet isommat tehtaat kiinnostuivat suomalaisesta. Tehtaiden edustajat kävivät vuorotellen Tommin vanhempien auton luona juttelemassa. Tommi oli todella otettu huomiosta. Hän oli nyt jokaisen kuskin unelmatilanteessa, jossa pääsi itse valitsemaan parhaan tiimin, jossa kilpailla. Tärkeintä sekä Tommille että hänen vanhemmilleen oli kuitenkin se, että poika pystyisi tehdassopimuksen avulla turvaamaan kilpailemisensa. Olivathan he kaikki tiedostaneet, että perheen taloudelliset resurssit olivat rajalliset. Jatkosta ei koskaan ollut varmuutta. Etenkin Yhdysvaltojen kilpailun he olisivat mitä todennäköisimmin joutuneet jättämään väliin suurien matkakustannusten takia. Päällimmäisenä tunteena heillä kaikilla oli nyt helpotus.

Tommin ykkösvaihtoehto oli Honda, joka suunnitteli satsaavansa kunnolla trialiin ja perustavansa suuren tiimin. Tommi tiesi, että Hondalla olisi kunnon resurssit panostaa kilpailutoimintaan, mutta koska hän ei voinut olla varma, että suunnitelmat todella tulisivat toteutumaan, hän sopi Fanticin kanssa palaverin keskiviikoksi ennen Italian MM-osakilpailua. Aprilia oli kuitenkin kuullut neuvottelusta ja halusi välttämättä tavata Tommin tiistaina. Suomalaista ei käytännössä päästetty huoneesta pois ennen kuin hän oli allekirjoittanut sopimuksen. Tommi vakuuttui tiimin tiloista sekä heidän suunnitelmistaan. Lisäksi Aprilialta oli tulossa ulos ensimmäinen vesijäähdytteinen trialpyörä. Suomalainen tiedosti, että hänellä olisi hyvät kehitysmahdollisuudet pyörän kanssa ja lisäksi hän piti tallin toisesta kuljettajasta Diego Bosista. Niinpä Tommi allekirjoitti sopimuksen Aprilian kanssa ja vaihtoi pyörämerkkiä heti Italian osakilpailun jälkeen.
Uusi pyörä oli täysin erilainen, mutta Tommi oli niin innoissaan, että hänellä ei ollut mitään ongelmia sopeutua ajamaan sillä. Hän tekikin välittömästi samanlaisia tuloksia kuin oli tehnyt alkukaudesta Fanticin puikoissa. Tommin paras sijoitus osui Suomen osakilpailuun, jossa hän sijoittui neljänneksi. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän osoitti Tshekkoslovakian joukkuekilpailussa sijoittumalla jälleen neljänneksi, ettei hänen menestyksen taustalla ollut ollut pelkkä kotikenttäetu. Ensimmäisen MM-kautensa loppupisteissä Tommi oli 13:s. Samana vuonna hän myös voitti Pohjoismaiden mestaruuden sekä junioreiden Suomen mestaruuden.

http://https://youtu.be/rIJm-RJr8GA

Seuraavana vuonna 17-vuotias Tommi pääsi ensimmäistä kertaa MM-osakilpailussa palkintokorokkeella sijoituttuaan Saksassa toiseksi. Suomalainen oli kauden 1986 loppupisteissä kuudes ja vei nimiinsä myös trialin Suomen mestaruuden. Vaikka Tommi nautti ajaa kotimaan mestaruussarjassa, jossa taso alkoi nyt olla jo hänelle sopivan haasteellinen, ei hänen tavoitteena koskaan ollut taistella Suomen mestaruuksista. Hänen katseensa oli alusta saakka ulkomailla ja Suomen kisat toimivat lähinnä hyvänä harjoitteluna. Toisaalta vuosina 1989, 1990 ja 1991 voitetut mestaruudet olivat ihan mukavia.
Kauden 1990 aikana Tommi alkoi olla jo tuttu näky MM-kilpailujen palkintokorokkeella. Hän oli kuusi kertaa kolmas ja kerran toinen. Loppupisteissä hän sijoittui neljänneksi. Ensimmäisen MM-osakilpailuvoiton Tommi pääsi kuittaamaan 19-vuotiaana vuonna 1991 Korpilammella pidetyssä osakilpailussa. Maastot olivat miehelle tutut, mutta toisaalta kotiyleisön edessä kilpaileminen loi enemmän paineita. Loppujen lopuksi Tommi tunsikin, että ulkomailla kilpaileminen oli jopa helpompaa kuin kotimaassa. Voitto tuntui todella upealta ja se myös helpotti suomalaisen tilannetta MM-mittelössä. Kauden maailmanmestaruuden oli jo vienyt Jordi Tarres, mutta mitalisijat hänen takanaan olivat vielä ratkaisematta. Kun Tommi sijoittui neljänneksi kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Ruotsissa ja voitti viimeisen osakilpailun Tshekkoslovakiassa, saavutti hän uransa ensimmäisen MM-mitalin, hopean.
Vielä MM-uran aikanakaan Tommi ei seurannut tuloksia. Hänen mittarinaan oli edelleenkin tehdä paras mahdollinen suoritus. Toisaalta jälkeenpäin hän ajatteli, että jossain vaiheessa tuloksien seuraaminen olisi voinut olla hyödyllistä, jolloin hän olisi saattanut onnistua lyömään vastustajansa hieman helpommin.

Kausi 1992 lähti Tommin osalta käyntiin hienosti. Hän pääsi pian tuntuvaan pistejohtoon voitettuaan ensimmäisen osakilpailun Espanjassa, noustuaan palkintokorokkeelle Belgiassa, Iso-Britanniassa ja Irlannissa sekä voitettuaan Tshekkoslovakiassa.
Kauden kuudes osakilpailu, katastrofaalinen Andorran kisa, palautti hänet kuitenkin maanpinnalle. Tommi jäi ensimmäistä kertaa kauden aikana palkintokorokkeen ulkopuolelle sijoituttuaan vasta 11:nneksi Jordi Tarresin viedessä voiton. Pistejohto oli muuttunut hetkessä takaa-ajoasemaan. Kausi jatkui Tommin ja Tarresin käydessä tiukkaa taistelua trialin valtiudesta.
Kauden kaksi viimeistä osakilpailua pidettiin Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Tommi matkasi paikan päälle muutaman pisteen taka-asemasta. Jännitystä lisäsi juuri päättynyt, lähes kahden kuukauden mittainen kilpailutauko, jonka aikana miehet eivät olleet nähneet toisiaan. Heillä ei olut mitään tietoa, miten toinen oli treenannut sillä aikaa.
Kilpailua edeltävänä keskiviikkona Tommi meni harjoittelemaan erittäin vaativalle jaksolle, jossa Tarres ja muut kuskit olivat jo harjoitelleet puolentoista tunnin ajan. Koko tänä aikana Tarres ei ollut onnistunut saamaan jaksoa läpi. Tommin saapuessa paikalle, oli jännitys käsin kosketeltavissa. Tommi ei tiennyt, millainen jakso oli kyseessä. Hän huusi ylhäällä olleelle ystävälleen: ”Millainen jakso tämä on?” Ystävä vastasi: ”Kyllä sun pitäisi tämä päästä, ei tässä mitään ihmeellistä ole.” Tommi ajoi jakson läpi ja nollasi sen heti ensimmäisellä yrittämällä. Kun suomalainen ajoi ylös ystävänsä luo, hän sanoi niin kovalla äänellä, että Tarreskin kuuli: ”Joo oikeassa olit, aika helppohan tämä oli, eihän tässä ollut mitään” ja poistui paikalta. Tarres yritti epätoivoisesti selvittää jakson vielä toisen puolentoista tunnin ajan. Hän ei onnistunut.
Tommi voitti Kanadan osakilpailun täysin ylivoimaisesti. Hänen urallaan on viisi osakilpailua, joihin hän on todella tyytyväinen ja joissa hän ei olisi mielestään pystynyt enää antamaan enempää. Tämä oli yksi niistä. Tilanne helpotti suunnattomasti mestaruustaistoa, sillä kauden viimeisessä osakilpailussa Yhdysvaltojen Watkins Klenissa Tommille riitti, jos hän oli neljäs. Hän tiesi, että mestaruus pitäisi saavuttaa aivan normaalilla ajosuorituksella, vaikka Tarres voittaisikin. Huolimatta siitä, että Tommi oli saavuttanut henkisen yliotteen edellisessä osakilpailussa, oli hänellä erittäin suuren paineet viimeisen kilpailun kynnyksellä.
Tommi keskittyi, käytti kaiken tahdonvoimansa ja piti päänsä kylmänä. Hän sijoittui kauden finaalissa toiseksi ja otti ensimmäisen trialin maailmanmestaruuden itselleen! Mies oli hieman pyörällä päästään. Hän ei heti tiedostanut saavutuksensa merkitystä, sillä ajovaihde oli vielä päällä. Tommi ajatteli: ”No, tämä on nyt saavutettu, mitäs tehdään seuraavaksi.” Hän toivoi katsoessaan kisapaikalla iloitsevia vanhempiaan ja muita suomalaisia, että olisi jollain tavalla pystynyt itsekin nauttimaan suorituksestaan enemmän. Juuri sillä hetkellä hän ei vain onnistunut ottamaan menestyksestään täyttä iloa irti. Toki Tommi arvosti mestaruuden saavuttamista, mutta kausi kuitenkin jatkui ja Tommin oli keskityttävä vielä töihin.
Kun Tommi oli valittu pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi edellisvuonna, olivat tunnelmat olleet hieman samanlaiset. Juuri sillä hetkellä hän ei vielä osannut täydellisesti nauttia huomionosoituksesta, vaikka ymmärsikin kuinka merkittävä titteli oli.
Muutama vuosi myöhemmin Tommin päämekaanikoksi Fanticille siirtynyt Tarresin entinen päämekaanikko kertoi suomalaiselle, että mestaruus ratkesi jo tuona keskiviikkona, kun Tommi sai henkisesti lyötyä Tarresin.

Kaudeksi 1992-1993 hallitrialsarjalle annettiin MM-arvo ja kilpailujen arvostus nousi huomattavasti. Tähän saakka hallikilpailut olivat lähinnä olleet vain työskentelyä keväällä alkavaa varsinaista sarjaa varten. Niissä pystyi pitämään hyvin kisatuntumaa yllä pitkän talven ajan. Kuljettajat ajoivat hallikisoja lähinnä myös suurempien rahallisten korvausten takia. Tommi oli ajanut kilpailuja jo vuoden 1988 syksystä lähtien.
Kauden 1992-1993 aikana Tommi vieraili usein palkintokorokkeella, mutta kertaakaan 15 osakilpailun aikana hän ei napannut voittoa. Siitä huolimatta hänet kruunattiin historian ensimmäiseksi hallitrialin maailmanmestariksi kauden viimeisessä osakilpailussa Suomessa, jossa hän sijoittui toiseksi.
Aprilialla oli ollut jo kaudella 1992 uusi prototyyppipyörä, jolla Tommi olisi halunnut ajaa kauden. Pyörä toimi 80 prosenttisesti yhtä hyvin kuin pyörä, jolla Tommi lopulta otti mestaruuden. Muutamaa kohtaa ei oltu ehditty testata ja laittaa kuntoon kauden alkuun mennessä ja näin ollen oli päätetty kilpailla vielä vanhalla pyörällä. Aprilia oli luvannut Tommille, että jos hän hoitaisi maailmanmestaruuden tallille, he lanseeraisivat uuden pyörän seuraavalle kaudelle Tommin nimellä. Lupaus oli antanut Tommille lisämotivaatiota mestaruustaistoon. Nyt kun Tommi oli pitänyt oman osansa lupauksesta, Aprilia ilmoitti, etteivät he toisikaan pyörää markkinoille. Tommi oli pettynyt siihen, ettei voinut luottaa tallin sanaan. Niinpä tilanne aiheutti hieman kitkaa kaudeksi 1993 ja vaikutti miehen ajamiseen henkisesti. Lisäksi hän koki, että pyörä oli jo tietyiltä ominaisuuksiltaan vanhentunut lajin kehityttyä hieman eteenpäin, eikä toiminut uusissa kilpailuesteissä niin hyvin kuin uusi pyörä olisi toiminut.
Vaikka motivaatio ei ollutkaan huippulukemissa, vieraili Tommi usein palkintokorokkeella ja nappasi Andorran kilpailusta voiton. Kauden loppupisteissä hän oli  kolmas. Vaikka maailmanmestaruuden puolustaminen ei onnistunut, ei Tommi koskaan pettynyt muihin sijoituksiin. Hänelle edelleenkin oli tärkeintä yrittää ajaa niin hyvin kuin vain pystyy. Hän ei koskaan hävinnyt hopeaa tai pronssia, mitali oli aina voitto. Tommi tiesi, että yrittäjiä maailman huipulle on todella paljon.
Seuraavaksi kaudeksi Tommi kirjoitti sopimuksen Fanticin kanssa ja sai uutta intoa kilpailemiseen. Hän nappasi hallisarjasta MM-pronssia ja aloitti myös ulkosarjan hienosti sijoittumalla kauden ensimmäisessä osakilpailussa Irlannissa toiseksi ja voittamalla kauden kolmannen osakilpailun Belgiassa. Kauden päätteeksi Tommi pokkasi itselleen MM-hopeaa Tarresin ottaessa jo kuudennen mestaruutensa.
Kauden 1995 Tommi aloitti voittamalla Luxemburgissa. Loppukausi sujui mukavanlaisesti ilman sen suurempia täysosumia. Helsingissä pidetyssä päätösosakilpailussa Tommi otti toistamiseen MM-pronssia. Saman kauden aikana hän oli kilpaillut jälleen myös haastavassa Italian mestaruussarjassa, jota kukaan ulkomaalainen ei koskaan ollut vienyt nimiinsä. Kotikenttäetu paikallisille oli todella kova. Ulkomaalaisajajien oli lähes mahdoton voittaa sarjaa. Kuitenkin vihdoin vuonna 1995 Tommi teki historiaa ja vei sarjan mestaruuden. Tommille saavutuksesta teki entistä isomman se, että hänellä oli ollut paljon vastoinkäymisiä ja hän tiesi, kuinka tärkeä meriitti oli italialaiselle tehtaalle. Vuoden kruunasi Tommista painettu postimerkki.

Tommi oli todella hyvässä kunnossa ja hallitsi kauden 1995-1996 hallitrialkilpailuja. Hän johti MM-taistoa ennen kauden viimeistä osakilpailua. Kuitenkin kauden päätöskoitoksessa, kaksi viikkoa ennen ulkosarjan alkamista, Tommin pyörästä hajosi kytkin ja hän lensi pahasti estettä päin. Hänen olkapäänsä meni sijoiltaan. Tommi vietiin sairaalaan ja häneltä jäi viimeinen osakilpailu ajamatta. Samalla hän menetti jo varmalta näyttäneen maailmanmestaruuden ja jäi hopealle. Päällimmäisenä mielessä oli kuitenkin se, miten hän ehtisi toipua ulkosarjan avauskilpailuun mennessä.
Tommi ajoi kauden kaksi ensimmäistä ulko-osakilpailua käsi vahvasti sidottuna, jotta olkapää ei pystynyt liikkumaan. Hän sijoittui sekä Espanjassa että Iso-Britanniassa yhdeksänneksi muiden ihmetellessä, miten hän ylipäätään pystyi ajamaan. Kauden kolmannessa osakilpailussa, Irlannissa, Tommi kaatui ja mursi sormensa. Loukkaantumisten lisäksi Tommin henkinenkin kantti oli koetuksella. Edellisvuonna hänen isän isä oli kuollut ja nyt keväällä kauden alussa hänen isänsä, joka oli ollut tiivisti mukana Tommin uran eri vaiheissa, kuoli aivan yllättäen. Vuosi oli todella vaikea. Kaiken lisäksi myös Fantic tehtaalla alkoi mennä kauden aikana taloudellisesti huonosti. Tommi kuitenkin taisteli vuoden loppuun sijoittuen kahdeksanneksi.
Kaudella 1997 Fanticin taloudelliset ongelmat vain kasvoivat. Kausi lähti todella surkeasti käyntiin, sillä tallilla ei olut varaa ostaa edes uusia osia pyörään. Tommi joutui hakemaan muilta tiimejä vanhoja jalkatappeja sekä muita osia. Hän oli todella kiitollinen, että muut tiimit auttoivat häntä niin reilusti, mutta olihan tilanne myös nöyryyttävä. Miehen motivaatio laski. Hän ei tiennyt, mitä tallissa tulee tapahtumaan. Niinpä neljännen osakilpailun jälkeen hän siirtyi ajamaan Ranskan maahantuojan avulla Montesalla. Tulokset paranivat radikaalisti. Kun Tommi oli edellisessä osakilpailussa Luxemburgissa ollut Fanticilla 15:s, oli hän nyt Belgiassa ensimmäisessä kilpailussaan Montesan puikoissa neljäs. Hän pääsi kipuamaan kerran kauden aikana palkintokorokkeelle sijoituttuaan Tshekkoslovakiassa kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa kolmanneksi. Loppupisteissä Tommi oli kahdeksas. Lisäksi hän oli alkanut kilpailla Ranskan mestaruussarjassa, jossa sijoittui kauden päätteeksi toiseksi.
Tommi oli huomannut, miten kahden viimeisimmän kauden aikana ajaminen ei ollut ollut enää niin mukavaa. Alkuaikoina hänellä oli ollut positiivisesti jännittynyt tunne aina ennen kilpailuja. Hän oli aina odottanut innoissaan, että pääsisi ajamaan. Viime vuosina sängystä ylösnouseminen ja ajamaan lähteminen ei ollutkaan enää miellyttävää. Tommi mietti, oliko kilpailemisessa enää mitään järkeä, jos siitä ei nauttinut sataprosenttisesti. Hän päätti lopettaa kilpailemisen, vaikka tiesi, että kaudeksi 1998 sarjaan oli tulossa uudet säännöt, joiden mukaan kuski ei saa pysähtyä. Miehellä olisi ollut vanhan kaartin kuljettajana hyvät mahdollisuudet menestyä.

Tommi oli USA:n osakilpailussa kuullut, että GasGas etsi itselleen PR-henkilöä, joka markkinoisi trialia ja GasGasia Yhdysvalloissa. Hän jutteli merkin omistajan kanssa asiasta ja innostui yhä enemmän projektista. Päätös oli helppo ja pian hän jo muuttikin Yhdysvaltoihin. Tommi oli innoissaan. Hän tunsi, ettei hänellä ollut mitään annettavaa MM-taistoihin, mutta nyt häntä odottivat täysin uudet haasteet uudella mantereella. Tommi tiesi sisimmässään, että hän teki oikean päätöksen.
Tommin kilpaileminen ei kuitenkaan kokonaan jäänyt, sillä vuonna 1999 hän saavutti Yhdysvaltojen ja Pohjois-Amerikan trial-mestaruuden. Hän kävi kilpailemassa myös Euroopassa ja saavuttikin GasGasin puikoissa vuonna 2000 Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuden.

Kun Tommi vuonna 2011 täytti 40 vuotta, hän ajatteli, että olisi mielenkiintoista katsoa, mihin nykyinen kisakunto riittäisi. Lisäksi hänen piti myös näyttää Yhdysvaltoihin, että hänen ajotaitonsa ovat vielä tarpeeksi kovalla tasolla. Eihän hänkään voinut näytösajojen perusteella tietää ja todistaa, missä kunnossa oli. Niinpä Tommi vuonna 2012 osallistui trialin 40+ Euroopan sekä Pohjoismaiden mestaruussarjaan. Tommi oli varma, että sarja olisi helppo ja hänellä ei pitäisi olla mitään vaikeuksia saavuttaa voittoja. Olihan hän viettänyt myös viime vuodet tiiviisti pyörän päällä. Kauden alussa mukaan tuli kuitenkin vanhoja MM- kilpailuissa menestyneitä kuskeja ja taso nousi odotettua korkeammalle. Tommi ajatteli, että eihän suunnitelman näin pitänyt mennä. Nyt hän joutuikin ihan tosissaan kilpailemaan. Siitä huolimatta, mies voitti kaksi kolmesta osakilpailusta. Viimeiseen osakilpailuun Hollantiin suomalainen ei kuitenkaan päässyt työkiireiden takia ja niin hän joutui tyytymään Euroopan mestaruushopeaan.
Tommin piti alunperin toimia vain kaksi vuotta GasGasin markkinoijana ja kouluttajana, mutta loppujen lopuksi aika Yhdysvalloissa venyi 2010-luvulle saakka. Lisäksi Tommi toimi GasGasin Suomen maahantuojana vuoteen 2015 saakka. Hän nauttii edelleen ajamisesta, eikä usko, että tulisi koskaan luopumaan moottoripyörästä. Nyt Tommille on tärkeintä, että hän pääsee pyörän kanssa kuntoilemaan ja harjoittelemaan sekä viettämään aikaa kalliolla mukavien ystävien seurassa. Kesällä 2017 hän teki kuitenkin pienen come backin kilpa-areenoille, kun hän ajoi yhdessä Pasi Jaatisen ja Tommi Suhosen kanssa Vantaan Moottorikerhon väreissä trialin SM-joukkuekilpailussa kolmanneksi.

Teksti kirjasta Voittamattomat – Menestyksen salaisuus / Nita Korhonen, 2012