Kisaa edeltävällä viikolla lämpötilat pyörivät 30 asteen paikkeilla ja lauantaiksi povattiin ukkosmyrskyä. Varsinkaan lauantain karsintaerissä ei rataa ollut kasteltu riittävästi, mistä seurasi rankkaa pölyämistä.
Sadetta saatiinkin, mutta vasta kun karsinnat oli ajettu, joten sunnuntaina rata oli jo ajettavammassa kunnossa.
Sunnuntain ensimmäinen lähtö ei mennyt ihan nappiin.
– Ensimmäisessä erässä olin lähdössä vasta 10. sijan hujakoilla, ja yritin pitää pääni kasassa sillä edessä olisi pitkä erä. Erän alkukierroksilla onnistuin kuitenkin lipsauttamaan eturenkaan altani peräti kaksi kertaa. Tämän jälkeen nousin aikamoisella kiireellä, mutta maalissa olin vasta 13.
– Ennen toista erää vietimme mekaanikon kanssa aikaa testiradalla ja yritimme saada pyörän keulaa toimimaan hieman järkevämmin. Toisessa erässä sain puomilta todella hyvän pompun ja olin kurvissa viiden parhaan joukossa. Sisäkurvista joku kuitenkin ajautui leveäksi, osui pyörääni ja menetin tasapainoni. Pysyin pystyssä, mutta siinä meni ainakin kymmenen sijaa. Pyörä toimi paremmin säätöjen jälkeen, ja nousin lopulta sijalle 12.
– Tiesin että moni kilpakavereistani parantaa huikeasti nyt kun kilpailut siirtyvät koville radoille, mutta ihan näin hukassa en uskonut vielä olevani. Nyt on tarkoitus siirtyä Itävaltaan säätämään pyörää koville radoille sopivaksi ja saada kuskille lisää saviratatunteja alle.
Bulgarian osakilpailun kolme parasta yhteispisteissä olivat Matthias Walkner, Martin Michek ja Klemen Gercar. Söderbergin saldo kisoista oli 17 MM-pistettä, ja sijoitus mestaruussarjassa nousi pykälällä ollen nyt kahdeksas.
Matka jatkuu, seuraavaksi vuorossa on Ukrainan osakilpailu Belogorod-Dnestrovskiyssä 26. toukokuuta ja luvassa on lisää savea.