Ruotsissa kolmasosa vuosina 2010-2018 moottoripyöräonnettomuudessa menehtyneistä oli liikkeellä ilman asianmukaista ajolupaa.
Ruotsalaisen moottoripyöräjärjestön SMC:n tutkimuksen mukaan moottoripyöräilijöiden yleisen liikenneturvallisuuden parantuessa ajokortittomat kuljettajat ovat Ruotsissa muodostuneet merkittäväksi onnettomuustilastoja rumentavaksi tekijäksi. Vuosina 2010-2018 tapahtuneissa moottoripyöräonnettomuuksissa menehtyneistä kolmasosalla ei ollut moottoripyörän kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Lisäksi kortittomien kuljettajien osuus tilastoissa on kasvussa.
Ajo-oikeudettomien kuljettajien tavoittaminen perinteisen liikenneturvallisuustyön keinoin on äärimmäisen vaikeaa ja tutkimuksen mukaan he ottavat moottoripyörällä ajaessaan erittäin suuria riskejä. 77 prosentissa tapauksista pyörä oli rekisteröimätön, varastettu tai sopimaton liikennekäyttöön. Kolme neljästä kuljettajasta oli humalassa ja/tai huumausaineiden vaikutuksen alainen. Menehtyneiden lisäksi myös loukkaantuneiden tilasto tukee havaintoja.
Selvästi yleisin (64 %) ajokortitta ajaneiden onnettomuustyyppi oli yksittäisonnettomuus, minkä voidaan tulkita kertovan puutteellisesta ajotaidosta ja/tai liiallisesta tilannenopeudesta. Kortillisten kuljettajien yleisin onnettomuustyyppi oli törmäys toisen ajoneuvon kanssa.
SMC:n näkemyksen mukaan liikenneturvallisuustyön perustaminen tilastojen pintapuoliseen tarkasteluun ei auta ratkaisemaan ongelmaa. Se ei myöskään ole reilua muita moottoripyöräilijöitä kohtaan.
– Ilman ajokorttia ajavien kuljettajien pysäyttämiseksi tulee pohtia uusia tapoja liikenneturvallisuuden kehittämiseen. Nykyään Ruotsissa keskitytään pudottamaan nopeusrajoituksia, lisäämään kameravalvontaa ja rakentamaan keskikaiteita. Teille tarvitaan lisää poliiseja, ei kameravalvontaa. Poliisilla tulee olla mahdollisuus puuttua jatkuviin rikkomuksiin, esimerkiksi ajoneuvon takavarikointia pitäisi harkita. Lisäksi toistuvat rikkomukset eivät saa olla rangaistusta alentava tekijä, huomauttaa SMC:n toiminnanjohtaja Jesper Christensen.
SMC on määrittänyt niin sanotun riskikäyttäytymisen tärkeimmäksi yksittäiseksi moottoripyöräonnettomuuksia lisääväksi tekijäksi. Riskikäyttäytymiseen sisältyy ajaminen ilman ajokorttia varastetulla tai lainatulla moottoripyörällä ilman asianmukaisia suojavarusteita alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena sekä erittäin kova ylinopeus. SMC:n mukaan tekijöistä ainakin yksi on syynä valtaosassa vakavista moottoripyöräilijöiden liikenneonnettomuuksista.