MotoGP-luokan tuplamestari Stonerin odotettiin palaavan radalle syksyllä ajettavassa Australian ja mahdollisesti myös Japanin MM-osakilpailussa. Australialainen Stoner on voittanut kuusi viimeistä kuninkuusluokan kilpailua kotiyleisönsä edessä Phillip Islandin radalla.
– Nyt on vielä liian aikasta comeback’ille. Casey on vasta 27-vuotias, emmekä saa kiirehtiä, Nakamoto jättää oven raolleen kauden 2014 osalta.
– Puhumme Caseyn kanssa puhelimessa ja vaihdamme sähköposteja, joten olemme edelleen säännöllisessä yhteydessä. Keskustelemme kuitenkin pääosin V8 Supercar-sarjasta, jossa uskon Caseyn ajavan vielä ainakin tovin, jatkaa Nakamoto.
Nakamoto haluaa samalla säilyttää täyden työrauhan Hondan tehdastiimissä, joka on tehnyt vakuuttavaa jälkeä alkukaudella. Kaksi peräkkäistä voittoa ajanut Dani Pedrosa johtaa sarjaa ja tulokaskuljettaja Marc Marquez on pisteissä toisena.
Marquez viiletti voittoon heti toisessa MotoGP-luokan kisassaan Austinin COTA-radalla.
– Odotin, että Marc voittaa jonkin kisan tällä kaudella. Mutta en koskaan edes unelmoinut siitä, että se tapahtuu näin nopeasti ja että hän on näin korkealla pisteissä. Tämä on ollut kieltämättä erittäin mieluisa yllätys, myhäilee Nakamoto.