Talvikauden testeissä rauhallisesti kokemusta hakenut Ajo siirtyy jo kohti CEV-sarjan toista osakilpailua, joka ajetaan Albaceten radalla tulevana viikonloppuna. Ajo on käynyt talven aikana testaamassa Albaceten haastavalla areenalla pariin otteeseen, joten tiimillä ovat perussäädöt tulevaa viikonloppua varten jo kunnossa.
Ajo kilpailee Monlau Competicion tallissa yhdessä avausosakilpailun voittajan Alex Rinsin sekä MM-sarjassa kilpailevan Marc Marquezin pikkuveljen, Alexin, kanssa. Monlau Competicion tallia pyörittää Espanjalainen vuoden 1999 125-kuutioisten maailmanmestari Emilio Alzamora. Espanjan ratamoottoripyöräilysarja eli CEV-sarja on toiminut oppikouluna monelle MM-sarjan supertähdelle, kuten esimerkiksi Dani Pedrosalle, Jorge Lorenzolle ja Casey Stonerille.
Niklas Ajo: ”Avausosakilpailu Barcelonassa sujui todella hyvin, ja varsinkin aika-ajotulos oli ehkä yllättävänkin hyvä. Toisaalta myös tavoitteet nousivat ja vaikka tuo Barcelonan viides sija olikin hyvä tulos niin ehkä halusin hieman enemmän. Toisaalta motivaatio on vielä entistäkin korkeammalla, joten Albaceteen matkaamme hyvillä mielin. Olemme testanneet siellä tiimin kanssa muutamaan otteeseen ja vaikka rata on haastava on meillä jo ihan hyvät perussäädöt olemassa.”
CEV-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Albaceten moottoriradalla 8.-9.5.