– Suuri ja loistava kilpailutapahtuma ajetaan vasta toukokuussa mutta kova työ tapahtuman eteen alkaa jo ensikuussa. Vapaaehtoistyön osuus tämän kokoisen tapahtuman onnistumiseksi on ensiarvoisen tärkeää.
– Jokaisen vapaaehtoisen työpanos ja osaaminen tuo oman lisäarvonsa tapahtumalle. Oikeiden henkilöiden saaminen oikeisiin tehtäviin tarkoittaa, että työ on aloitettava välittömästi. Siksi toivommekin, että voisit ilmoittautua jo nyt, mikäli sinulla on halua osallistua tapahtuman tekemiseen. Tärkeää tietoa meille on myös mihin vaiheeseen pystyt osallistumaan ja minkälainen kokemus sinulla on eri tehtävistä. Kokemuksesi ei tarvitse olla kilpailullisissa asioissa. Monenlaista osaamista tarvitaan, todetaan tiedotteessa.
Järjestävä organisaatio tulee tarjoamaan vapaaehtoistyöhön osallistuneille vapaan pääsyn kilpailuviikonlopun kisatapahtumiin ja ruokailut.
Aikataulullisesti ensimmäinen työ on syyskuun aikana tapahtuva radan rakentaminen Ratinan stadionille. Tässä vaiheessa tarvitaan useiden eri ammattihenkilöiden osaamista. rakentamisvaiheessa tehdään isot radanrakennustyöt kuten pinnan siirto stadionille, laidat ja sisäreunukset.
Kilpailutapahtuman aikana tulee olemaan useita erityyppisiä tehtäviä jotka ajoittuvat eri kohdille kilpailuviikkoa. Kilpailun rataorganisaatio on niistä yksi. Tämä tullaan valitsemaan mahdollisimman aikaisin ja tämä organisaatio koulutetaan talven aikana omiin tehtäviinsä kasainvälisen moottoriliiton ohjeistuksen mukaan.
Tällä hetkellä emme voi vielä sanoa kuka sijoittuu mihinkin tehtävään. Valinnat suoritetaan sen jälkeen, kun tiedetään ketkä haluavat mukaan tapahtuman tekemiseen.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Yrjö Laukkanen
Tampere GP, Toimitusjohtaja
yrjo.laukkanen@netikka.fi
0500 660220