Speedwayliigan pistehait rantautuvat Yyteriin

Yyterissä mukana ovat kaikki SM-finaalin kuusi parasta kuljettajaa Englannissa ajavaa Tero Aarniota lukuun ottamatta. Radalla nähdään siis tuore Suomen mestari Jari Mäkinen, sekä muut mitalistit Juha Hautamäki ja Kauko Nieminen.

Kansainvälistä väriä radalla tarjoilee Kotkat, jonka riveissä kurvaa ruotsalainen Robin Aspegren. Hänet on nähty Kotkien riveissä jo aiemmin tällä kaudella hyvällä menestyksellä.

Yyterin radalla ajetaan lauantaina ensin minispeedwayn Suomen Cupin osakilpailu alkaen klo 12.00. Cupissa on vielä kolme osakilpailua ajamatta. Kokonaispisteissä Haapajärven Antti Vuolas on tällä hetkellä johdossa.

Ajajaesittely käynnistää puolestaan SM-liigan ottelun klo 15.00.

Sunnuntaina karavaani matkaa Seinäjoelle, jossa ajetaan Kaupunki Cupin ottelu ja minispeedwayn Suomen Cupia. Siellä aikataulu on lauantain kaltainen. Minispeedway starttaa klo 12.00 ja Kaupunki Cup esitellään yleisölle klo 15.00.

Viikon päästä edessä on sitten jälleen tuplaviikonloppu sarjaspeedwayta. Lauantaina ajetaan Hyvinkäällä SM-liigaa ja henkilökohtaisen minispeedwayn kauden viimeinen osakilpailu.

Sunnuntaina puolestaan Kuusankoskella on vuorossa Kaupunki Cupia ja minispeedwayn joukkueajon Suomen Cupin päätösottelu.
 
Speedwayn SM-liiga, ottelu 6 Pori 6.9.:
Paholaishaukat: 1) Kalle Katajisto, 2) Niko Siltaniemi, 3) Jiri Nieminen, 4) Marko Suojanen
Kymi: 1) Jooa Partanen, 2) Teemu Lahti, 3) Jesse Mustonen, 4) Nike Lunna
Sand Blowers: 1) Kauko Nieminen, 2) Jari Mäkinen, 3) Aarni Heikkilä, 4) Niilo Vuolas
Kotkat: 1) Robin Aspegren, 2) Juha Hautamäki, 3) Mika Loppi, 4) Joni Keskinen

Sarjatilanne: 1) Kymi (+117 eräpistettä) 18 sarjapistettä, 2) Kotkat (+113) 15, 3) Paholaishaukat (+104) 14, 4) Sand Blowers (+86) 9.

Minispeedwayn Suomen Cupin osakilpailun tilanne viiden osakilpailun jälkeen:
1) Antti Vuolas 73, 2) Niklas Säyriö 65, 3) Arttu Pentinmäki 61, 4) Toni Hyyryläinen 56, 5) Timi Salonen 41, 6) Joni Laukkanen 36, 7) Rasmus Finne 22, 8) Jere Kristola 17, 9) Roni Niemelä 16, 10) Niklas Ågren 4, 11) Alex Luthenkov 4, 12) Pessi Sillanpää 3, 13) Aleksi Haapamäki 0 (Ajetaan kahdeksan osakilpailua, kuusi parasta lasketaan mukaan).
 
Speedwayn Kaupunki Cup, Seinäjoki 7.9.:
Pori: 1) Jere Lehtonen, 2) Mattias Blom
Forssa: 1) Risto Flink, 2) Mika Helin
Kuusankoski: 1) Jooa Partanen, 2) Janne Nyman
Seinäjoki: 1.Jiri Nieminen, 2.Matias Mäenpää
Haapajärvi: 1) Niko Siltaniemi, 2) Niilo Vuolas
Pori 2: 1) Jari Mäkinen, 2) Mika Loppi

Uusin numero