Nämä kuljettajat eroavat luonteeltaan kuin yö ja päivä toisistaan, mutta heitä yhdistää ratamoottoripyöräilyssä sittenkin se oleellisin: äärimmäisen kova lahjakkuus, voitontahto ja tietenkin nopeus.
Ei ihme, ettää Moto3-luokan MM-sarjaa johtavaa austaralialaista varikoiden väriläiskää Milleria ollaan viemässä suoraan ja sensaatiomaisesti jo ensi kaudeksi MotoGP-luokkaan.
"Mikä ettei, jos riittävän iso
palkkasekki ja hyvä pyörä!"
Hondan tehdastiimi on tarjoamassa Millerille, 19, neljän vuoden mittaista sopimusta.
Mikäli Miller ja myös hänen henkilökohtaisena managerinaan toimiva Ajo täkyyn tarttuvat, niin aussi saatetaan nähdä kaudella 2015 Hondan LCR-tiimin prototyyppipyörän puikoissa.
Siis samassa, italialaisen Lucio Cecchinellon johtamassa tiimissä, joka nosti aikoinaan Millerin maanmiehen Casey Stonerin parrasvaloihin.
– Mikä ettei, jos käteeni lyödään riittävän iso palkkasekki ja hyvä pyörä, Miller heittää tuttuun tyyliinsä AAP:lle.
Miller näkee kuitenkin todennäköisempänä vaihtoehtona sen, että hän siirtyy ensi kaudeksi Moto2-luokkaan ja tänä vuonna Mika Kalliota sekä espanjalaista Esteve Rabatia ajattavaan belgilaiseen Marc VDS-tiimiin.
Esisopimus tästä on tiettävästi jo olemassa kausiksi 2015-2016. Marc VDS:n tiimipäällikkö Michael Bartholemy on ainakin antanut näin ymmärtää.
– En usko, että sitä (suoraa nousua MotoGP-luokkaan) tulee tapahtumaan, mutta onhan sitä oudompiakin asioita tapahtunut, Miller jättää tapaportin raolleen.
"Soittamaanne numeroon ei
juuri nyt saada yhteyttä…"
Auringontarkan pelisilmän omaava tallipäällikkö Ajo tiesi mitä tuleman pitää, kun hän solmi viime syksynä vuoden mittaisen sopimuksen Millerin kanssa.
Kyse ei ollut suinkaan mistään riskibisneksestä, vaikka silloin Hondalla ajanut Miller ei ollut saavuttanut urallaan ainuttakaan podiumsijoitusta eikä edes eturivin lähtöpaikkaa.
Nyt, kun kaudesta 2014 on ajettu kuusi osakilpailua, niin Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin ässän hihasta löytyy kolme voittoa ja yhtä monta paalua. Kisakaudella Espanjan Tarragonassa asuva Miller on puhjennut kukkaansa tavalla, joka ei ole jäänyt suinkaan huomiotta, päinvastoin.
– Ehdottomasti, kiinnostus kohtaani on kasvanut, vahvistaa Miller.
Niin, eikä malta olla veistelemättä tästäkään.
– Minusta puhutaan paljon, mutta ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole yhtään enemmän henkilökohtaisia sponsoreita kuin kauden alkaessakaan. Kenties myös siksi, että en oikeastaan koskaan lataa puhelintani. Vaikeatahan siinä on minuun yhteyttä saada…
Miller korostaa, että menestys ei ole muuttanut häntä ihmisenä. Townsvillesta kotoisin olevan taistelelijan välillä kovalta vaikuttavan kuoren alta löytyy aivan sama velikulta kuin ennenkin.
– Kiroilen ja puhun kuin idiootti kuten ennenkin!, Miller virnistää.
Stoner on Stoner ja
Miller on Miller – piste
Ajo on luonnehtinut Milleria sarjan yhdeksi suurimmaksi talentiksi ja myös sankarikseen.
Nuorukainen paiskii vilungista olemuksestaan huolimatta määrätietoisesti ja tinkimättömästi töitä. Se nähtiin jo heti testikaudella, jonka Miller otti senkin tyylikkäästi haltuunsa.
– Haluan tulla MotoGP-luokan maailmanmestariksi, kuten kaikki muutkin tässä sarjassa kilpailevat. Pistän taatusti täydet sataprosenttia peliin sen eteen. Aika näyttää, onnistunko siinä. Ja jos onnistun, niin toivottavasti mahdollisimman nopeasti.
Stoneriin hän ei halua silti tulla verratuksi. On olemassa vain yksi Casey Stoner ja yksi Jack Miller.
– En halua olla seuraava Casey Stoner tai jotain sellaista. Casey oli mahtava kuljettaja, mutta minä olen minä ja pyrin tekemään vain parhaani. Katsotaan sitten, mihin se on riittänyt kun on minun vuoroni vetäytyä eläkkeelle, muotoilee Miller.
Rossikin fanittaa Milleria
Millerin katseet ja ajatukset ovat juuri nyt nauliintuneet vain ja ainostaan Barcelonan Montmelon radalle, jossa ajetaan tulevana viikonvaihteena kauden seitsemäs MM-osakilpailu Katalnian GP:n merkeissä.
– Minulla on hyviä muistoja Barcelonasta. Ajoin täällä urani ensimmäiset MM-pisteet ja rata on yksi suosikeistani. Uskon, että ajotyylini istuu Montmeloon paremmin kuin Mugelloon, Miller viittaa edelliseen osakilpailuun.
Miller teki Italian GP:n jännitysnäytelmän lopulla virheen, joka on ollut oikeastaan alkukauden ainoa.
Se kuitenkin maksoi kaatumisen ja keskeytyksen myötä turhankin paljon: tilille ei tipahtanut ainuttakaan MM-pistettä, vaan kilpailun johdon näkemyksen mukaan "vaarallisesta ajosta" kaksi penaltipinnaa.
Niitä Miller ei jää murehtimaan eikä märehtimään.
– Olen Montmelossa vahvempi ja nopeampi, sanoo koko MotoGP-sarjan yksi kuumimmista kuljettajista.
Miller johtaa sarjaa viidellä pisteellä Valentino Rossin KTM-tiimin italialaiskuljettajaan Romano Fenatiin.
Miller ei muuten ole jättänyt kylmäksi itse Rossiakaan.
– Olen Jackin suuri fani!, Rossi julisti jo kauden toisen osakilpailun jäjiltä.