Suomen offroad-huiput Espanjan leirillä

Suomen Moottoriliitto on uudistanut valmennustoimintaansa kaudelle 2017 ja nyt suomalaiskuljettajien kisakuntoon saattamisessa turvaudutaan yhä enemmän kokeneiden ammattikuskien tietotaitoon. Vaikka vuosi on vasta aluillaan, jo useat kuljettajat ovat päässeet hyötymään korkeatasoisesta koulutuksesta Espanjassa.

Parhaillaan käynnissä oleva enduron MM-mitalistin Marko Tarkkalan vetämä endurovalmennusleiri Gironan seudulla on kerännyt paikalle suomalaisen enduron huiput.

”Mukana on täällä leirillä ollut Eero Remes, Henric Stigell, Eemil Pohjola, Antti Hänninen, Niko Aitta, Roni Ratinen, Riku Ratinen ja Lukas Kuhmonen”, Tarkkala kertoo Espanjasta.

”Olemme ottaneet ajotuntumaa talven ajotauon jälkeen. On tehty erilaisia tekniikkaharjoitteita ja pikkusen on jo kellollakin otettu erikoiskoeaikoja. Kolme päivää on nyt ajettu ja tänään vietetään lepo- ja huoltopäivää. Huomenna perjantaina ajoharjoittelu jatkuu ja vedetään toinen kolmen päivän setti. Leiri on alkanut hyvin ja kuskit on saanut mukavasti ajoa alle. Ja kaikilla on tietysti intoa kuin ilmapallossa”, Tarkkala naurahtaa.

Moottoriliiton motocrossleiri puolestaan on ehditty jo pitää vuoden vaihteessa. Joulun ja uudenvuoden aikaan Espanjassa suomalaisnuorukaiset treenasivat moninkertaisen motocrossin Suomen mestarin Miska Aaltosen johdolla. Valmennusryhmään kuuluivat Miro Sihvonen, Roni Kytönen, Karl-Robert Reinike, Wiljam Malin, Antton Iivonen, Verneri Aaltonen, Otto Hilden, Oula Stenberg, Emil Silander, Toni Koskinen, Santeri Kinnunen ja Lari Nurmi.

Ajopäivät järjestettiin Etelä-Espanjassa Priego de Gordobassa, Malagassa ja Esteponassa.

”Radalla tapahtuneen valmennuksen jälkeen kävin palautuspäivinä asioita kuskien kanssa kahden kesken läpi. Katsoimme läpi ajovideot ja sitä kautta annettiin palautetta. Se oli myös kuskeille hyvä tapa nähdä omaa ajoa”, Aaltonen kertoo.

Kuljettajilla oli myös vapaatreenipäiviä, jolloin Aaltonen oli radalla heidän käytettävissään.

”Teimme yhdessä erilaisia harjoituksia, erätreeniä ja ajotekniikka- sekä vauhtihakuharjoituksia. Päivät olivat pitkiä, lähdettiin aina yhdeksältä kämpiltä, kello 10 startattiin Tiaisen Karin hallilta ja illalla myöhään vielä oli pyörän huoltoa ja pesua. Kaikki kuljettajat tykkäsivät kovasti ja olivat innoissaan. Valmentajana sain voimaa, kun kundit oli törkeän hyvällä asenteella mukana. He olivat motivoituneita ja sain siitä itsekin voimaa jaksaa. Siellä oli tekemisen meininki, nuoret sai kokeneemmilta oppia miten asiat hoidetaan, kun tehdään tosissaan. Ei otsa rutussa, rennosti, mutta tosissaan!”

(Teksti: Moottoriurheilu.tv)
 

Uusin numero