Speedwayn U-21 MM-karsintaa ei ajeta Seinäjoella

Sääntö, jonka mukaan kaikilla MM-tason speedwayta järjestävillä radoilla pitää olla ilma-aidat, tuli voimaan viime vuoden lopulla ja kovista ponnisteluista huolimatta Seinäjoen kerho ei valitettavasti pystynyt aitoja hankkimaan.

– Kilpailu oli jo meille myönnetty, kun sitten tuo sääntömuutos tuli. Kovasti yritimme aitoja hankkia, useampi ihminen teki paljon työtä sen eteen, mutta meidän kannalta aikaa ei ollut tarpeeksi. Useita vaihtoehtoja käytiin prosessin aikana läpi, mutta kun ei niin ei, kertoo Seinäjoen Moottorikerhon puheenjohtaja Jaakko Kujanpää.

– Koko lajin kannalta harmi, ei pelkästään meidän kerhon. U-21 MM-karsinta on jo sen luokan kilpailu, että se olisi ollut loistava ikkuna koko Suomen speedwaylle, jatkaa Kujanpää.

– Mutta kyllähän, ainakin minun näkemyksen mukaan, Suomeen pitää tulevaisuudessa ilma-aidat hankkia. Ei me voida speedwayn MM-tason kilpailuista sen takia luopua. Ne on vaan kallis hankinta ja yksittäisen kerhon on, etenkin tässä yleismaailmallisessa taloustilanteessa lähes mahdoton niitä hankkia, toteaa Kujanpää.
 

Uusin numero