Trial des Nations ajettiin viikonloppuna 21.-22.9.2024 Espanjassa. Suomen joukkue kilpaili jälleen International Trophy -luokassa, jossa Suomen lisäksi ajaa kilpaa 17 joukkuetta. Suomea edustamaan oli tänä vuonna valittu Suomen nuoret huippukuljettajat Anton Parkkonen, Max Parkkonen ja Samuel Jääskeläinen. Joukkueenjohtajana toimi Jukka Parkkonen ja avustajana Emil Packalén.
Trial- joukkueiden maailmanmestaruuskilpailu ”Trial des Nations” ajetaan vuosittain. Trial des Nations maailmanmestaruus -luokkaan valitaan viisi parasta maata edellisen vuoden sijoituksen mukaan. Muut maat kilpailevat International Trophy -luokassa. Naisille on omat luokat ja viime vuonna lanseerattiin myös parikilpailu sekä Vintage -luokka.
Suomi teki paluun joukkuekilpailuun muutaman vuoden tauon jälkeen vuonna 2022 sijoittuen silloin International Trophy -luokan sijalle 11. Viime vuonna Suomen joukkue ylsi huikeaan suoritukseen sijoittuen kuudenneksi.
– Taso on erittäin kova, mutta kyllä meidän tiimi onnistuessaan vähintään samaan tänä vuonna pystyy. Päätavoite on tietysti taas jättää Ruotsin joukkue taakse, naureskeli joukkueenjohtaja Jukka Parkkonen ennen kilpailua.
Espanjan Pobladura de las Reguerasissa järjestetty kilpailu oli tasokas ja paikalla kisassa oli joukkueita ympäri maailman. Avajaispäivän kulkueessa oli aistittavissa suuren urheilujuhlan tuntua.
Espanja vei odotetusti miesten joukkuekisan voiton jo kahdennenkymmenennen kerran yhtäjaksoisesti. Naisten MM-joukkkuekisan voiton vei Iso-Britannia. International Trophy -luokan voiton vei Japanin joukkue.
Kilpailu meni suomalaisittain hienosti. Joukkue pääsi tavoitteeseensa ja sijoittui International Trophy -luokassa kuudenneksi.
Teksti: Moottoriliitto/Betti Parkkonen. Kuvat: © Future7Media