Lukuisia maailmanmestaruuksia Moto3- ja Moto2-tiimien tallipäällikkönä voittanut Aki Ajo vieraili hiljattain KymiRingin radalla. MotoGP-sarjan mukana vuosia maailman radoilla kiertänyt mies oli vaikuttunut näkemästään.
– Mahtava ja vaikuttava, niillä sanoilla kuvailisin, toteaa Aki Ajo vierailtuaan KymiRingin moottoriurheilukeskuksessa Iitissä.
Mies on toki käynyt Pohjois-Euroopan suurimmaksi kohoavalla moottoriurheiluareenalla aiemminkin, mutta paljon on ehtinyt tapahtua sitten edellisen visiitin.
KymiRingillä on painettu pitkää päivää, jotta kaikki saadaan valmiiksi siihen, kun MotoGP-luokan testitiimit pääsevät korkkaamaan 19.-20. elokuuta radan, joka isännöi ensi kesänä Suomen ensimmäistä MotoGP-osakilpailua.
– Tykkään KymiRingistä erityisesti siksi, koska siinä on korkeuseroja, ja siitä huolimatta alue on aika stadiontyyppinen, eli monesta katsomopaikasta näkee lähes koko radan kerralla. On katsojienkin näkökulmasta erityisen mahtava paikka.
– Monellakaan radalla ei ole korkeuseroja tänä päivänä, joten se tekee KymiRingistä todella hienon. Siellä on haastavia, niin sanottuja pimeitäkin paikkoja, on kyllä mielenkiintoinen kokonaisuus, Ajo hehkuttaa.
Ajo odottaa jo innolla ensi vuotta, jolloin pääsee tuomaan omat Moto3- ja Moto2-luokan tiiminsä MM-pistetaistoon kotikamaralleen.
– Ei sitä oikein meinaa uskoakaan, että Suomeen on nyt tulossa GP-rata. Meillä on paljon hyviä moottoriratoja, joille pääsee helposti ja edullisesti harrastamaan, mutta kyllähän tämä on tietysti steppi eteenpäin vanhoja ratoja unohtamatta.
KymiRingin testeissä ovat mukana vain MotoGP-luokan tiimit, sillä uudet säännöt kieltävät Moto2- ja Moto3-tiimien testaamisen kesken kauden. Näin ollen Ajon johtamia tiimejä ei nähdä vielä tänä vuonna Suomessa, mutta Ajo Motorsport tulee olemaan vahvasti mukana seuraamassa testien tapahtumia. KymiRingiä pääsee kiertämään myös oman tiimin kuljettaja, Niki Tuuli, joka nappasi MotoE-luokan voiton Ajo Motorsportin väreissä kauden avausosakilpailusta Saksan Sachsenringillä.
– Niki pääsee nyt tutustumaan rataan, ja me olemme tietenkin vahvasti mukana seuraamassa näin historiallista tapahtumaa.
Ajo on myös iloinen, että Suomeen saapuvat kaikki MotoGP-luokan valmistajien testitiimit kovilla kokoonpanoilla, joihin kuuluvat muun muassa moninkertainen MM-mitalisti Mika Kallio, Moto2-luokan maailmanmestari Stefan Bradl sekä Superbiken maailmanmestari Sylvain Guintoli.
– Kaikki nämä testikuljettajat ovat ajaneet viimeisen vuoden sisällä MotoGP-osakilpailuja, eli on kova testiporukka kasassa. Siellä on monta maailmanmestaria ja MM-mitalistia mukana. Tämä on vähän erityislaatuinen testi, kun harvoin kaikki testitiimit ovat paikalla tällaisessa yhteistestissä. Seurattavaa tulee olemaan hyvin paljon kahden päivän aikana, Ajo ennakoi.
Suomen MotoGP-testit ajetaan 19.-20. elokuuta kello 10-17, jonka jälkeen rataa pääsee kiertämään tunnin ajan kova joukko suomalaisia kuljettajia mukaan lukien Brittien SuperStock-luokassa kisaava Eemeli Lahti, Superstock 600-luokan EM-sarjassa urakoiva Peetu Paavilainen sekä maailmanmestari Ulla Kulju.
Teksti: Moottoriurheilu.tv